Hinnoitteluperiaatteet, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, tuotteet ja palvelut vuonna 2021

HEL 2020-009165
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 193 §

Muutos kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hinnoitteluperiaatteisiin vuodelle 2021

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti tehdä toimialan hinnoitteluperiaatteisiin muutoksia, joilla mahdollistetaan uuden maksun käyttöönotto kirjastossa. Kirjaston asiakkaille on tulossa maksu mikäli asiakas jättää varauksensa noutamatta. Maksua ei määrätä lapsiasiakkaille, kotipalvelun asiakkaille, joustoasiakkaille eikä yhteisöasiakkaille kuten kouluille ja päiväkodeille.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi liitteenä ovat täydennetyt hinnoitteluperiaatteet.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

 

Sulje

Varaamisen suosio kirjastoaineiston käyttötapana kasvaa, ja varauksia käsitellään Helmet-kaupungeissa yli 2,8 miljoonaa kappaletta vuosittain. Varausmäärän kasvaessa myös kirjastoista noutamatta jäävien varausten määrä kasvaa. Helmet-kaupungeissa keskimäärin 14 % varauksista eli vuositasolla yhteensä noin 400 000 kappaletta jää noutamatta. Tämä hidastaa kysytyn aineiston kiertonopeutta, pidentää varausjonoja ja heikentää asiakkaiden kirjastokokemusta koko alueella.

Suomen yleisistä kirjastoista annetun lain (1492/2016) mukaisesti kirjastojen peruspalvelut ovat asiakkaalle maksuttomia. Lain 12 §:n mukaan kunta voi periä maksun mm. myöhässä palautetusta aineistosta ja varatun aineiston noutamatta jättämisestä.

Suurimmassa osassa Suomen kunnista on otettu käyttöön maksu noutamattomista varauksista. Asiakas välttyy maksulta noutamalla varauksensa määräajassa tai peruuttamalla varauksen. Asiakas voi myös lukita vasta jonossa olevan varauksen esimerkiksi lomansa ajaksi. Maksu ei ole vähentänyt varaamisen suosiota.

Koska Helmet-järjestelmä ja -asiakkuus ovat seutuyhteisiä, myös maksun tulee olla seututasoinen. Kaikkien Helmet-kaupunkien päätöksentekoon tuodaan päätösesitys, jonka mukaan otetaan käyttöön yhden euron (1 €) suuruinen maksu, mikäli asiakas ei nouda varaustaan noutoilmoituksessa mainittuna määräaikana. Maksua ei määrätä lapsiasiakkaille, kotipalvelun asiakkaille, joustoasiakkaille eikä yhteisöasiakkaille kuten kouluille ja päiväkodeille. Noutamattoman varauksen maksu tallentuu asiakkaan tietoihin Helmet-järjestelmässä, ja sen voi maksaa verkkomaksuna tai kirjastossa asioidessaan samoin kuin myöhästymismaksut. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja tekee toimivaltansa mukaisen erillisen päätöksen edellä mainitusta yhden euron maksusta koskien noutamatta jäänyttä varattua aineistoa lautakunnan päätöksen jälkeen.

Ehdotetun maksun suuruus on suhteessa muiden isojen kuntien vastaaviin maksuihin, jotka vaihtelevat 1–2 euron välillä (esimerkiksi Joensuussa, Oulussa ja Pirkanmaan PIKI-kirjastoissa 1 euro; Jyväskylässä, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Varsinais-Suomen VASKI-kirjastoissa 2 euroa).

Maksun ensisijaisena tavoitteena on kannustaa asiakkaat huolehtimaan varaustensa noudosta tai peruuttamisesta aineiston kierron ja varausjonojen nopeuttamiseksi. Samalla henkilöstön työaikaa vapautuu noutamattomien varausten käsittelylogistiikasta muihin tehtäviin. Maksun käyttöönotto lisää myös kirjastojen maksutuloja. Suhteutettuna vuoden 2019 noutamattomien varausten määrään uuden maksun arvioitu tuotto on Helsingissä noin 120 000 euroa, Espoossa 40 000 euroa, Vantaalla 22 000 euroa ja Kauniaisissa 2 000 euroa. Laskelma perustuu olettamaan, että maksun käyttöönoton jälkeen varausmäärät säilyvät ennallaan ja noin puolet nykyisestä määrästä eli 7 % varauksista jää edelleen noutamatta.

Liitteenä oleviin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hinnoitteluperiaatteisiin nyt lautakunnan päätöksellä tehtävät muutokset tulevat kohtaan 6.7 Lupien ja hallinnollisten maksujen hinnoitteluperiaatteet. Oheismateriaalina on versio jossa muutettavat kohdat näkyvät punaisella.

Liitteenä oleviin hinnoitteluperiaatteisiin on myös lisätty kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan aiemmin 20.10.2020, § 173 hyväksymä muutos venepaikkahinnoittelun rakenteeseen. Esittelijän perusteluissa mainittiin tuolloin virheellisesti, että venepaikkahinnoittelu perustuu veneen leveyteen vaikka se tosiasiassa perustuu venepaikan leveyteen. Itse lautakunnan päätöksessä tai sen liitteessä ei ollut virhettä, ja toimialajohtajan tekemässä jatkopäätöksessä 23.10.2020, § 64, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hinnasto vuodelle 2021 Venepaikat, todetaan myös, että hinnoittelussa venepaikan koot luokitellaan venepaikan leveyden mukaan.

Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää, hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on 8.9.2020, § 123 hyväksynyt kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hinnoitteluperiaatteet vuodelle 2021 ja tämä päätös täydentää aiempaa päätöstä.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.10.2020 § 173

08.09.2020 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 07.12.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

hallintojohtaja
Kirsti Laine-Hendolin

Lisätietojen antaja

Katri Vänttinen, kirjastopalvelujen johtaja, puhelin: 09 31023126

katri.vanttinen@hel.fi