Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, palkkausavustukset vuodelle 2020

HEL 2020-000173
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 4

Palkkausavustusennakot 2020

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö myöntää vuoden 2020 palkkausavustusennakoina liitteen mukaisesti yhteensä 353 793 euroa menokohdalta 47300 2931500506.

Varsinaiset palkkausavustukset ovat haettavissa vuonna helmikuun viimeiseen päivään mennessä vuonna 2020.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisojaoston hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (www.hel.fi/nuorisonavustukset > Avustusten myöntämisperusteet):

Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta (Helsingin kaupungin yleiset avustusohjeet, Khs 28.10.2019).

Päätöksen perustelut

Palkkausavustusennakkoa voidaan myöntää yhdistyksille, jotka ovat edellisenä vuonna saaneet nuorisojaostolta palkkausavustusta. Ennakon suuruus on enintään 50 % edellisen vuoden avustuksen määrästä. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.11.2018)

Palkkausavustusennakkoa myönnetään 20 hakijalle. Kaikille hakijoille ei voida myöntää 50 % edellisen vuoden palkkausavustuksesta. Tämä johtuu siitä, että osa hakijoista ei ole käyttänyt arvionsa mukaan edellisen vuoden avustusta kokonaan tai ei ole selvittänyt avustuksen käyttöä kokonaan. Näillä hakijoilla ennakko on puolet hakijan arvioimasta edellisen vuoden avustuksen selvitetystä summasta. Lisäksi muutama hakija haki avustusta hieman vähemmän kuin edellisen vuoden avustuksen määrän perusteella olisi voinut hakea. Heille myönnetään ennakkoa haetun summan mukaisesti.

Vuoden 2019 palkkausavustuksen käyttö selvitetään lopullisesti vasta varsinaisen toiminta-avustushaun yhteydessä. Mikäli silloin tilinpäätöksen mukaan edellisen vuoden palkkausavustusta ei ole käytetty kokonaan, peritään käyttämättä jäänyt osa takaisin.

Vuonna 2020 palkkausavustusennakoiden hakuaika päättyi 15.12.2019. Määräaikaan mennessä nuorisopalveluihin saapui sähköisen avustusjärjestelmän kautta 20 hakemusta.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen palkkausavustusennakoista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Päätös tullut nähtäväksi 21.01.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Liisa Remes, suunnittelija, puhelin: 09 310 26783

liisa.remes@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö