Sibelius Akatemian kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmän esitys avustuksen käyttämisestä vuonna 2018

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005843
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 139

Sibelius Akatemian kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmän esitys avustuksen käyttämisestä vuonna 2018

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Taideyliopiston Sibelius Akatemian kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmän esityksen vuoden 2017 avustuksen käyttämisestä vuonna 2018. Avustussumma on 6 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallitus myönsi (20.2.2017 § 181) vuonna 2017 Taideyliopiston Sibelius Akatemian kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmälle 6 000 euron avustuksen urkukonserttitoiminnan järjestämiseen Finlandia-talossa.

Finlandia-talon tilakustannus yhden konsertin järjestämisen osalta on suurempi kuin vuoden 2017 avustussumma. Taideyliopiston Sibelius Akatemian kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmä ei saanut lisärahoitusta konsertin järjestämiseen, joten konsertti jouduttiin siirtämään vuoden 2018 puolelle.

Taideyliopiston Sibelius Akatemian kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmä esittää, että vuodelle 2017 myönnetty 6 000 euron avustus voitaisiin käyttää vuonna 2018 konsertin järjestämiseen.

Päätös tullut nähtäväksi 30.05.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Pia Halinen, controller, puhelin: 09 310 25718

pia.halinen@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Sibelius Akatemian kirkkomusiikon aineryhmä ilman allekirjoituksia pdfA

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.