Muuttopalvelujen hankinta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-008662
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 118 §

Muuttopalvelujen hankinta

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hylätä Victor Ek Muutot Oy tarjouksen esityslistatekstissä mainitusta syystä, sekä oikeuttaa Staran toimitusjohtajan tekemään muuttopalvelujen sopimukset ajaksi 1.1.2019 – 31.12.2021 Helsingin KTK Oy, Martela Oyj, Muuttohaukat Oy, Muuttopalvelu Forsman Oy, Secon Service Oy ja Van & Poika Oy kanssa.

Lisäksi johtokunta päätti oikeuttaa Staran logistiikan kuljetuspalveluyksikön tekemään tilauksia palveluntuottajaksi valituilta sopimuskauden aikana hankinnan ennakoidulla arvonlisäverottomalla kokonaisarvolla, joka on noin 3,6 miljoonaa euroa (alv 0 %).

Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävän kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.

Pöytäkirjanote esityslistateksteineen, liitteineen ja muutoksenhakuohjeineen Staran logistiikan hankinnalle, jonka tulee huolehtia päätöksen tiedoksiannosta asianosaisille.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

EU-kynnysarvon ylittävästä palveluhankinnasta on julkaistu HILMA ja TED (Tenders Electronic Daily) verkkosivustoilla hankintailmoitukset ja tarjouspyyntöasiakirjat julkaistiin tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalissa 31.8.2018. Hankinnan kohteena ovat muuttopalvelut.

Hankintamenettelynä on julkisista hankinnoista annetun lain 1397/2016 mukainen avoin menettely, jossa kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen. Tarjoukset oli annettava sähköisesti Tarjouspalvelussa.

Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista lisäkysymyksiä 26.9.2018 kello 16.00 mennessä. Hankintaa koskevaan kysymykseen vastattiin Tarjouspalvelussa.

Tarjouspyyntöasiakirjat sekä hankintaa koskeva kysymys ja siihen annetut vastaus ovat esityslistatekstin oheismateriaalina.

Tarjousten määräaika oli perjantaina 5.10.2018 kello 12.00. Tarjoukset avattiin tarjousten jättämiselle varatun ajan päätyttyä. Tarjousten avaamisesta on laadittu pöytäkirja.

Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä seitsemän (7) tarjoajaa:

  • Helsingin KTK Oy
  • Martela Oyj
  • Muuttohaukat Oy
  • Muuttopalvelu Forsman Oy
  • Secon Service Oy
  • Van & Poika Oy
  • Victor Ek Muutot Oy

Tarjoajien soveltuvuuden osalta hankintayksikkö edellytti, että tarjoajat antavat tarjouksensa osana vakuutuksen, että ne täyttävät hankintayksikön tarjouspyynnössä asettamat soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin alustavasti tarjouksessa annettujen tietojen perusteella (ESPD).

EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa toimittajaksi valitulta on pyydettävä rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitettu ote rikosrekisteristä (edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävät henkilöt). Rikosrekisteriote toimii näyttönä siitä, ettei tarjoajaa koske jokin hankintalain 80 §:ssä tarkoitettu pakollinen rikosperusteinen poissulkemisperuste.

Hankintaprosessin aikataulussa pysymisen johdosta hankintayksikkö tarkastaa palveluntuottajaksi valittujen pakolliset ja harkinnanvaraiset poissulkemisperusteet vasta päätöksen teon jälkeen. Sopimukset tehdään vasta kun hankintayksikkö on varmistanut, ettei palveluntuottajaksi valittuja rasita mikään pakollinen tai harkinnanvarainen poissulkemisperuste.

Tarjous oli jätettävä tarjouslomakkeella, jossa tarjoajan oli ilmoitettava arvonlisäverottomat yksikköhinnat (€/h) palvelulajeittain, sekä muuttopalvelussa tarvittavien muuttolaatikoiden yksikköhinnat (kertakäyttöiset pahvilaatikot, €/kpl ja palautettavat sankalaatikot, €/vrk).

Tarjouslomakkeen kalustoselvityksellä tarjoajan oli ilmoitettava muuttopalvelussa käytettävien ajoneuvojen yksilöidyt ajoneuvokohtaiset tiedot (ajoneuvon merkki ja malli, käyttöönottovuosi, rekisteritunnus, kokonaismassa ja lisävarusteet).

Muuttopalvelujen yksikköhinnat oli annettava kuorma-autoista, jotka ovat kokonaismassaltaan enintään 14 t ja yli 14 t. Tarjouspyynnön vaateen mukaan muuttopalvelussa käytettävien ajoneuvojen käyttöönottovuosi on oltava vähintään 2010.

