Kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelu -palvelun työsuhteessa olevien henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja liikenne- ja katusuunnittelupäällikön vastuulla vuonna 2017
Kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelu -palvelun työsuhteessa olevien henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja liikenne- ja katusuunnittelupäällikön vastuulla vuonna 2017
Päätös
Vs. liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että jäljempänä mainituilla, työsuhteessa olevilla henkilöillä on oikeus liikenne- ja katusuunnittelupäällikön vastuulla toteuttaa hankintoja edellyttäen, että
- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
- talousarviossa on asianomaista tarkoitusta varten käytettävissä määrärahaa
- hankinnan toteutuksessa noudatetaan hankintalainsäädäntöä, hallintosääntöä, talousarvion noudattamisohjeita ja harmaan talouden torjuntaohjetta
- toteutettavan hankinnan arvo ei ylitä jäljempänä henkilön kohdalla mainittua euromäärää (arvonlisäveroton arvo)
- hankinta kun ei edellytä tarjouskilpailun ratkaisemista
Työntekijän nimi | Nimike | Hankinnan arvo euroa (alv 0 %) |
Aalto Olli-Pekka | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Baarman Katarina | johtava liikenneasiantuntija | 29 500 euroa |
Hakkarainen Sauli | tiimipäällikkö | 29 500 euroa |
Iivonen Johanna | tiimipäällikkö | 29 500 euroa |
Kaalikoski Mika | projektipäällikkö | 29 500 euroa |
Karlsson Eva-Liisa | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Karttunen Jarkko | tiimipäällikkö | 29 500 euroa |
Kiyancicek Kati | tiimipäällikkö | 29 500 euroa |
Korhonen Jouni | tiimipäällikkö | 29 500 euroa |
Koskinen Hille | projektipäällikkö | 29 500 euroa |
Myyryläinen Jukka | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Nissinen Taneli | tiimipäällikkö | 29 500 euroa |
Rajala Jorma | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Rantanen Ismo | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Reihe Ville | projektipäällikkö | 29 500 euroa |
Riekko Markku | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Salermo Marek | liikennesuunnittelija | 29 500 euroa |
Sihvonen Taru | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Ström Helena | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Suojala Eila | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Tanhuanpää Anne | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Tarkkala Jukka | projektipäällikkö | 29 500 euroa |
Toivanen Lasse | projektinjohtaja | 29 500 euroa |
Hankinnat on dokumentoitava tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tämä työnjohdollinen määräys on voimassa 31.12.2017 saakka
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n 3 momentin mukaan viranhaltija voi oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla, mikäli se on toimialan toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta tarpeen. Yllä mainitut oikeudet ovat tarpeen toimialan toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta.
Päätös tullut nähtäväksi 08.12.2024
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Lisätietojen antaja
Lotta Suominen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38434