Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2018-005542

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005542
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 16
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2018-005542

Terveysasemien johtajalääkäri

Päätös

Sosiaali- ja terveystoimialan terveysasemien johtajalääkäri päätti myöntää tutkimusluvan ********** YAMK (ylempi ammmattikorkeakoulututkinto) - opinnäytetyölle “The concept of multidisciplinary team work in public health care – knowledge and experiences among health care professionals.”

Tutkimuksen yhteyshenkilönä sosiaali- ja terveystoimialalla toimii johtava ylihoitaja Lilli Väisänen ja Kalasataman terveysaseman ylilääkäri on antanut hyväksynnän tutkimukselle.

Tutkimus kohdentuu Helsingin sosiaali- ja terveystoimialalla Terveys- ja päihdepalvelujen – palvelukokonaisuuteen kuuluvan Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen toimintaan.

Tutkimuslupapäätös on voimassa 31.12.2018 saakka.

Päätöksen perustelut ja ehdot

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, missä määrin tiimityöntekijät tuntevat tiimityön ja tiimiytymisen perinteiset käsitteet ja ohjeet. Tutkimuksen tuloksilla voidaan tulevaisuudessa kehittää tiimityön toimeenpanoa muilla terveysasemilla sekä muissa terveys- ja hyvinvointikeskuksissa.

Tutkimusaineisto kerätään sähköisellä kyselyllä, joka jaetaan kaikille Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen terveysasemalla työskenteleville terveydenhuollon ammattilaisille. Osallistujille taataan nimettömyys, luottamuksellisuus ja tietosuoja. Kysely suoritetaan nimettömänä ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Tutkimusaineisto kerätään ainoastaan kyseiseen tutkimukseen ja tulokset analysoi ainoastaan tutkija. Tutkimustulokset analysoidaan ja raportoidaan linjassa eettisen tutkimuksen toiminnan mukaisesti.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia sosiaali- ja terveystoimialalle.

Tutkija esittelee pyydettäessä maksutta tutkimuksen tuloksia Helsingin sosiaali- ja terveystoimessa.

Tutkimusraportti tai sen sähköinen osoite toimitetaan sosiaali- ja terveystoimialan käyttöön osoitteella Helsingin kaupunki, Kirjaamo, Sosiaali- ja terveystoimiala, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki, sähköposti:
helsinki.kirjaamo@hel.fi.

Päätös tullut nähtäväksi 08.06.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Ninna Katajainen, ts. kehittämissuunnittelija, puhelin: 09 310 43444

ninna.katajainen@hel.fi

Päättäjä

Raija Puustinen
vs. terveysasemien johtajalääkäri

Liitteet (pdf)

1. Tutkimuslupahakemus
2. Tutkimussuunnitelma
3. täydennykset tutkimuslupahakemukseen

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.