Avustuksen myöntäminen, taide- ja kulttuuriavustukset 2023, projektiavustukset, kulttuurin edistämisen päällikön 9. jako

HEL 2023-015681
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 33

Projektiavustukset 2023, kulttuurin edistämisen päällikön 9. jako

Kulttuurin edistämisen päällikkö

Päätös

Kulttuurin edistämisen päällikkö päätti myöntää taide- ja kulttuuriavustusten projektiavustuksia vuoden 2023 määrärahoista yhteensä 130 400 euroa liitteen 1 mukaisesti.

Liitteen 1 nimilyhenteet on avattu alla hylkäysperustelun tai kohdennuksen yhteydessä.

Avustuksen hylkäysperustelu tai kohdennus

Musiikki

Elävän musiikin yhdistys ELMU ry:lle ei myönnetä avustusta. Hakemusten välisessä vertailussa hanke ei valikoidu avustettavaksi.

Festivaali tai tapahtuma

L.L. ( ********** ):lle ei myönnetä avustusta. Hanke nojaa liikaa kaupungin tukeen.

Nibai ry:lle ei myönnetä avustusta. Hakemusten välisessä vertailussa hanke ei valikoidu avustettavaksi.

Avustukset ovat harkinnanvaraisia.

Ohjeet avustuksen saajille

Projektiavustukset maksetaan yhdessä erässä päätöksenteon jälkeen. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Tässä päätöksessä myönnettäviä projektiavustuksia voidaan käyttää vielä 30.6.2024 asti.

Ohjeet avustuksen käyttämisestä, raportoinnista, avustuksen maksamisesta ja Helsinki-tunnuksen käytöstä löytyvät avustusten nettisivuilta. Myös tiedot avustusten hakemisen aikatauluista ilmoitetaan samoilla nettisivuilla:

Avustukseen sovelletaan Helsingin kaupungin yleisiä avustusehtoja. Kaupungilla on oikeus periä avustus tai sen osa takaisin avustusehtojen mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Jokainen hakemus on arvioitu suhteessa asetettuihin arviointiperusteisiin, hakemuksia on vertailtu keskenään ja kokonaisarvioinnissa on huomioitu mm. käytettävissä olevat määrärahat.

Kulttuuri- ja kirjastojaostolla on vuonna 2023 käytettävissä 17 120 000 euron avustusmääräraha. Ennen tätä päätöstä koko tämä määräraha on käytetty.

Kulttuuri- ja kirjastojaostolla on lisäksi loppuvuodeksi 2023 käytettävissä taide- ja kulttuuriavustuksiin 550 000 euron koronasta palautumisen projektiavustusmääräraha, jonka käytön periaatteista se on päättänyt 22.3.2022, § 7. Ennen tätä päätöstä määrärahasta on käyttämättä 130 400 euroa.

Vielä käytettävissä olevasta määrärahasta myönnettävät avustukset on kohdistettu alkuperäisten erillismäärärahan tavoitteiden mukaisesti.

Tämä päätös koskee 12 hakemusta ja haettu summa oli yhteensä 244 055 euroa.

Toimivalta ja avustustoimintaa koskevat päätökset

Kaupungin hallintosäännön, 17 luku, § 1, mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet 14.12.2022, § 202 ja täydentänyt 15.3.2022, § 47 avustusperiaatteita Helsingin kaupunkia velvoittavilla pakotteilla.

Kaupungin hallintosäännön, 17 luku, § 2, mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta (kohta 3) sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta (kohta 4).

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto on hyväksynyt tarkemmat avustuslajit ja arviointiperusteet 17.5.2022, § 16.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston 18.4.2023, § 10 päätöksen mukaisesti kulttuuripalvelukokonaisuuden kulttuurin edistäminen -palvelun kulttuurin edistämisen päälliköllä on päätösvalta sellaisista hakemuksista, joiden hakemussumma on korkeintaan 7 500 euroa ja myönnettävä avustussumma korkeintaan 5 000 euroa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto on lisäksi valtuuttanut 7.12.2023, § 36 kulttuurin edistämisen päällikön myöntämään avustuksia jakamatta jäävistä vuoden 2023 avustusmäärärahoista sekä myöntämään tarvittaessa summaltaan voimassa olevan delegoinnin ylittäviä avustuksia loppuvuoden 2023 aikana.

Lisäksi avustustoiminnassa noudatetaan kaupunginhallituksen 28.10.2019, § 723, päättämiä Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita.

Valtiotukiarviointi

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 (1) artiklan mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Asian valmistelun yhteydessä on kaikkien tuettavaksi esitettävien toimijoiden osalta erikseen arvioitu, täyttyvätkö SEUT 107 (1) artiklan kriteerit.

Arvioinnissa on päädytty siihen, että kaikkien tuettavaksi esitettyjen toimijoiden osalta SEUT 107 (1) artiklan kaikki kriteerit eivät täyty. Arvioinnissa on katsottu, että tuettu toiminta ei vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sillä toiminta on alueellista, se ei todennäköisesti houkuttele käyttäjiä tai vierailijoita muissa jäsenvaltioissa järjestettävästä samanlaisesta toiminnasta ja tuen vaikutus rajat ylittäviin investointeihin tai sijoittautumisen edellytyksiin on todennäköisesti enintään marginaalinen. (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohdat 196, 197). Näin ollen EU:n valtiontukisäännökset eivät tule sovellettaviksi.

Päätös tullut nähtäväksi 18.12.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on 1.1.2024 lähtien, maanantaista perjantaihin klo 08.15–15.00.

Kirjaamon aukioloaika on 31.12.2023 saakka, maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Jenni Peisa, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 20455

jenni.peisa@hel.fi

Päättäjä

Veikko Kunnas
kulttuurin edistämisen päällikkö