Käyttöoikeussopimus, Pasilan pohjoisen alikäytävän omistus- ja kunnossapitovastuiden muuttaminen, kaupunkiympäristön toimiala, Väylävirasto

HEL 2024-014388
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 49

Sopimus Pasilan pohjoisen alikäytävän omistus- ja kunnossapitovastuiden muuttamisesta, jalankulun ja pyöräliikenteen ohjaamiseen liittyvien laitteiden ja varusteiden sijoittamisesta rautatiealueelle sekä rautatiealueella tehtävästä työstä

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti allekirjoittaa sopimuksen Pasilan pohjoisen alikäytävän omistus- ja kunnossapitovastuiden muuttamisesta, jalankulun ja pyöräliikenteen ohjaamiseen liittyvien laitteiden ja varusteiden sijoittamisesta rautatiealueelle sekä rautatiealueella tehtävästä työstä.

Sopimuksen tarkoituksena on oikeuttaa Helsingin kaupunki rakentamaan Väyläviraston hallinnoimalle rautatiealueelle jalankululle ja polkupyöräilylle tarkoitettu kulkuyhteys ja käyttämään aluetta mainittuun tarkoitukseen. Lisäksi sopimuksessa on sovittu muun muassa muista rautatiealueen käyttämiseen ja siellä työskentelyyn liittyvistä yksityiskohtaisemmista ehdoista siten, etteivät radanpidon ja rautatieliikenteen toimintaedellytykset ja häiriöttömyys vaarannu. Samalla Helsingin kaupunki oikeuttaa Väyläviraston käyttää rakennettavaa kulkuyhteyttä rautatien huoltotienä.

Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen jalankulun ja pyöräilyn yhteys ja sille katualueelta johtavat luiskat ovat jatkossa Helsingin kaupungin kunnossapitovastuulla ja liikenteenohjauksesta vastaa Helsingin kaupunki, niiltä osin mitä sopimuksessa erikseen on kerrottu.

Päätöksen perustelut

Helsingin Pasilan rautatieaseman pohjoisosaan sijoittuva Pasilan pohjoinen alikäytävä U-3936, (jäljempänä alikäytävä), sijoittuu Väyläviraston hallinnoimalle kiinteistölle 91-410-1-4 VALTION RAUTATIEALUE. Alueella on voimassa Pasilan keskustakorttelien asemakaava (nro 12261, tullut voimaan 6.3.2015), jossa alikäytävä on osoitettu a-merkinnällä jalankulun ja pyöräliikenteen yhteydeksi.

Helsingin kaupungilla on tarve mahdollistaa pyöräliikenne alikäytävässä Veturitien ja Ratapihantien välillä ja päivittää alikäytävän liikennejärjestelyt jalankulun ja pyöräilyn mahdollistamaksi reitiksi Veturitien ja Ratapihantien välillä. Yhteydet junalaitureille ja Helsinki-areenan suuntaan ovat jatkossakin sallittu vain jalankululle. Alikäytävän järjestelyitä on mahdollista kehittää laatukäytäväksi myöhemmin, osana Pitäjänmäenbaanan kokonaisuutta. Mahdollisen Pitäjänmäenbaanan muutostöistä päätetään ja sovitaan erikseen.

Helsingin kaupunki rakentaa kustannuksellaan Väyläviraston kanssa tehtävän sopimuksen liitteen 1 mukaiselle noin 1300 m² suuruiselle käyttöoikeusalueelle ja sille johtaville luiskille sekä katualueelle jalkakäytävä ja pyörätie ja käyttää aluetta mainittuun tarkoitukseen. Lisäksi Helsingin kaupungilla on oikeus rakentaa rautatiealueelle kulkuyhteyttä palvelevia pintarakenteita ja muita liikenteenohjaukseen liittyviä merkintöjä ja liikennemerkkejä. Alikäytävää koskevassa sopimuksessa ja sen liitteessä 2, on huomioitu rata-alueen välttämättömän kunnossapidon huoltoajo alikäytävässä, sekä mahdollistettu huoltoajon pysäköinti Veturitien itäreunassa, alikäytävään ajon minimoimiseksi. Kulkuyhteys ja laitteet toteutetaan sopimuksen liitteen 2 mukaisesti.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 4 1 momentin 1 kohdan mukaan kaupunkiympäristön toimialajohtaja käyttää kaupungin puolesta maanomistajan puhevaltaa.

Päätös tullut nähtäväksi 05.11.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Aleksi Räisänen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37229

aleksi.raisanen@hel.fi

Päättäjä

Ville Lehmuskoski
kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Sopimusluonnos
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Väyläviraston alueyhdyshenkilö ja valvoja sekä ennen alkukatselmus-ta/työn aloittamista alueyhdyshenkilölle toimitettavat tiedot
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Kartta käyttöoikeusalueesta
Liitettä ei julkaista internetissä.
4. Pasilan pohjoisen alikäytävän liikennejärjestelyt
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.