Kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelu -palvelun työsuhteessa olevien henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja liikenne- ja katusuunnittelupäällikön vastuulla vuonna 2017

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-008070
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 21

Kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelu -palvelun työsuhteessa olevien henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja liikenne- ja katusuunnittelupäällikön vastuulla vuonna 2017

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Vs. liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että jäljempänä mainituilla, työsuhteessa olevilla henkilöillä on oikeus liikenne- ja katusuunnittelupäällikön vastuulla toteuttaa hankintoja edellyttäen, että

  • toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
  • talousarviossa on asianomaista tarkoitusta varten käytettävissä määrärahaa
  • hankinnan toteutuksessa noudatetaan hankintalainsäädäntöä, hallintosääntöä, talousarvion noudattamisohjeita ja harmaan talouden torjuntaohjetta
  • toteutettavan hankinnan arvo ei ylitä jäljempänä henkilön kohdalla mainittua euromäärää (arvonlisäveroton arvo)
  • hankinta kun ei edellytä tarjouskilpailun ratkaisemista
Työntekijän nimi
Nimike
Hankinnan arvo euroa (alv 0 %)
Aalto Olli-Pekka projektinjohtaja            29 500 euroa
Baarman Katarina johtava liikenneasiantuntija 29 500 euroa
Hakkarainen Sauli tiimipäällikkö 29 500 euroa
Iivonen Johanna tiimipäällikkö 29 500 euroa
Kaalikoski Mika projektipäällikkö 29 500 euroa
Karlsson Eva-Liisa projektinjohtaja 29 500 euroa
Karttunen Jarkko tiimipäällikkö 29 500 euroa
Kiyancicek Kati tiimipäällikkö 29 500 euroa
Korhonen Jouni tiimipäällikkö 29 500 euroa
Koskinen Hille projektipäällikkö 29 500 euroa
Myyryläinen Jukka projektinjohtaja 29 500 euroa
Nissinen Taneli tiimipäällikkö 29 500 euroa
Rajala Jorma projektinjohtaja 29 500 euroa
Rantanen Ismo projektinjohtaja 29 500 euroa
Reihe Ville projektipäällikkö 29 500 euroa
Riekko Markku projektinjohtaja 29 500 euroa
Salermo Marek liikennesuunnittelija 29 500 euroa
Sihvonen Taru projektinjohtaja 29 500 euroa
Ström Helena projektinjohtaja 29 500 euroa
Suojala Eila projektinjohtaja 29 500 euroa
Tanhuanpää Anne projektinjohtaja 29 500 euroa
Tarkkala Jukka projektipäällikkö 29 500 euroa
Toivanen Lasse projektinjohtaja 29 500 euroa

Hankinnat on dokumentoitava tarkoituksenmukaisella tavalla.

Tämä työnjohdollinen määräys on voimassa 31.12.2017 saakka

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n 3 momentin mukaan viranhaltija voi oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla, mikäli se on toimialan toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta tarpeen. Yllä mainitut oikeudet ovat tarpeen toimialan toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta.

Päätös tullut nähtäväksi 08.12.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Lotta Suominen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38434

lotta.suominen@hel.fi

Päättäjä

Lotta Suominen
vs. liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö