Tarkastuslautakunnalle vuonna 2018 informoitavat asiat

HEL 2018-000733
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 12 §

Vuoden 2018 talousarvion sitovien tavoitteiden toteutuminen ja toimialakatsaus

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi kaupunkiympäristön toimialajohtajan esityksen valtuuston vuoden 2018 talousarviossa asettamien sitovien tavoitteiden toteutumisesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 27.9.2017 kaupunkistrategian vuosille 2017–2021. Talousarvio on strategian toteuttamisen väline. Kaupungin toiminnassa ja taloudessa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarviossa sitoviksi asetetuista tavoitteista ja määrärahoista ei voi poiketa ilman valtuuston päätöstä. Tarkastuslautakunnan lakisääteisenä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista.

Kuntalain (410/2015) mukaan kaupunginhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Tilinpäätös sisältää toimintakertomuksen, jossa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta. Kaupungin tilinpäätöksen 2018 laatimisaikataulun mukaan tilinpäätös on kaupunginhallituksen käsittelyssä 18.3.2018.

Lautakunnan kokoukseen on kutsuttu klo 17 alkaen kaupunkiympäristön toimialajohtaja. Hän esittelee valtuuston talousarviossa 2018 asettamien sitovien tavoitteiden toteutumista toimialallaan ja kertoo toimialansa ajankohtaisista asioista.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.02.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Minna Tiili, arviointipäällikkö, puhelin: +310931036545

minna.tiili@hel.fi