Tililimiitin jatkaminen, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy

HEL 2018-011835
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 130

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n konsernitilin käyttöoikeustilin määräaikaisen luottolimiitin jatkaminen ja muuttaminen

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti oikeuttaa talous- ja suunnitteluosaston rahoitustiimin yhdessä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n kanssa tekemään sopimuksen Danske Bankin kanssa yhtiölle 15.11.2018 vahvistamansa 31.12.2019 asti voimassaolevan 600 000 euron luottolimiitin muuttamisesta 500 000 euroon määräajaksi 1.1.-31.12.2020. Limiitin käytöstä perittävä korko on 1,87 % pa. Päätös kumoaa uuden limiitin voimaantulopäivästä lukien rahoitusjohtajan asiasta aiemmin tekemät päätökset. Kaupungin konsernitiliin kuuluvan käyttöoikeustilin numero on:

**********

Päätöksen perustelut

Yhtiön hallitus on arvioinut, että vuoden 2020 rahoitussuunnitelmassa on syytä varautua edelleen konsernitilin käyttöoikeustilin luottolimiitin tilapäiseen käyttöön ja hakea tätä varten vuodelle 2020 kaupungilta 500 000 euron limiitti.

Kaupunkikonsernin tasehallinnan periaatteiden (Khs 14.5.2018, 338 §) mukaisesti kaupungin ja sen tytäryhteisöjen käytössä on konsernitili. Tytäryhteisöt vastaavat itse oman käyttöoikeustilinsä käytöstä ja varojen riittävyydestä.

Hallintosäännön 12 luvun 4 § kohdan 9. kohdan mukaisesti rahoitusjohtaja päättää pankkitilien avaamisesta kaupungin nimiin sekä saman pykälän 10. kohdan mukaisesti konsernitilijärjestelmän sisäisistä limiiteistä. Edelleen 4 § 5. kohdan mukaisesti rahoitusjohtaja päättää konsernipankin sisäisistä veloitettavista ja hyvitettävistä koroista.

Luottoehtojen voidaan katsoa olevan markkinaehtoisia, kun luotosta perittävä korko on korkeampi kuin Euroopan komission tiedonannossa viite- ja diskonttokorkojen määrittämisessä sovellettavan menetelmän tarkistamisesta (2008/C 14/02, myöh. tiedonanto) on määritelty. Kun luotosta peritään tiedonannossa määritellyn laskentamenetelmän mukaista korkoa, voidaan koron katsoa olevan markkinaehtoinen. Danske Bank laskee ja veloittaa yhtiöltä käytetyn limiitin määrästä korkoa kuukausittain. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n kohdalla luoton korko on 1,87 % pa.

Päätös tullut nähtäväksi 16.12.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuomo Mäkinen, rahoituspäällikkö, puhelin: 36321

tuomo.makinen@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Marko Karvinen
strategiapäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 20 k.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.