Kaupunkiympäristön toimialan talous- ja suunnittelupalveluiden eräiden työsuhteessa olevien henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja hallintojohtajan vastuulla 1.6.2018 alkaen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-013979
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 19
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Kaupunkiympäristön toimialan talous- ja suunnittelupalveluiden eräiden työsuhteessa olevien henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja hallintojohtajan vastuulla 1.6.2018 alkaen

Hallintojohtaja

Päätös

Hallintojohtaja päätti, että jäljempänä mainituilla työsuhteessa olevilla henkilöillä on oikeus hallintojohtajan vastuulla toteuttaa hankintoja, edellyttäen että

  • toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
  • talousarviossa on asianomaista tarkoitusta varten käytettävissä määrärahaa
  • hankinnan toteutuksessa noudatetaan hankintalainsäädäntöä, hallintosääntöä, talousarvion noudattamisohjetta ja harmaan talouden torjuntaohjetta
  • toteutettavan hankinnan arvo ei ylitä jäljempänä henkilön kohdalla mainittua euromäärää (arvonlisäveroton arvo)
  • hankinta ei edellytä tarjouskilpailun ratkaisemista
Työntekijän nimi
Nimike
Hankinnan arvo euroa
035190 
talous- ja suunnittelupäällikkö
59 999
035590 
suunnittelupäällikkö 
10 000
035592 
talouspäällikkö
10 000
035189 
projektitalouspäällikkö
10 000

Hankinnat on dokumentoitava tarkoituksenmukaisella tavalla.

Tämä työnjohdollinen määräys on voimassa toistaiseksi.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n 3 momentin mukaan viranhaltija voi oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilöntoteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla, mikäli se on toimialantoiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta tarpeen. Yllä mainitut oikeudet ovat tarpeen toimialan toiminnan tarkoituksenmukaisenhoitamisen kannalta.

Päätös tullut nähtäväksi 05.06.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Leena Sutela, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 39841

leena.sutela@hel.fi

Päättäjä

Silja Hyvärinen
hallintojohtaja