Nuorten aloite, ympäristöopetuksen kehittäminen

Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä on esitys

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan vastaus nuoren aloitteeseen ympäristöasiantuntijan vierailusta

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätösehdotus

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa ympäristöasiantuntijan vierailuja koskevaan aloitteeseen seuraavan vastauksen:

Kiitos aktiivisuudestasi ja aloitteestasi tärkeässä asiassa.

Tuot esiin aloitteessasi, että kouluihin olisi hyvä saada ulkopuolisia asiantuntijoita vierailemaan ja kertomaan ympäristönsuojelusta. Kerroit myös, että koulussasi ei ole ollut ulkopuolisia asiantuntijoita tai järjestöjä pitämässä oppitunteja, ja toivoisit enemmän ympäristöön ja roskaamiseen liittyvää tietoa kaikille Helsingin koululaisille.

Yhteistyötä järjestöjen kanssa olisi hyödyllistä lisätä, sillä useat ympäristöasiantuntijat työskentelevät järjestöissä ja järjestöt tarjoavat kouluille vierailuja ja oppitunteja. Ympäristöjärjestöt voivat tarjota tietoa, mielenkiintoisia oppitunteja tai vierailuja ja uusia näkökulmia. Järjestöjen tunteminen helpottaa myös nuorten osallistumista vaikuttamiseen. On tärkeää, että koulussa opetetaan huolehtimaan omasta ympäristöstä, tietoa ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta, kestäviä arjen taitoja, vahvistetaan luontosuhdetta sekä opitaan vaikuttamaan ja toimimaan paremman tulevaisuuden puolesta.

Asiaan kannattaa vaikuttaa erityisesti koulun sisällä. Voit tehdä aloitteen järjestöjen oppituntien tilaamisesta tai vierailukäynneistä koulussasi suoraan opettajalle tai oppilaskunnan hallituksen kautta. Voisitte koulussa yhdessä keskustella, mihin oppiaineisiin ja eri teemoihin vierailijat sopivat, ja mistä aiheesta oppilaat toivovat vierailijoita puhumaan.

Toimialan kehittämispalveluissa tullaan ehdotuksesi perusteella kokoamaan oppitunteja ja vierailuja tarjoavien tahojen tiedot yhteen paikkaan opehuone.fi-verkkosivuille, josta opettajien on helppo löytää järjestöjen yhteystiedot.

Kiitos vielä, että nostit tärkeän ympäristöteeman esille. Hienoa, jos jatkossakin tartut epäkohtiin aktiivisesti ja etsit keinoja niiden muuttamiseksi. Mikäli jotain kysyttävää tulee, voit olla matalalla kynnyksellä yhteydessä asian valmistelijaan, jonka yhteystiedot ovat alla.

Esittelijän perustelut

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle on 18.9.2024 saapunut vastattavaksi nuoren aloite, jossa ehdotetaan ympäristöasiantuntijaa vierailemaan kouluille ja kertomaan ympäristön huolehtimisen tärkeydestä. Aloitteen tekijän mukaan ulkopuolisia asiantuntijoita ei vieraile kouluissa riittävästi eikä oppilaat saa riittävästi tietoa ympäristön huolehtimisesta.

Aloitteen tekijän kanssa on keskusteltu puhelimitse erilaisista vaihtoehdoista, miten ehdotusta voisi edistää. Nuoren kanssa on keskusteltu siitä, miten omassa koulussa voi tehdä aloitteita oppilaskunnan hallituksen kautta tai suoraan koulun henkilökunnalle. Lisäksi on keskusteltu siitä, että mahdollisten asiantuntijoiden ja kouluvierailuja tarjoavien järjestöjen yhteystietoja ja tarjontaa voidaan koota opettajille verkkosivuille.

Toimialalla on sovittu, että kaikki vastaukset nuorten aloitteisiin lähetetään rehtoreille tiedoksi ja viedään opettajien saataville opehuone.fi-verkkosivuille.

Hallintosäännön 26 luvun 3 §:n mukaan nuorten aloitteeseen vastaa se lautakunta tai johtokunta, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas

Lisätietojen antaja

Sanna Tuokko, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 39461

sanna.tuokko@hel.fi