Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen, vuoden 2019 eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit

HEL 2019-002681
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 13 §

Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa

Keskusvaalilautakunta

Päätös

Keskusvaalilautakunta valtuutti keskusvaalilautakunnan sihteerit suorittamaan kirjeäänestysasiakirjojen tarkastukseen liittyvät toimenpiteet avustavan henkilöstön kanssa. Lisäksi keskusvaalilautakunta valtuutti keskusvaalilautakunnan sihteerit määräämään avustavan henkilöstön tehtävään.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vaalilakia muutettiin 14.12.2017. Tässä yhteydessä vaalilakiin lisättiin ulkomailla asuville ja oleskeleville oikeus äänestää kirjeitse. Kirjeäänestys otetaan käyttöön vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Vaalilain 66 a §:n mukaan äänioikeutettu, jolla ei ole kotikuntaa Suomessa, ja muu äänioikeutettu, joka asuu tai oleskelee ulkomailla koko ennakkoäänestysajanjakson ja vaalipäivän, saa äänestää kirjeitse ulkomailta (kirjeäänestys) siten kuin kyseisessä vaalilain luvussa säädetään.

Äänioikeutetun tulee tilata kirjeäänestysasiakirjat ulkomaille oikeusministeriön palvelusta. Äänestäjän tulee äänestää ohjeistuksen mukaisesti ja toimittaa kirjeäänestysasiakirjat sen kunnan keskusvaalilautakunnalle, jossa hän on äänioikeutettu.

Keskusvaalilautakunnan tulee tarkastaa sille saapuneet kirjeäänestysasiakirjat samalla lailla kuin ennakkoäänestysasiakirjat vaalilain 63 §:n mukaisesti. Kirjeäänestys on 63 §:n 1-3 momentissa tarkoitettujen syiden lisäksi jätettävä huomioon ottamatta, jos:

1) kirjeäänestyksen lähetekuoreen tehtyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lähetetty ulkomailta;

2) kirjeäänestyksen vaalikuori on avonainen ja voidaan päätellä, että avonaisuus johtuu muusta kuin vaalikuoren teknisestä toimimattomuudesta, tai muutoin sellainen, ettei varmasti voida vakuuttua, että äänestys on tapahtunut laissa säädetyin tavoin;

3) kirjeäänestyksen lähetekirjeestä puuttuvat 66 d §:n 5 momentissa tarkoitettujen kirjeäänestyksen todistajien allekirjoitukset.

Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisen jälkeen keskusvaalilautakunnan on vaalisalaisuus säilyttäen avattava hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret, leimattava niissä olevat äänestysliput ja suljettava leimatut äänestysliput 50 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin vaalikuoriin. Tämä tehtävä tulee suorittaa keskusvaalilautakunnan toimesta, sen valvonnassa tai keskusvaalilautakunta voi päättää, että tehtävän suorittaa keskusvaalilautakunnan sihteeri ja vähintään kolme muuta samanaikaisesti paikalla olevaa henkilöä.

Esitetään, että keskusvaalilautakunta valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerit ja heidän määräämänsä henkilöt suorittamaan kirjeäänestysasiakirjojen tarkastukseen liittyvät toimenpiteet.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 13.05.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

keskusvaalilautakunnan sihteeri
Veera Reuna

Lisätietojen antaja

Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 09 310 64572

veera.reuna@hel.fi

Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi