Valtuustoaloite, Lisää penkkejä Helsinkiin
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Fatim Diarran ym. valtuustoaloitteesta koskien lisätä penkkejä Helsinkiin
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Helsingissä on noin 7 000 puistonpenkkiä. Aukiolla ja katualueilla on puolestaan noin 1 150 penkkiä.
Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu -palvelu on kuluneen vuoden aikana vastannut työstä, jossa on sijoitettu uusia penkkejä puistoalueille ja ulkoilureittien varteen eri puolille Helsinkiä. Näin sijoitettiin 150 uutta penkkiä pohjautuen pääosin asukaspalautejärjestelmän kautta saatuihin penkkitoiveisiin. Päämääränä oli penkkiverkoston parantaminen keskittyen etenkin vanhuksiin ja heidän liikkumisen helpottamiseen kaupungin puistoissa ja ulkoilureiteillä.
Edellä mainitun lisäksi OmaStadin eli osallistuvan budjetoinnin kautta tuli lisää penkkitoiveita. Tässä yhteydessä laadittiin 44 penkin sijoitussuunnitelmat eri puolelle Helsinkiä. Tällä hetkellä viimeisetkin tilatut penkit ovat valmistumassa ja asennustyöt alkaneet.
Penkkien ja muiden kalusteiden määrää on myös lisätty jatkuvasti puisto- ja muissa yleisten alueiden suunnitelmissa.
Seuraavaksi kaupunkiympäristön toimialalla alkaa selvitys, jossa kerätään paikkatietojärjestelmään koko kaupungin penkkiverkostoa koskevat toiveet yhteen ja samaan paikkaan. Lähtötietoina ovat osallistuvassa budjetoinnissa esitetyt toiveet, saatu asukaspalaute ja aluesuunnitelmien kautta esiin nousseet penkkitoiveet ja -tarpeet. Tämä selvitystyön pohjalta suunnitellaan ja asennetaan uusia penkkejä eri puolille Helsinkiä. Penkkien lisäämisen mahdollisuuksiin vaikuttaa myös käytettävissä oleva määräraha.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Valtuustoaloite
Valtuutettu Diarra Fatim ja kaksikymmentä muuta valtuutettua ovat tehneet 10.6.2020 seuraavan aloitteen:
"Korona-kevään aikana moni helsinkiläinen on löytänyt kaupunkimme ihanat puistot ja ulkoilureitit. Kaupungin puistoissa ja ulkoilureittien varrella on kuitenkin harmillisen vähän penkkejä. Penkkien lisääminen lisää kaupungin viihtyvyyttä ja mahdollistaa kaupungin ulkoilualueiden paremman hyödyntämisen. Penkeillä kaupunkilaiset voivat syödä jäätelöä, valvoa leikkiviä lapsiaan, lukea kirjaa ja viettää aikaa. Penkit ovat oivallinen levähtää hetki, niin kaupungin vanhemmalle väestölle sekä niille, joille pitempien matkojen käveleminen tuottaa hankaluuksia. Me allekirjoittaneet valtuutetut edellytämme, että Helsingin kaupunki selvittää mihin puistoihin ja minkä ulkoilureittien varrelle Helsinkiin voidaan hankkia lisää penkkejä."
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 30.9.2020 mennessä.
Kaupunginkanslia on myöntänyt lausunnon antamiselle lisäaikaa 20.10.2020 saakka.
Päätös tullut nähtäväksi 13.10.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Anu Lämsä, maisema-arkkitehti: 09 310 37479