Oikaisuvaatimus, varhaiskasvatuspaikka, päätös 14.8.2024 nro 2024/00008226

HEL 2024-010913
Asialla on uudempia käsittelyjä
23. / 276 §

Oikaisuvaatimus varhaiskasvatusta koskevasta päätöksestä

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen palveluohjaajan 14.8.2024 (nro 2024/00008226) tekemästä päätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Päätös, johon vaaditaan oikaisua

Varhaiskasvatuspaikan myöntämistä koskeva palveluohjaajan päätös 14.8.2024 (nro 2024/00008226, Liite 1).

Oikaisuvaatimus

Lapsi on saanut varhaiskasvatuspaikan päiväkoti Tähkästä 4.11.2024 alkaen (Liite 1). Huoltaja on tehnyt oikaisuvaatimuksen lapselle myönnetystä varhaiskasvatuspaikasta (Liite 2). Huoltaja vaatii, että lapselle myönnetään varhaiskasvatuspaikka sisarusperusteella ryhmäperhepäiväkoti Pikkusiilistä, koska lapsen ja vanhemman sisaruksen kuljettaminen eri päiväkoteihin aiheuttaa haasteita perheen arkeen. Oikaisuvaatimuksen mukaan haasteita aiheuttaa erityisesti se, että päätöksen mukainen lapselle myönnetty varhaiskasvatuspaikka sijaitsee kaukana perheen kodista ja kuuluu toiseen varhaiskasvatusalueeseen.

Huoltajan esittämät perustelut ilmenevät lähemmin oikaisuvaatimuksesta.

Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa oikealle viranomaiselle.

Perustelut

Lapselle haettiin varhaiskasvatuspaikkaa ryhmäperhepäiväkoti Pikkusiilistä 4.11.2024 alkaen. Asiassa saadun tiedon mukaan oikaisuvaatimuksen tekijän lapsen hakemusta käsitelleessä hakijavalintakokouksessa 6.8.2024 ryhmäperhepäiväkoti Pikkusiilissä ei ollut yhtään vapaata varhaiskasvatuspaikkaa, eikä kukaan lapsi saanut paikkaa kyseisistä päiväkodeista. Valtioneuvoston varhaiskasvatuksesta antaman asetuksen 2 §:n 1 momentin mukaan perhepäiväkodissa voidaan samanaikaisesti järjestää varhaiskasvatusta enintään neljälle lapselle mukaan luettuina perhepäivähoitajan omat lapset, jotka eivät vielä ole perusopetuksessa. Saman pykälän 2 momentin mukaan perhepäiväkodissa kaksi hoitajaa voi samanaikaisesti järjestää varhaiskasvatusta enintään kahdeksalle lapselle. Ryhmäperhepäiväkoti Pikkusiilissä lapsimitoitus on enintään kahdeksan lasta eli neljä lasta hoitajaa kohden, eikä kyseistä määrää saa ylittää edes väliaikaisesti.

Lapsen hakemus käsiteltiin 14.8.2024 pidetyssä valintakokouksessa, jossa valittiin lähimpään vapaaseen päiväkotiin hakijoita, jotka eivät olleet saaneet paikkaa hakutoiveiden mukaisista päiväkodeista. Varhaiskasvatuspaikan myöntämisperiaatteiden mukaan varhaiskasvatuspaikkaa myönnettäessä otetaan huomioon varhaiskasvatuksen tarpeen alkamisajankohta. Sisarusperusteen jälkeen, mikäli hakijoilla on sama aloittamispäivämäärä, ratkaisee varhaiskasvatuspaikan etäisyys kotoa lyhimmän matkan mukaan. Matka-aika lasketaan HSL:n reittioppaan avulla. Lähin vapaa paikka oli päiväkoti Tähkässä, jonne matka-aika HSL:n reittioppaan mukaan on 14 minuuttia.

Oikaisuvaatimuksen tekijän lapselle ei voitu tarjota paikkaa toivotusta päiväkodista, koska lapselle ei ollut vapaata paikkaa hakutoiveessa. Lapselle tehtiin päätös varhaiskasvatuspaikasta päiväkoti Tähkään.

Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus on asiassa toteutunut, vaikka lapsi ei saanut paikkaa halutusta päiväkodista.

Viranhaltijan päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, viranhaltija ei ole ylittänyt toimivaltaansa, eikä päätös ole lainvastainen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 08.10.2024

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianomaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusasiakirjat voidaan toimittaa myös Helsingin kaupungin kirjaamoon.

Kirjaamon asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
Kasvatus- ja koulutuslautakunta
 
Helsingin kaupungin kirjaamo
 
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena ole päätös) 
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset) 
  3. vaatimuksen perustelut.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  2. selvitys siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä.

Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
 Postiosoite:
Helsingin kaupungin kirjaamo
PL 10
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

varhaiskasvatusjohtaja
Miia Kemppi

Lisätietojen antaja

Milla Södö, lakimies, puhelin : 09 310 41254

milla.sodo@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 32 k
2. Varhaiskasvatuspäätös ALexander Rudolfson (1)
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.