Vahingonkorvaus, takaisinsaantivaatimus, henkilövahinko, 4.12.2019, If Vahinkovakuutus Oyj

HEL 2020-003039
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 80

Takaisinsaantivaatimus, polkupyörävahinko, If Vahinkovakuutus Oyj

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan takaisinsaantivaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on 9.3.2020 esittänyt kaupungille 4 352,59 euron suuruisen takaisinsaantivaatimuksen. Takaisinsaantivaatimuksen mukaan hakija on oikeutettu takaisinsaantiin maksamassaan pyöräilyvahingossa 19.388640 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijä on liukastunut 4.12.2019 klo 7.30 pyöräillessään Kehä I:n vieressä kulkevan kevyen liikenteen väylän liittymässä. Vahingonkärsijän antaman selvityksen mukaan hän on ollut kääntymässä oikealle alaspäin vievälle kevyen liikenteen väylälle. Vahingonkärsijän kertomuksen mukaan maassa ei ollut tapahtumahetkellä lunta, mutta maassa olevat lätäköt olivat jäätyneet.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Kunnossapitolain mukaan kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset voivat koskea mm. suoritusaikaa sekä katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin.

Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan. Vahinkopaikka on kahden eri hoitoluokkaan kuuluvan kevyen liikenteen väylän risteyskohdassa. Ensimmäinen väylä kuuluu hoitoluokkaan I, kun taas toinen väylä ei kuulu lainkaan talvikunnossapidon piiriin.

I-luokan kaduilta torjutaan liukkaus ja poistetaan liikennettä haittaava lumi, sohjo ja jää välittömästi tai aamun työmatkaliikennettä varten kello 7 mennessä. I-luokan kevyen liikenteen väylän aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Toimenpideaika on aurauksen osalta neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 18 ja klo 3 yöllä välisenä aikana satanut lumi poistetaan klo 7 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika on kolme tuntia, kuitenkin niin, että klo 18-04 havaittu tuntuvasti lisääntynyt liukkaus torjutaan klo 7 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan kevyen liikenteen väylä, jolta vahingonkärsijä on ollut kääntymässä pois, oli hiekoitettu edellisen kerran 29.11.2019 klo 13.35. Selvityksen mukaan säässä ei ollut hiekoituksen jälkeen tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka olisivat antaneet aihetta hiekoituksen uusimiselle.

Forecan mukaan lämpötila on vaihdellut 29.11.2019 klo 13 ja 4.12.2019 klo 7 välisenä aikana Kumpulan mittausasemalla tehdyissä mittauksissa -5,6°C ja 4,9°C välillä. Lumen syvyys on tällä aikavälillä ollut enintään 4 cm, joten aurauskynnys ei ole ylittynyt eikä auraukselle ole ollut tarvetta. Mainitulla aikavälillä on esiintynyt vain vähäistä lumi- ja vesisadetta, ja sää on ollut enimmäkseen poutainen. Tämän vuoksi myöskään liukkaus ei ole mainitulla aikavälillä tuntuvasti lisääntynyt, joten tarvetta hiekoituksen uusimiselle ei ole ollut. Vahinkopäivänä 4.12.2019 klo 7 lämpötila on ollut 2,7 °C ja sää on ollut yön vähäisten vesisateiden jälkeen poutainen. Maassa on ollut 2 cm lunta 4.12.2020 klo 7, ja lumi on sulanut klo 8 mennessä kokonaan pois.

Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Kadun kunnossapitovelvollinen voi vapautua vahingonkorvausvastuustaan, jos hän voi osoittaa, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti. Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla (Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397).

Polkupyörää pidetään tieliikennelaissa ajoneuvona. Tienkäyttäjän on tieliikennelain mukaan noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi sekä sovitettava tilannenopeus sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto ja sääolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa. Talvipyöräilyyn sisältyy aina riskejä, jotka kuljettajan täytyy ottaa huomioon. Talvipyöräilyn riskien takia pyöräilijän on noudatettava erityistä varovaisuutta.

Vahinko on sattunut I-luokan väylän ja talvikunnossapidon piiriin kuulumattoman väylän risteyskohdassa. I-luokan väylälle on tehty tarvittavat kunnossapitotoimenpiteet. Jälkimmäiselle väylälle ei ole ollut tarvetta tehdä talvikunnossapitotoimia, koska se ei kuulu talvikunnossapidon piiriin.

Vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §

Tieliikennelaki (267/1981) 3 §, 23 §

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Päätös tullut nähtäväksi 27.04.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Katri Lindman, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 28693

katri.lindman@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö