Katusuunnitelma, Ruskeasuo, Huopalahdenportin alue, numerot 31565/1, 31567/1 ja 31648/1

HEL 2024-002259
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 37

Kurjenmiekankuja, Halikonkuja, Kaarinantori, katusuunnitelmat, Ruskeasuo

Maankäyttöjohtaja

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä seuraavat liitteinä olevat katusuunnitelmat:

  • Kurjenmiekankuja suunnitelmapiirustus nro 31565/1 (liite 2)
  • Halikonkuja suunnitelmapiirustus nro 31567/1 (liite 4)
  • Kaarinantori suunnitelmapiirustus nro 31648/1 (liite 6).

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Alue on nykyään pääosin Helsingin yliopiston kampusaluetta sekä nykyistä katu- tai puistoaluetta. Lisäksi Kytösuontiellä on nykyinen asuinalue. Kampusalueen nykyiset rakennukset puretaan ja toiminnot siirtyvät muualle. Kampusalueella on nykyään lisäksi metsää ja laaja pysäköintikenttä.

Katusuunnitelmilla mahdollistetaan asemakaavassa nro 12591 kaduiksi osoitettujen alueiden rakentaminen ja näin edesautetaan uuden asuinalueen rakentuminen sekä parannetaan jalankulun ja pyöräilyn edellytyksiä ja alueen viihtyisyyttä. Katusuunnitelmien lähtökohtana on ollut asemakaavan nro 12591 liiteaineistona ollut liikennesuunnitelma nro 7013, päivätty 8.9.2020.

Suunnitelmat perustuvat alueella voimassa oleviin asemakaavoihin nro 12591 (tullut voimaan 24.8.2023), nro 11865, nro 10505 ja nro 9090.

Nyt hyväksyttävien Kurjenmiekankujan, Halikonkujan ja Kaarinantorin katusuunnitelmien kanssa samaan aikaan suunnitellut ja vuorovaikutetut Mannerheimintien, Kaarinankadun ja Kytösuontien katusuunnitelmat päätetään erikseen kaupunkiympäristölautakunnan toimesta.

Lisäksi samaan aluekokonaisuuteen kuuluvat Kurjenmiekanpuiston ja Punamäenlehdon puistosuunnitelmat päätetään samassa aikataulussa maankäyttöjohtajan toimesta sekä Haaganpuronlehdon ja Perttelinpuiston puistosuunnitelmat tuodaan kaupunkiympäristölautakunnan päätettäväksi.

Katusuunnittelualueeseen rajautuvan Haaganpuronlehdon alueella sijaitsee Haaganpuro, joka on arvokas taimenpuro.

Suunnitelma

Kurjenmiekankuja katusuunnitelman piirustus nro 31565/1, jota on muutettu nähtävillä olon jälkeen 31.1.2024 (liite 2)

Kurjenmiekankuja on uusi jalankululle ja pyöräilylle varattu katu, jolla on huoltoajo sallittu. Mannerheimintieltä Kurjenmiekankujalle kulkee pelastusreitti, jonka vuoksi katualueella on istutusten sijaan panostettu laadukkaisiin pintamateriaaleihin. Kurjenmiekankuja liittyy lounaasta Kaarinankadun kolmioaukioon, jonka keskelle istutetaan iso puu sekä koillisesta Kurjenmiekanpuistoon.

Halikonkuja katusuunnitelman piirustus nro 31567/1, jota on muutettu nähtävillä olon jälkeen 31.1.2024 (liite 4)

Halikonkuja on uusi jalankululle ja pyöräilylle varattu katu, jolla on huoltoajo sallittu. Mannerheimintieltä Halikonkujalle kulkee pelastusreitti, jonka vuoksi katualueella on istutusten sijaan panostettu laadukkaisiin pintamateriaaleihin. Halikonkuja liittyy lännestä Kaarinankadun kolmioaukioon, jonka keskelle istutetaan iso puu sekä idästä Mannerheimintiehen.

Kaarinantori katusuunnitelman piirustus nro 31648/1, jota on muutettu nähtävillä olon jälkeen 31.1.2024 (liite 6)

Kaarinantori on uusi katuaukio, joka sijoittuu Kaarinankadun varrelle. Kaarinantori on Huopalahdenportin alueen pääaukio sekä kohtaamispaikka ja sen pääasiallinen käyttötarkoitus on viihtyisä oleskelu. Aukion pintamateriaaleihin ja rakenteisiin integroidaan ympäristötaideteos. Torin eteläreunalla on istutusalue ja torille on esteetön kulkuyhteys sen lounaisosasta, jossa istuskelumuuri on laskettu aukion pinnan tasoon.

