Kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelu -palvelun toiminnanohjausyksikön työsuhteessa olevien henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja toiminnanohjausyksikön yksikön päällikön vastuulla vuonna 2018

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-006185
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 2

Kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelu -palvelun toiminnanohjausyksikön työsuhteessa olevien henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja toiminnanohjausyksikön yksikön päällikön vastuulla vuonna 2018

Yksikön päällikkö

Päätös

Toiminnanohjausyksikön yksikön päällikkö päätti, että jäljempänä mainituilla työsuhteessa olevilla henkilöillä on oikeus toiminnanohjausyksikön yksikön päällikön vastuulla toteuttaa hankintoja, edellyttäen että

  • toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
  • talousarviossa on asianomaista tarkoitusta varten käytettävissä määrärahaa
  • hankinnan toteutuksessa noudatetaan hankintalainsäädäntöä, hallintosääntöä, talousarvion noudattamisohjetta ja harmaan talouden torjuntaohjetta
  • toteutettavan hankinnan arvo ei ylitä jäljempänä henkilön kohdalla mainittua euromäärää (arvonlisäveroton arvo)
  • hankinta ei edellytä tarjouskilpailun ratkaisemista
Työntekijän nimi
Nimike
Hankinnan arvo euroa (alv. 0 %)
Aalto Olli-Pekka
projektinjohtaja
29 500
Arponen Petri
projektinjohtaja
29 500
Karlsson Eva-Lisa
projektinjohtaja
29 500
Karttunen Jarkko
tiimipäällikkö
29 500
Korhonen Jouni
tiimipäällikkö
29 500
Myyryläinen Jukka
projektinjohtaja
29 500
 
Rantanen Ismo
projektinjohtaja
29 500
Riekko Markku
projektinjohtaja
29 500
Salermo Marek
liikenneinsinööri
29 500
Ström Helena
projektinjohtaja
29 500
Tanhuanpää Anne
projektinjohtaja
29 500
Toivanen Lasse
projektinjohtaja
29 500

Hankinnat on dokumentoitava tarkoituksenmukaisella tavalla.

Tämä työnjohdollinen määräys on voimassa 31.12.2018 saakka.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n 3 momentin mukaan viranhaltija voi oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla, mikäli se on toimialan toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta tarpeen. Yllä mainitut oikeudet ovat tarpeen toimialan toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta.

Päätös tullut nähtäväksi 01.06.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Lotta Suominen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38434

lotta.suominen@hel.fi

Päättäjä

Lotta Suominen
yksikön päällikkö