Kaupunginarkiston asiakirjojen digitointi ja tiedostojen käsittely – puitesopimuksen jatkaminen kahdella optiovuodella

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2015-010064
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 15

Kaupunginarkiston asiakirjojen digitointi ja tiedostojen käsittely – puitesopimuksen jatkaminen kahdella optiovuodella

Hallintojohtaja

Päätös

Hallintojohtaja päätti valtuuttaa kaupunginkanslian hallinto-osaston tiedonhallintayksikön kaupunginarkisto -tiimin jatkamaan kaupunginarkiston asiakirjojen digitointisopimuksien voimassaoloa entisin ehdoin kahdella vuodella Analogia Finland Oy:n, Digital Systems Helsinki Oy:n ja Grano Oy:n kanssa. Kahden vuoden optiosopimuksen arvo on ilman ALV:ia enintään 40 000 euroa (alv 23 % 9200 euroa, verollinen kokonaishinta 49 200 euroa).

Kustannukset maksetaan kaupunginkanslian TA-kohdasta 14001 ja kustannuspaikalta tiedonhallinta 1826000

Päätöksen perustelut

Asiakirjojen digitointi on kilpailutettu Hilma-palvelussa 18.9.2015 julkaistulla hankintailmoituksella ja tietokeskuksen johtaja on tehnyt päätöksen (16.11.2015 12 §) hankintaa koskevasta puitesopimuksesta. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin, että sopimus on kaksivuotinen ja siihen sisältyy mahdollisuus jatkaa sopimuksen voimassaoloa kahdella optiovuodella. Optiovuosien käyttö on perusteltua, koska kaupunginarkisto on ollut tyytyväinen sopimuksen mukaisesti tehdyn digitoinnin laatuun ja koska digitointityö suunnitellussa laajuudessaan on vielä kesken.

Päätös tullut nähtäväksi 09.10.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Panu Haavisto, tutkija, puhelin: 09 310 43574

panu.haavisto@hel.fi

Päättäjä

Juha Summanen
hallintojohtaja