Virkojen perustaminen, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, 27 virkaa, 1.7.2024 alkaen
Virkojen perustaminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle 1.7.2024 lukien
Päätös
Kaupunginhallitus perusti kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle perusopetuksen palvelukokonaisuuteen seuraavat 27 virkaa 1.7.2024 lukien:
erityisluokanopettaja | 25 virkaa, |
perusopetuksen vapaa-ajan palveluiden päällikkö | 1 virka ja |
erityissuunnittelija | 1 virka. |
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kuntalain 87 §:n mukaan virka perustetaan sellaisia tehtäviä varten, joissa käytetään julkista valtaa.
Peruskoulun henkilöstöstä säädetään perusopetuslain (628/1998) 37 §:ssä, jonka mukaan opetuksen järjestäjällä tulee olla opetuksen järjestämismuoto huomioon ottaen riittävä määrä opettajan virkoja tai työsopimussuhteisia opettajia. Lisäksi opetuksen järjestäjällä voi olla tuntiopettajia, koulunkäyntiavustajia ja muuta henkilöstöä.
Erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden määrä kasvaa muuttoliikkeen takia ennakoitua enemmän. Erityisopetuksessa olevien oppilaiden määrän kasvaessa perustetaan uusia erityisluokkia, joihin tarvitaan erityisluokanopettajien virkoja. Opettajat käyttävät julkista valtaa oppilaita koskevissa asioissa, kuten esimerkiksi oppilasarvioinnissa.
Perusopetuksen vapaa-ajan palveluihin tarvitaan perusopetuksen vapaa-ajan palveluiden päällikön ja erityissuunnittelijan virat.
Perusopetuksen vapaa-ajan palveluiden päällikkö johtaa suomen- ja ruotsinkielisten peruskoulujen vapaa-ajan palveluiden tuottamista ja vastaa palveluiden taloudesta. Tehtävässä käytetään julkista valtaa esimerkiksi päätettäessä hankinnoista tai koululaisia koskevasta lomatoiminnasta.
Erityissuunnittelija koordinoi kaupunkitasoisesti perusopetuslain mukaisen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan suomen- ja ruotsinkielistä palveluverkkotyötä. Tehtävässä käytetään julkista valtaa esimerkiksi päätettäessä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan ottamisesta.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan talousarvioon sisältyy määräraha perustettaviksi esitettäville viroille.
Hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan henkilöstöjohtaja päättää tehtävien vaativuusluokittelusta ja tarkastusjohtajaa lukuun ottamatta siihen perustuvasta palkasta, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty tai ellei henkilöstöjohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle.
Kaupungilla johdon tehtävissä sovelletaan kokonaispalkkajärjestelmää, jonka soveltamispiiriin kuuluvat tehtävät sijoitetaan johdon roolirakennemallin mukaisiin vaativuusluokkiin (Kansliapäällikkö 22.11.2022, § 219). Perusopetuksen vapaa-ajan palveluiden päällikön virka sijoittuu vaativuusluokkaan H2. Palkan määräytymiseen vaikuttavat olennaisesti tehtävän vaativuus sekä henkilön johtamiskyvykkyys ja suorituskyky.
Erityisluokanopettajien tehtäväkohtaiset palkat määräytyvät kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen sekä tehtävän vaativuuden arvioinnin perusteella vahvistetun tason mukaisesti.
Erityissuunnittelijan tehtäväkohtainen palkka määräytyy kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen sekä tehtävän vaativuuden arvioinnin perusteella vahvistetun tason mukaisesti.
Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momentin 13 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta.
Päätös tullut nähtäväksi 21.06.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Helena Wendorf, johtava asiantuntija, työnantajapolitiikka, puhelin: 09 310 23529