Tarkastuslautakunnan vuoden 2018 arviointisuunnitelma ja arviointikertomus

HEL 2018-004974
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 30 §

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2018

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi luonnoksen vuoden 2018 arviointikertomukseksi ja jatkaa käsittelyä kokouksessa 9.4.2019.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksen mukaisella tavalla. Lisäksi lautakunnan tulee antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 21 luvun 2 §:n mukaan lautakunnan tulee laatia arviointikertomus toukokuun loppuun mennessä. Vuoden 2019 talousarviossa tarkastuslautakunnalla ja -virastolla on tavoitteena, että arviointikertomus valmistuu 30.4.2019 mennessä.

Lautakunnan kaksi toimikuntaa ja tarkastusvirasto ovat yhdessä valmistelleet vuoden 2018 arviointisuunnitelmaan sisältyneistä aiheista arviointitekstiluonnoksia, joista tarkastusvirasto on koonnut luonnoksen vuoden 2018 arviointikertomukseksi. Tässä kokouksessa on arviointikertomusluonnoksen ensimmäinen käsittely. Käsittelyä jatketaan kokouksessa 9.4.2019, jonka päätteeksi arviointikertomus on tarkoitus hyväksyä.

Arviointikertomuksen hyväksymisen jälkeen lautakunta hankkii hallintosäännön 21 luvun 2 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselta ja tarvittaessa muilta kaupungin toimielimiltä lausunnot, jotka toimitetaan valtuustolle yhdessä arviointikertomuksen kanssa. Luonnos arviointikertomukseksi 2018 lähetetään 29.3.2019 sähköpostitse lautakunnan jäsenille. Lisäksi luonnos on luettavissa lautakunnan sähköisessä työtilassa. Luonnos ei ole vielä julkinen (JulkL 6 §:n 1 momentin 6 ja 8 kohdat).

Sulje

Tarkastuslautakunta 08.05.2018 § 42

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 04.04.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Minna Tiili, arviointipäällikkö, puhelin: +310931036545

minna.tiili@hel.fi