Suunnitelmien tarkempi kuvaus sekä nähtävillä olon jälkeen tehdyt vähäiset tarkennukset ja muutokset ilmenevät liitteenä olevista suunnitelmaselostuksista nro 31565/1 (liite 1), nro 31567/1 (liite 3) ja nro 31648/1 (liite 5), joita on muutettu nähtävillä olon jälkeen 31.1.2024. Koostepiirustus on liitteenä 7.

Kadut on suunniteltu niin, että ne sopeutuvat asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttävät toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Huopalahdenportin alueelle tullaan sijoittamaan taidetta. Katu- ja puistosuunnitteluhankkeessa noudatetaan kaupunginhallituksen päättämää (940 §, 13.12.2021) taiteen prosenttiperiaatetta, jossa taideteoksen kustannus sisältyy katu- ja puistoinvestointeihin ja sen suuruus voi olla enintään yksi prosentti rakennuskustannuksista. Taideteoksen suunnittelua ei ole vielä aloitettu, eikä taideteosta siten esitetä katusuunnitelmissa. Taideteos esitetään kadun rakennussuunnitelmissa ja sille haetaan tarvittavat luvat. Taiteen prosenttiperiaatteen mukainen taideteos suunnitellaan alueelle Kaarinantorin ympäristötaideteoksen lisäksi.

Vuorovaikutus ja yhteistyösopimus

Katusuunnittelu on toteutettu ”Yhteinen kunnallistekninen työmaa” sopimuksen (7.3.2017) mukaisesti yhteistyössä sopimuksen osapuolten kanssa. Sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä (HSY), Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Elisa Oyj, DNA Oyj, Telia Finland Oyj, Auris Kaasunjakelu Oy, Cinia Oy. Sopimuksen mukaisesti kukin sopimuksen allekirjoittanut osapuoli sitoutuu suunnittelun aikana määrittelemään omat johtotarpeensa kohteessa ja tekemään omaa suunnittelua samanaikaisesti hankkeen etenemisen kanssa. Suunnittelun tavoitteena on aikaansaada rakennushankekohtaiset yhteiset ristiriidattomat suunnitelma-asiakirjat ja selostukset.

Katusuunnittelun aikana on lisäksi tehty yhteistyötä tietoliikenneoperaattori GlobalConnect Oy:n ja alueen maanomistajien kanssa.

Katusuunnitelmaluonnokset on ovat olleet esillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin internetsivuilla 29.11.−12.12.2021 välisen ajan. Lisäksi katusuunnitelmaluonnoksia on esitelty Uutta Länsi-Helsinkiä -verkkotilaisuudessa 27.10.2021. Ilmoitus verkkotilaisuudesta julkaistiin Helsingin Uutisten läntisessä aluepainoksessa 7.10.2021.

Esillä olosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen on tiedotettu alueen talouksiin postitetulla tiedotekirjeellä, kaupungin verkkosivuilla sekä Ruskeasuo-seuralle, Pikku Huopalahtiseuralle, Puoli Kaupunkia -lehteen ja Munkin Seutu -lehteen. Esillä olon aikaiset asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 8.

Katusuunnitelmaehdotukset ovat olleet sähköisesti nähtävillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 19.1.–1.2.2022 välisen ajan. Suunnitelmien nähtävillä olosta ja mahdollisuudesta muistutuksen antamiseen ilmoitettiin kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä muille osallisille yleistiedoksiantona.

Muistutusten käsittely

Suunnitelmista ei ole jätetty muistutuksia.

Kustannukset ja aikataulu

Katusuunnitelmien ja taideteoksen rakennuskustannus on yhteensä noin 1 596 000 euroa, 912 euroa/m² (alv. 0 %). Kustannukset jakautuvat kaduittain seuraavasti:

 
 
yht. euroa (alv. 0 %)
euroa/m² (alv. 0 %)
Kurjenmiekankuja
550 000
859
Halikonkuja
390 000
696
Kaarinantori
640 000
1 164
Taideteos
16 000
 

Katujen vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 19 500 euroa (alv 0 %). Ylläpitokustannukset ovat 19 500 euroa kalliimmat kuin nykyisin, koska kaikki kadut ovat uusia katuja.

Kadun rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2024 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 03 01 01 Uudisrakentaminen.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 85 §, 62 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 5 § 1 mom. kohdan 1 mukaan maankäyttöjohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, 1 taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä

Päätös tullut nähtäväksi 28.03.2024

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Lisätietojen antaja

Juha Väisänen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 26659

juha.vaisanen@hel.fi

Päättäjä

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja