Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustus 2020, Meidän juttu - nuorten ryhmä

HEL 2020-007557
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 25

Nuorten toimintaryhmän Meidän juttu projektiavustus vuodelle 2020

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö myöntää nuorten toimintaryhmälle Meidän juttu 2 100 euroa projektiavustusta toiminnallisista työpajoista sekä työpajojen tuloksena syntyvän musiikkivideon tuottamisesta ja editoinnista aiheutuviin kustannuksiin (ei kuitenkaan palkkoihin ja palkkioihin) ajalle 14.5.-15.10.2020 menokohdalta 473000 2931500504.

Selvitys avustuksen käytöstä kuittikopioineen sekä materiaali nuorisopalvelujen Sponssi-blogia varten on toimitettava 31.10.2020 mennessä nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisojaoston avustusohjesääntöä (www.hel.fi/nuorisoavustukset):

Avustusta saavan on käytettävä projektissaan Helsinki-kehystunnusta, joka käyttöohjeineen löytyy osoitteesta:

Avustus maksetaan yhdessä erässä.

Päätöksen perustelut

Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Projektiavustusta myönnetään nuorten ryhmille nuorisotyöllisten hankkeiden toteuttamiseen.(Nuorisoyhdistysten ohjesääntö 1.11.2018)

Työpajaprojekti Meidän juttu sai alkunsa, kun ryhmä ennestään toisensa tuntevia romaninuoria halusi luoda yhteistä toimintaa koronakriisin keskellä. Syntyi idea yhteisöllisesti tuotetusta musiikkivideosta, jota tehtäisiin työpajojen avulla. Lauluksi valittiin We Are the World, johon yhteistyössä nuorten kanssa ammattisanoittaja työsti suomenkieliset sanat, jotka sopivat nykyiseen koronan varjostamaan maailmantilanteeseen. Tekstissä tulee esille, kuinka kaikki tarvitsevat toisiaan, jotta maailma pääsee jälleen aloilleen. Lisäksi laulussa käsitellään sitä, että jokainen ihminen on tärkeä - jokaista tulisi arvostaa katsomatta ihonväriin, kulttuuriin tai uskonnolliseen taustaan.

Nuorten toimintaryhmä koostuu 35 nuoresta, joista 24 on 7-28 –vuotiaita helsinkiläisiä. Ryhmän tavoitteena on tuottaa romaninuorille mielekästä tekemistä koronakriisin aikana ja sen jälkeen. Tarkoituksena on edistää yhteisöllisyyttä ja tukea yhteisön kautta nuoria. Lisäksi projektilla halutaan lisätä yhdenvertaisuutta, moninaisuutta, vastustaa rasismia ja tuoda romaninuorille positiivista näkyvyyttä. Ryhmän tavoitteena on myös, että projektista syntyisi ensimmäinen virtuaalinen romanikuoro.

Nuorten toimintaryhmää tavattiin kesäkuussa. Tapaamisessa keskusteltiin hankkeesta, ryhmästä sekä siitä, että nuorten ryhmän ideoiman ja toteuttaman hankkeen tukena on myös romaniyhteisön aikuisia.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 3 000 euroa ja ne koostuvat työpajojen, cateringin, editoinnin, laulun tekijänoikeuksien, markkinoinnin ja toimistotarvikkeiden kuluista. Hankkeen omarahoitus on 200 euroa, jonka nuoret hankkivat pienimuotoisella kahviotoiminnalla.

Nuorten toimintaryhmä Meidän juttu hakee 14.5.2020 saapuneella hakemuksellaan 3 000 euron projektiavustusta tapahtuman toteuttamiseen.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen akamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti.(Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1) Helsingin kulttuuri- ja vapaa aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi.

Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Päätös tullut nähtäväksi 15.06.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Liisa Remes, suunnittelija, puhelin: 09 310 26783

liisa.remes@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö