Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnossa hallinnon työsuhteisille työntekijöille hankintojen tekemisessä
Kulttuurin ja vapaa-ajan hallinnon työsuhteisten henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan vastuulla
Päätös
Hallintojohtaja päätti oikeuttaa liitteessä 1 mainitut työsuhteessa olevat henkilöt toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja viranhaltijan vastuulla 4.2.2021 alkaen. Työsuhteessa olevalla on oikeus tehdä hankintoja johtamansa tai vastuullansa olevan kokonaisuuden osalta sekä palvelunsa tehtäviin liittyviä hankintoja koko toimialan osalta. Hankintoja tehtäessä edellytetään, että
- toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa,
- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen,
- hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä liitteessä 1 työntekijän kohdalla mainittua euromäärää ja
- hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta.
Tämä päätös korvaa hallintojohtajan päätöksen 16.6.2017, § 2.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasäännön uudistus tuli voimaan 1.1.2021. Toimintasäännön muutoksella uudistettiin toimialan hallinnon rakennetta, minkä seurauksena hallinnon palveluiden ja yksiköiden esimiesten hankintaoikeudet on päivitettävä vastaamaan toimintasääntöä. Aikaisempaan päätökseen verrattuna muutoksia on tehty lähinnä vain työntekijöiden nimikkeisiin.
Hallinnon työntekijöiden hankintaoikeuksien päivittäminen on valmisteltu päätöksenteon tuen -yksikön ja talous- ja suunnittelupalveluiden yhteistyönä.
Päätös tullut nähtäväksi 03.02.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Lisätietojen antaja
Ilona Syvälä, lakimies, puhelin: 09 310 25441
Ari Tirri, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 85510