Vahingonkorvaus, kiinteistövahinko, 17.-19.8.2018, hautausmaan muuri, Hietaniemi, Helsingin juutalainen seurakunta ja Helsingin seurakuntayhtymä

HEL 2019-002336
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 14
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, kiinteistövahinko

Hallintojohtaja

Päätös

Kaupunkiympäristön toimialan hallintojohtaja päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan Hietaniemen hautausmaalla sijaitseva kivimuuri vahingoittui turvatoimien pettäessä Helsingin Hietaniemen rannalla järjestettyjen Weekend festivaalien 17.-19.8.2018 välisenä aikana. Hakemuksen mukaan Helsingin kaupunki piti tiedotustilaisuuden Weekend festivaalista 23.5.2019, johon oli kutsuttu Weekend festivaalin vaikutusalueella olevia toimijoita. Tiedotustilaisuudessa oli myös läsnä muun muassa Weekend festivaalin organisaation vastuuhenkilöitä ja eri viranomaisia, kuten poliisi. Seurakunnan edustajat ovat tässä tilaisuudessa esittäneet huolensa siitä, että festivaalikävijät käyttäisivät hautausmaata kauttakulkunaan festivaalialueelle. Tilaisuudessa vakuutettiin turvatoimien olevan mittavat ja huolien olevan turhia. Turvatoimet kuitenkin pettivät ja hautausmaille pääsi asiattomia henkilöitä. Tämän seurauksena muuri koki mittavat vauriot. Hakijat vaativat Helsingin kaupunkia korjaamaan vahingot.

Weekend festivaalin järjestäjänä toimii WKND Festival Oy (2615142-1), jolle Helsingin kaupunki on vuokrannut tapahtuma-alueen. Uimarannan osalta vuokraajana on toiminut Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala (KUVA) ja vuokrapäätös on annettu liikuntajohtajan 4.7.2018 päivätyllä päätöksellä. Kaupunki ympäristön toimialan (KYMP) alueidenkäyttö on vuokrannut festivaalille lisäalueita alueidenkäytön tiimipäällikön 12.7.2018 päivätyllä päätöksellä sekä antanut tilapäisiä liikennejärjestelyitä koskevan 15.8.2018 päivätyn päätöksen.

Helsingin kaupunki ei näin ollen ole ollut järjestäjänä kyseisessä tapahtumassa vaan se on vuokrannut maa-alueitaan WKND Festivaali Oy:lle. Kaupunki ei vuokratessaan maa-alueitaan ota vastatakseen tapahtumien turva- tai muista järjestelyistä, vaan kaupunki sopii näistä tapahtuman järjestäjän kanssa vuokrausehtojen muodossa. Tapahtuman järjestäjä on vastuussa itse tapahtumasta sekä siihen liittyvistä muista järjestelyistä. Esimerkiksi kuluttajaturvallisuuslaissa (920/2011) tarkoitetun turvallisuusasiakirjan ja pelastuslaissa (379/2011) tarkoitetun yleisötilaisuuden pelastussuunnitelman laatimisesta vastaa järjestäjä.

KUVA:n tekemässä vuokrasopimuksessa on edellytetty, että tapahtuman järjestäjällä on koko tapahtuman ajan voimassa oleva vastuuvakuutus. Tämän lisäksi sopimuksessa on edellytetty, että tapahtuman järjestäjä esittää suunnitelman lähiympäristössä toimiville seurakunnille sekä toimia heidän esittämien rajoitusten mukaan. Ehdoissa on myös mainittu, että järjestäjä vastaa kaikista tilaisuuden järjestämiseen vaadittavaista viranomais- ja muista luvista sekä tilaisuuden järjestelyitä ja turvallisuudesta.

KYMP alueidenkäytön tekemän yleisen alueen vuokrapäätöksen ehdoista on vastaavasti edellytetty, että tapahtuman järjestäjä on velvollinen hankkimaan kaikki toimintaansa liittyvät ja tarvittavat viranomais- ja muut luvat sekä sopimukset omalla kustannuksellaan. Sopimuksessa on ehtokohta, jonka mukaan järjestäjä vastaa siitä kaikesta haitasta ja vahingosta, mitä rakenteiden ja vastaavien paikalla pitäminen ja tapahtuman toiminta saattavat aiheuttaa kaupungille tai kolmannelle osapuolelle. Vuokrauspäätöksen liitteenä olevissa yleisissä ehdoissa on täsmennetty, ettei kaupungin valvonta alueella poista järjestäjien vastuuta. Vahinkoriskin ollessa vähäistä suurempi on tapahtuman järjestäjä velvollinen hankkimaan vakuutussuojan.

WKND Festival Oy on ollut hakijana niin ikään tilapäisiä liikennejärjestelyitä koskevassa päätöksessä. Päätös koskee Helsingin kaupunki ympäristön alueidenkäytön hallinnoimaa aluetta. Tämä alue käsittää festivaalialueelle jääviä sekä sen välittömässä läheisyydessä olevia katualueita. Liikennejärjestelypäätöksen mukaan järjestelyn hakijan on tiedotettava lähistön asukkaita ja toimijoita. Järjestely ei myöskään saa missään vaiheessa estää pääsyä festivaalialueen läheisyydessä sijaitseviin tiloihin, joista esimerkkinä on mainittu myös hautausmaa. Päätöksen ehtojen mukaan päätöksenhakija eli tässä tapauksessa WKND Festival Oy vastaa kaupungille ja kolmannelle osapuolelle aiheutuneista vahingoista.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää laiminlyöntiä tai tuottamusta. Lisäksi toiminnan tai laiminlyönnin ja seurauksen välillä on oltava syy-yhteys. Vahingonkorvausvelvollisuus perustuu siis siihen, että korvausvelvollinen on omalla toiminnallaan tai laiminlyönnillään aiheuttanut vahingon.

Hakijoiden ilmoittama vahinko on tapahtunut festivaalialueen ulkopuolella hautausmaa-alueella. Kyseinen alue ei kuulu Helsingin kaupungin tekemien vuokrapäätöksissä tarkoitettuun vuokra-alueeseen eikä se myöskään sijaitse liikennejärjestelypäätöksessä tarkoitetulla alueella. Hakijoiden vaatimuksen perusteella vahingon on aiheuttanut asiattomien henkilöiden liikkuminen hautausmaalla. Vahingon ovat aiheuttaneet siis yksittäiset henkilöt, jotka ovat kiivenneet festivaalin aikana festivaalialueen ulkopuolella sijaitsevan hautausmaan muurille ja rikkoneet ilkivaltaisesti muuria. Tällainen toiminta ei ole kaupungin toimin estettävissä. Helsingin kaupunki on vuokrannut maa-alueitaan WKND Festivaali Oy:lle, eikä siis ole toiminut tapahtuman järjestäjänä. WKND Festivaali Oy:n kanssa tehtyjen sopimusten perusteella tapahtuman järjestäjä on vastuussa kolmannelle osapuolelle aiheutuneesta vahingosta. Kaupungin myöntämä liikennejärjestelypäätös on koskenut ajoneuvo- ja muuta liikennettä katualueilla, eikä sillä ole ohjattu liikennettä hautausmaa-alueelle.

Edellä esitetyin perustein vahinko ei ole aiheutunut kaupungin toimesta tai laiminlyönnistä. Näin ollen kaupunki ei katso olevansa asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut lainkohdat

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 19.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Katriina Pönkä, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 22765

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Silja Hyvärinen
hallintojohtaja