Lakisääteiset luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoitukset

HEL 2017-011969
3. / 408 §

Lakisääteiset luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoitukset

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kuntalain 84 §:n tarkoittamat sidonnaisuusilmoitukset.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalain 84 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Sidonnaisuusilmoitukset tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi vähintään kaksi kertaa vuodessa. Ilmoitusvelvollinen itse on vastuussa sidonnaisuusilmoituksen tekemisestä. Sidonnaisuusilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu luottamustoimeensa tai tehtäväänsä. Lisäksi henkilöllä on velvollisuus viivytyksettä ilmoittaa muutoksista sekä korjata virheelliset tiedot.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

Ilmoitusvelvolliset

Luottamushenkilöistä velvollisuus tehdä sidonnaisuusilmoitus on pormestarilla, apulaispormestareilla, kaikilla muilla kaupunginhallituksen jäsenillä ja varajäsenillä, kaupunginhallituksen jaostojen jäsenillä ja varajäsenillä, valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla, lautakuntien ja jaostojen puheenjohtajilla ja varapuheenjohtajilla sekä kaupunkiympäristölautakunnan ja sen jaostojen jäsenillä ja varajäsenillä.

Helsingin kaupungin oikeuspalvelujen mukaan viranhaltijoista velvollisuus tehdä sidonnaisuusilmoitus on kaupunginhallituksen sekä sen jaostojen esittelijöillä sekä heidän sijaisikseen nimetyillä henkilöillä, lautakuntien ja niiden jaostojen esittelijöinä toimivilla henkilöillä sekä heidän sijaisiksiin nimetyillä henkilöillä. Esittelijän sijaisen sijaisena toimiminen ei luo velvollisuutta tehdä sidonnaisuusilmoitusta, jos kyseinen henkilö ei käytännössä koskaan toimi esittelijänä.

Sidonnaisuusilmoitusten tilanne Helsingin kaupungilla 20.11.2018

Ilmoitusvelvollisia luottamushenkilöitä on Helsingissä 106. Kaikki ilmoitusvelvolliset luottamushenkilöt ovat ilmoituksen tehneet. Ilmoitustiedot ovat liitteenä 1.

Ilmoitusvelvollisia viranhaltijoita on Helsingissä 129. Kaikki ilmoitusvelvolliset viranhaltijat ovat ilmoituksen tehneet. Ilmoitustiedot ovat liitteenä 2.

Sulje

Tarkastuslautakunta 20.11.2018 § 82

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kuntalain 84 §:n tarkoittamat sidonnaisuusilmoitukset.

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

29.05.2018 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

14.11.2017 Ehdotuksen mukaan

20.06.2018 Ehdotuksen mukaan

13.12.2017 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
tarkastusjohtaja
Timo Terävä
Lisätiedot

Vilma Lamminpää, controller, puhelin: 310 36581

vilma.lamminpaa@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 05.01.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Tarkastuslautakunta

Lisätietojen antaja

Vilma Lamminpää, controller, puhelin: 09 310 36581

vilma.lamminpaa@hel.fi

Timo Terävä, tarkastusjohtaja, puhelin: 09 310 43126

timo.terava@hel.fi