Tarjouspyynnössä mainittiin, että osatarjouksia ei hyväksytä. Tarjoajalla on oltava valmiudet tarjota kaikki tarjouslomakkeessa mainitut palvelulajit sekä muuttolaatikot.

Victor Ek Muutot Oy tarjouksessa on ilmoitettu yksikköhinnat tarjouspyynnön mukaisesti, mutta tarjoajan kalustoselvityksestä ei löydy ensimmäistäkään tarjouspyynnön vaateiden mukaista kokonaismassaltaan enintään 14 t kuorma-autoa.

Victor Ek Muutot Oy kalustoselvityksessä on mainittu neljä Mercedes-Benz Sprinter pakettiautoa, jotka ovat tarjoajan ilmoittamien rekisteritunnusten perusteella kokonaismassaltaan 3500 kg.

Kalustoselvityksen kuorma-autot

merkki ja malli kokonaismassa käyttöönottovuosi
Volvo FH13 42r 18 000 kg KOV 2008
Iveco 140e28fb 14 000 kg KOV 2009
Renault Mascott   6 500 kg KOV 2008
Mercedes-Benz Actros 2542 26 000 kg KOV 2013 (2 kpl)

Tarjoajan ilmoittamien rekisteritunnusten perusteella ainoastaan kokonaismassan 26 000 kg kuorma-autot ovat tarjouspyynnön vaateen mukaisesti käyttöönottovuodeltaan vähintään 2010. Kuorma-autojen kokonaismassat ovat kalustoselvityksessä mainittujen tietojen mukaisia. Tietojen tarkastamisessa on käytetty Trafin ATJ järjestelmää. Victor Ek Muutot Oy tarjouksesta ei mainita ensimmäistäkään tarjouspyynnössä asetettujen vaateiden mukaista kokonaismassaltaan enintään 14 t kuorma-autoa. Tarjous on siten osatarjous, eikä se ole tarjouspyynnön vaateiden mukainen ja se on siksi hylättävä, eikä sitä oteta mukaan tarjousvertailuun.

Päätöksen tekemisen peruste on kokonaistaloudellinen edullisuus halvimman hinnan perusteella. Tarjouspyynnössä ilmoitetut hintavertailun pisteytysperusteet ovat esityslistatekstin liitteenä (liite 1).

Tarjousvertailu on tehty tarjouspyynnössä ilmoitettujen päätöksen tekemisen perusteiden mukaisesti (liite 2). Tarjousvertailussa mainitut tarjoajien kalustomäärät sisältävät tarjoajien tarjouspyynnön mukaiset kuorma-autot. Tarjoajien kalustoselvityksissä ilmoitettuja pakettiautoja ei ole otettu huomioon ajoneuvokaluston määrissä.

Staran kuljetuspalveluyksikkö järjestää Helsingin kaupungin toimialoille erillisten toimeksiantojen perusteella noin 1100 muuttoa vuosittain. Muuttopalvelut ovat pääasiassa arkisto-, koulu- ja toimistomuuttoja, sekä vähäisissä määrin sosiaalitoimen tukemia asuntomuuttoja ja taide-esineiden kuljetuksia. Toimistomuutot sisältävät usein myös kalusteiden purkamista ja asennusta.

Muuttopalvelujen saatavuuden varmistamiseksi palveluntuottajiksi on valittava kaikki kuusi tarjouspyynnön vaateiden mukaista tarjoajaa, jotka tarjousvertailun mukaisessa edullisuusjärjestyksessä ovat Secon Service Oy, Martela Oyj, Helsingin KTK Oy, Muuttohaukat Oy, Van & Poika Oy ja Muuttopalvelu Forsman Oy.

Puitesopimukseen perustuvia erillisiä tilauksia tehdään tarjousvertailun mukaisessa edullisuusjärjestyksessä. Tilauksen teossa otetaan huomioon kokonaiskustannukset, palvelun saatavuus ja resurssit.

Sopimusehtojen mukaan tilaajalla on suurista muutoista mahdollisuus pyytää palveluntuottajaksi valituilta erillisillä tarjouspyynnöillä urakkatarjouksia. Minikilpailutuksia järjestetään sopimuskauden aikana ilmenevien tarpeiden mukaisesti.

Hankintasopimus ei synny vielä hankintapäätöksestä ilmoittamalla vaan vasta, kun odotusaika (14 päivää) on kulunut ja kun hankintayksikkö ja hankintapäätöksellä valittu toimittaja ovat molemmat allekirjoittaneet sopimuksen.

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevan päätöksen tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.11.2018

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2000 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4000 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6000 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Timo Martiskainen

Lisätietojen antaja

Sami Aherva, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 78571

sami.aherva@hel.fi

Heikki Halonen, hankintapäällikkö, puhelin: 09 310 38963

heikki.halonen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Päätöksenteon perusteet
2. Tarjousvertailu

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.