Ryhmäaloite, kesk, yrittäjyys- ja elinkeinoasioiden apulaispormestarin nimeäminen
V 9.10.2024, Keskustan valtuustoryhmän ryhmäaloite yrittäjyys- ja elinkeinoasioiden apulaispormestarin nimeäminen
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Keskustan valtuustoryhmä esittää, että tulevalla valtuustokaudella yksi Helsingin apulaispormestareista nimettäisiin vastaamaan yrittäjyys- ja elinkeinoasioiden edistämisestä. Apulaispormestarilla olisi oikeus osallistua eri lautakuntien kokouksiin tuodakseen yrittäjyyden näkökulmaa päätöksentekoon ja hän toimisi elinkeino- ja konsernijaoston puheenjohtajana.
Esityksen mukaan apulaispormestari ei vastaisi yhdestä toimialasta, vaan edistäisi elinvoimaa ja toimeliaisuutta kaupungissa toimimalla poikkihallinnollisesti ja tukien eri toimialojen välistä vuorovaikutusta.
Kaupungin toimijoiden välisen koordinaation sekä kaupungin palveluiden ja toimintatapojen yritysmyönteisyyden kehittäminen on kattavasti huomioitu nykyisessä kaupunkistrategiassa. Strategian mukaan Helsinki on yritysmyönteinen kaupunki, jossa palveluhenkisyytemme toteutuu kaikilla toimialoilla ja välittyy kaikille toimijoille yhtenäisesti. Kaupungin yrityksille suunnattujen toimintojen keskinäistä koordinaatiota ja yrityslähtöisyyttä on vahvistettu luomalla kaupungin organisaatioraja ylittäviä ohjaavia periaatteita, ohjelmarakenteita ja työryhmiä sekä edistämällä yritysvaikutusten arviointia kaupungin päätöksenteossa.
Kaupungille on laadittu elinkeinopolitiikan painopisteet, joiden mukaista edistymistä kaupunginkanslia, toimialat ja elinkeinoyhtiöt ovat raportoineet kaupunginhallituksen elinkeinojaostolle (esimerkiksi 18.3.2024 § 8). Kaupungin elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle (EJA 14.3.2022 § 10) valmisteltiin kaupunginkanslian ja toimialojen yhteistyössä. Meneillään olevalla valtuustokaudella on toiminut kaupungin ja elinkeinoelämän yhteinen HELY-työryhmä ydinkeskustan elinvoiman vahvistamiseksi.
Elinkeinojaoston vuonna 2022 hyväksymät Elinkeinopolitiikan painopisteet 2022–2025 toteuttavat tätä tavoitetta kehittämällä Helsinkiä osaajille ja yrityksille houkuttelevana paikkana, joka vetää puoleensa uusia ihmisiä, yrityksiä ja investointeja. Elinkeinopolitiikan painopisteet 2022–2025 kuvaa, miten laajasti ja läpäisevästi eri toimialojen toimintaan elinvoimaisuuden edistäminen ja elinkeinopolitiikan toteuttaminen kytkeytyy. Onnistunut elinkeinopolitiikka vahvistaa kaupunkilaisten toimeentuloa sekä kaupungin taloutta ja kykyä tuottaa hyvää asuinympäristöä ja hyvinvointia tukevia palveluita kaupunkilaisille. Kaupunki pyrkii toimillaan muodostamaan laajemman yritysten kilpailukykyyn vaikuttavan toimintaympäristön, joka mahdollistaa ja kiihdyttää yritysten kasvua ja houkuttelee ihmisiä muuttamaan Helsinkiin. Yritysten menestymisen näkökulmasta on tärkeää, että kaupunki on laadukas ja houkutteleva asuinympäristö. Viihtyisä ja turvallinen kaupunki, toimivat peruspalvelut, taiteen, kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut, riittävä asunto- toimitila- ja koulutustarjonta, sujuva liikenne ja toimiva hallinto muodostavat pohjan yritysten ja työntekijöiden menestykselle. Erityisesti kaupunki tukee työvoiman saatavuutta yrityksiin huolehtimalla asuntotarjonnasta ja sujuvista liikenneyhteyksistä.
Hallintosäännössä elinkeinopoliittista päätöksentekoa johtaa pormestari: Helsingin kaupungin hallintosäännön (Kaupunginvaltuusto 15.5.2024 § 100) mukaan kaupunginhallituksella on kaksi jaostoa, elinkeinojaosto ja konsernijaosto. Elinkeinojaosto ohjaa kaupungin elinkeino-, kilpailukyky-, maahan- muutto- ja työllisyyspolitiikkaa. Hallintosäännön mukaan pormestari toimii jaoston puheenjohtajana. Lisäksi kaupunginvaltuusto valitsi kokouksissaan 2.8.2021 (§ 229) ja 14.6.2023 (§ 137) konsernijaoston puheenjohtajaksi pormestarin.
Niin pormestarin, apulaispormestareiden kuin myös toimialasta riippumatta johtavien viranhaltijoiden tehtäviin kuuluu omalta osaltaan edistää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Elinkeinoasiat myös sisältyvät poikkileikkaavasti kaikkien toimialojen ja keskushallinnon toimintaan. Näin on luontevaa, että pormestari johtaa näitä johtaessaan kaupunkia ja sen elinvoiman edistämistä. Yrittäjyys- ja elinkeinoasioiden organisaatiorajat ylittävää edistämistä tukee se, että elinkeinopolitiikan valmistelutehtävät sijoittuvat kaupungin johtamisjärjestelmässä kaupunginkansliaan elinkeino-osastolle. Tämä huolehtii osana kaupunginkansliaa päätösvalmistelusta, toimeenpanosta ja seurannasta elinkeino-, innovaatio- ja kilpailukykypolitiikkaan, matkailun ja yrittäjyyden edistämiseen sekä työllisyys- ja maahanmuuttoasioihin liittyen. Edellä mainittuun perustuen on tarkoituksenmukaista jatkaa nykykäytännön mukaisesti, missä pormestari vastaa yrittäjyys- ja elinkeinoasioiden johtamisesta ja edistämisestä kaupungissa.
Hallintosäännön 30 luvun 12 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut enemmän kuin puolet valtuustoryhmän jäsenistä ja joka on otsikoitu ryhmäaloitteeksi.
Kaupunginhallitus 23.09.2024 § 576
Päätös
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Marcus Rantalan ehdotuksesta.
Esittelijä
Lisätiedot
Reetta Sariola, strategiapäällikkö, puhelin: 09-310 32987
Päätös tullut nähtäväksi 09.10.2024
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Reetta Sariola, strategiapäällikkö, puhelin: 09-310 32987