Virkasuhteen täyttäminen, Päiväkodin johtajan virkavalinta varhaiskasvatusyksikkö Klaara-Vihtori

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-012415
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 64

Virkasuhteen täyttäminen, Päiväkodin johtajan virkavalinta varhaiskasvatusyksikkö Klaara-Vihtori

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätös

Varhaiskasvatusjohtaja päätti ottaa varhaiskasvatusyksikkö Klaara-Vihtorin päiväkodin johtajan virkaan (vakanssinumero 083233) sosionomi Saija Rikalan 3200,37 euron tehtäväkohtaisen palkan mukaan määräytyvin palkkaeduin. Virantoimitus alkaa 1.1.2019.

Virkaan valitulle määrätään virantoimituksen aloittamisesta alkava kuuden (6) kuukauden koeaika.

Päätös on tehty ehdolla, että virkaan valittu esittää hyväksyttävän työterveyshuollon arvion edellytyksistään hoitaa virkaa ja että virkaan valittu esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) edellyttämän rikosrekisterilain (505/2002) 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikosrekisteriotteen. Työhöntulotarkastuslausunto on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.

Päätöksen perustelut

Päiväkodin johtajan virka (nro 083233) on ollut julkisesti haettavana Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sisäisessä ja ulkoisessa haussa 10.10. – 26.10.2018.

Päiväkodin johtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lastentarhanopettaja), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272/2005 ja asetus sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 608/2005) sekä riittävä johtamistaito. Kielivaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että päiväkodin johtajan viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää tehtävän vaativuuden mukaista varhaiskasvatuksen johtamisen ja kehittämisen osaamista, hyviä neuvottelu-, asiakasohjaus- ja viestintätaitoja sekä kykyä seurata ja tulkita kustannuksia ja resursseja osana varhaiskasvatuksen tulosbudjettia. Lisäksi edellytettiin kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyvää organisointi- ja päätöksentekokykyä.

Eduksi luettiin aikaisempi kokemus varhaiskasvatuksen johtamistehtävistä, kokemus asiakaspalvelusta ja tiimityöskentelystä sekä hyvä tietotekninen osaaminen.

Päiväkodin johtajan virkaan jätti 26.10.2018 päättyneen hakuajan kuluessa hakemuksensa 16 hakijaa, joista 14 hakijaa täytti viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset.

Hakemusten perusteella videohaastatteluun kutsuttiin seuraavat 8 hakijaa: **********

Videohaastattelun jälkeen tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella kutsuttiin ansioituneimmat neljä hakijaa haastatteluun ********** Hakijoita haastattelivat 26.11.2018 alueen 4 aluepäällikkö Eeva Tiihonen ja työvoimasuunnittelija Kirsti Hakala.

********** on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri (2018, varhaiskasvatus) ja lastentarhanopettaja (1997, kasv. kand.). Lisäksi hän on suorittanut opettajan pedagogiset opinnot sekä suomi toisena kielenä erikoistumisopinnot (30 op.). Hakija on toiminut Helsingissä lastentarhanopettajana vuodesta 1998 alkaen, josta ajasta varajohtajana yhteensä 5 kk ja erityislastentarhanopettajana vajaan vuoden. Lisäksi hänellä on aikaisempaa kokemusta lastentarhanopettajana sekä peruskoulun luokanopettajana (n. kolme vuotta).

********** on koulutukseltaan sosionomi (AMK, 2000, lastentarhanopettajan kelpoisuus). Lisäksi hän on suorittanut esi- ja alkuopetuksen opintokokonaisuuden (15 ov), varhaiskasvatuksen johtamiskoulutuksen (10 op) ja Vantaan kaupungin esimieskoulutuksen. Hänellä on myös lähihoitajan koulutus. Hakija on toiminut Vantaalla lastentarhanopettajana vuodesta 2006 alkaen ja varajohtajana vuodesta 2011 alkaen, josta ajasta päiväkodin johtajana vajaan vuoden. Lisäksi hänellä on aikaisempaa kokemusta lastentarhanopettajana (n. 5 vuotta) ja sosiaalityöntekijänä.

********** on koulutukseltaan sosionomi (AMK, 2003, lastentarhanopettajan kelpoisuus). Hän on suorittanut kasvatustieteen perusopinnot, lähiesimiestyön ammattitutkinnon (2017) ja varhaiskasvattajien verkkolähtöisen esimieskoulutuksen. Hakija on toiminut Helsingissä lastentarhanopettajana vuodesta 2007 alkaen, josta ajasta varajohtajana noin kuusi vuotta ja päiväkodin johtajana kesästä 2018 alkaen. Hänellä on myös aikaisempaa kokemusta lastentarhanopettajana noin neljä vuotta.

Kaikilla neljällä haastatellulla on varhaiskasvatuksen johtamiskokemusta päiväkodin johtajana ja/tai varajohtajana, kehittämisosaamista sekä tehtävässä vaadittavaa talousosaamista. Kaikilla on lisäksi hyvät neuvottelu-, asiakasohjaus- ja viestintätaidot. Kaikkien haastateltujen johtamisessa nousi lisäksi esille vahva motivaatio ja innostus esimiestehtävään sekä yhteisöllinen ja osallistava johtamistapa. Haastatelluilla on myös eduksi katsottavaa hyvää tietoteknistä osaamista. Heillä kaikilla oli näkemys uuden varhaiskasvatussuunnitelman mukaisen toiminnan johtamisesta.

Haastattelujen jälkeen tehdyn hakijoiden ansioiden kokonaisarvioinnin perusteella muiden hakijoiden edelle nousi hakija Saija Rikala monipuolisen kokemuksen, kehittämismyönteisen ja osallistavan johtamisotteen jne. vuoksi. Hänen etunaan on monipuolinen kokemus Helsingin varhaiskasvatuksen toiminnasta sekä osallistava johtamisote. Lisäksi hänen kokemuksensa kielikylpyryhmän perustamisesta ja toiminnan käynnistämisestä luettiin eduksi valinnassa.

Hänet kutsuttiin 4.12.2018 pidettyyn loppuhaastatteluun, jossa haastattelijoina toimivat varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas sekä aluepäällikkö Eeva Tiihonen.

Varhaiskasvatusjohtaja katsoo, että Saija Rikalalla on parhaat edellytykset kysymyksessä olevan päiväkodin johtajan viran menestykselliseen hoitamiseen. Hänellä on valmius johtaa varhaiskasvatusyksikkö Klaara-Vihtoria ja haastattelussa hän toi esille halunsa kehittää varhaiskasvatusyksikön toimintaa. Hän tuntee Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen johtamisjärjestelmän, toimintaympäristön ja hänen edukseen voidaan katsoa myös kielikylpypedagogiikan tuntemus. Hänet arvioitiin haastattelun perusteella johtamis- ja kehittämisnäkemyksiltään soveliaimmaksi päiväkodin johtajan virkaan.

Toimialajohtajan 15.6.2018 tekemän delegointipäätöksen (§ 46) perusteella päiväkodin johtajan ottaa virkaan varhaiskasvatusjohtaja.

Haastatelluille on kerrottu päiväkodin johtajan viran 1.1.2030 alkaen muuttuvista kelpoisuusvaatimuksista. Varhaiskasvatuslain (540/2018) 31 §:n mukaan päiväkodin johtajan kelpoisuusvaatimus on 1.1.2030 alkaen varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito, jollei hänen kelpoisuutensa päiväkodin johtajan virkaan määräydy varhaiskasvatuslain 75§:n siirtymäsäännöksen mukaan.

Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä.

Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Eeva-Liisa Tiihonen, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 58499

eeva.tiihonen@hel.fi