Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustushakemukset vuodelle 2019, HELride Collective ry

HEL 2019-007014
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 39

HELride Collective ry:n projektiavustushakemus

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö ei myönnä HELride Collective ry:lle projektiavustusta Kaisaniemen puistoon rakennettavan skeittirampin aiheuttamiin kustannuksiin ajalle 24.-31.5.2019.

Hylkäysperuste: helsinkiläisten nuorisoyhdistysten varsinaista toimintaa tuetaan toiminta-avustuksilla.

Päätöksen perustelut

Projektiavustus on kertaluontoinen nuoriostoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Avustusta ei myönnetä järjestön varsinaisen toiminnan piiriin kuuluviin hankkeisiin. (Nuorisoyhdistysten ohjesääntö 1.11.2018)

HELride Collective ry on vuonna 2017 rekisteröity uudistettu Helsingin rullalautailijat ry. Sen tarkoituksena on rullalautailuharrastuksen, -kulttuurin ja kilpailutoiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen sekä rullalautailuharrastuksen leviämisen edistäminen Helsingissä. Yhdistys toimii myös yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen toiminnan ja mahdollisuuksien edistämiseksi lajin sisällä.

Yhdistys järjestää jäsenilleen harjoittelupaikkoja ja mahdollisuuksia, opetusta, kilpailuja sekä valistus- ja huvitilaisuuksia. Se myös toteuttaa ja auttaa tarkoitustaan tukevia hankkeita ja projekteja kuten esimerkiksi HELride-tapahtuma, Skeittikoulu ja Skeittijooga.

Yhdistyksen tarkoituksena on rakentaa vuoden 2019 toiminta- ja taloussuunnitelman mukainen skeittiramppi yhdessä nuorten kanssa Kaisaniemen puistoon. Ramppi palvelee ensisijaisesti naisia, aloittelijoita sekä vanhempia lajin harrastajia.

Ramppia rakentamassa on 20 osallistujaa, joista 15 on 20-28-vuotiaita helsinkiläisiä. Rampin menoarvio on 4 999 euroa, josta materiaalikulujen osuus on 4 500 euroa. Yhdistyksen omarahoitusosuus on 2 000 euroa.

HELride Collective ry hakee 2 999 euron projektiavustusta 6.5.2019 saapuneella hakemuksellaan.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Päätös tullut nähtäväksi 26.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö