Tarkastuslautakunnalle vuonna 2018 informoitavat asiat

HEL 2018-000733
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 25 §

Kaupungin tilinpäätös 2018 sekä talousarvion sitovien tavoitteiden toteutuminen

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi pormestarin ja rahoitusjohtajan esityksen vuoden 2018 talousarvion toteutumisesta ja tilinpäätöksestä. Lisäksi tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi kansliapäällikön, kasvatuksen ja koulutuksen toimialan johtajan sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan johtajan esitykset valtuuston vuoden 2018 talousarviossa asettamien sitovien tavoitteiden toteutumisesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 27.9.2017 kaupunkistrategian vuosille 2017–2021. Talousarvio on strategian toteuttamisen väline. Kaupungin toiminnassa ja taloudessa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarviossa sitoviksi asetetuista tavoitteista ja määrärahoista ei voi poiketa ilman valtuuston päätöstä. Tarkastuslautakunnan lakisääteisenä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista.

Kuntalain (410/2015) mukaan kaupunginhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Tilinpäätös sisältää toimintakertomuksen, jossa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta. Kaupungin tilinpäätöksen 2018 laatimisaikataulun mukaan tilinpäätös on kaupunginhallituksen käsittelyssä 18.3.2018.

Lautakunnan kokoukseen on kutsuttu klo 16 alkaen keskushallintoa johtava kansliapäällikkö. Hän kertoo valtuuston talousarviossa 2018 asettamien sitovien tavoitteiden toteutumista keskushallinnossa ja keskushallinnon ajankohtaisista asioista. Klo 16.30 alkaen lautakunnan kokoukseen on kutsuttu pormestari ja rahoitusjohtaja, jotka esittelevät kokonaiskuvan vuoden 2018 talousarvion toteutumisesta ja tilinpäätöksestä. Lisäksi lautakunnan kokoukseen on kutsuttu klo 17 alkaen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan johtaja, ja klo 17.30 alkaen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan johtaja. He esittelevät valtuuston talousarviossa 2018 asettamien sitovien tavoitteiden toteutumista toimialallaan ja kertovat toimialansa ajankohtaisista asioista.

Sulje

Tarkastuslautakunta 05.03.2019 § 18

12.02.2019 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 22.03.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Minna Tiili, arviointipäällikkö, puhelin: +310931036545

minna.tiili@hel.fi