Paikallinen sopimus, vuosityöaikaan otetun sairaalakoulun opettajan viranhaltijan ja päätoimisen tuntiopettajan palvelussuhteen ehdot
Paikallinen sopimus vuosityöaikaan otetun sairaalakoulun opettajan viranhaltijan ja päätoimisen tuntiopettajan palvelussuhteen ehdoista
Päätös
Henkilöstöjohtaja hyväksyi liitteen mukaisen paikallisen sopimuksen vuosityöaikaan otetun sairaalakoulun opettajan viranhaltijan ja päätoimisen tuntiopettajan palvelussuhteen ehdoista.
Päätöksen perustelut
Kuntajaosto on päättänyt KT:n ja Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n / Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n neuvottelutuloksen mukaisesti antaa valtuutuksen kunnille sopia paikallisesti virkaehtosopimuksella sairaalakoulun konsultatiivisen erityisopettajan tai erityisopettajan palvelussuhteen ehdoista viranhaltijoille ja päätoimisille tuntiopettajille.
Työnantajan edustajat ja JUKO ry:n pääluottamusmiehet ovat sopineet paikallisen virka- ja työehtosopimuksen laatimisesta KT:n yleiskirjeen 25/2023 mukaisesti. JUKO ry:n pääluottamusmiehet ovat saaneet sopimukselle OAJ:n valtuutuksen.
Paikallinen sopimus on voimassa toistaiseksi. Helsingin kaupungilla on ollut aiemmin kaksi peräkkäistä määräaikaista vastaavan sisältöistä paikallista virka- ja työehtosopimusta ajalla 1.8.2021–31.12.2023.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan henkilöstöjohtaja hyväksyy kaupungin puolesta sellaiset paikalliset virka- ja työehtosopimukset, joilla ei ole taloudellisesti merkittävää vaikutusta.
Päätös tullut nähtäväksi 30.01.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Maiju Räsänen, asiantuntija, puhelin: 09 310 31675