Maksuperusteiden määrääminen, hinnoitteluperiaatteet 2025, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Muutos kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hinnoitteluperiaatteisiin vuodelle 2025
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti muuttaa toimialan hinnoitteluperiaatteista 10.9.2024 (135 §) tekemäänsä päätöstä liitteen mukaisesti.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Vuoden 2025 hinnoitteluperiaatteista päättäessään (10.9.2024/135 §) lautakunta päätti, että kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tekee vain arvonlisäverokorotusten mukaiset tarkistukset hinnastoon. Lisäksi toimiala pyrkii lisäämään tuloja käyttöastetta nostamalla.
Kuten kaupunginhallituksen esityksessä (4.11.2024) kaupunginvaltuustolle koskien talousarviota 2025 ja taloussuunnitelmaa 2025–2027 todetaan, nostetaan toimialan maksutulokertymää 4 miljoonalla eurolla vuoden 2027 loppuun mennessä, sisältäen mm. dynaamisen hinnoittelun lisäämisen. Osin turvatakseen tämän tavoitteen saavuttamisen edellytyksiä sekä osin huolehtiakseen kaupunginhallituksen kaupunginvaltuustolle 4.11.2024 antaman talousarvioehdotuksen sisältämän toimialan katetason saavuttamisesta, on tarpeen täsmentää lautakunnan aikaisemmin tekemää hinnoitteluperiaatepäätöstä. Ehdotettu muutos tarkoittaa käytännössä sitä, että toimialalla voitaisiin korottaa alv-korotusten lisäksi muiden kuin käyntimaksujen hintoja.
Hinnoitteluperiaatteissa muutetaan kohtaa 3 ”Hintojen asettaminen” seuraavasti: Poistetaan lause: ”Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tekee vain arvonlisäverokorotusten mukaiset tarkistukset hinnastoon” ja tämän tilalle lisätään lause: ”Toimialan hinnastoon voidaan tehdä myös alv-muutosten ylittäviä hinnankorotuksia muihin kuin käyntimaksuihin.”
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 10.09.2024 § 135
29.08.2024 Pöydälle
Päätös tullut nähtäväksi 02.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Jouni Tanninen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 37228