Vahingonkorvaus, taloudellinen menetys, 11.12.2020 Pukinmäen peruskoulu esiopetusryhmä Sateenkaaret

HEL 2021-001372
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 54
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus lapsen kadonneesta repusta

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti, että ********** (jäljessä hakija) korvataan 36 euroa esiopetuksen toimipisteessä kadonneesta repusta tavaroineen. Enemmälti osin hallintopäällikkö päätti hylätä hakijan vaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija (huoltaja) on esittänyt 1.2.2021 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneessa vahingonkorvaushakemuksessa 105,90 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen esiopetusryhmän ulkoilutilanteessa kadonneesta repusta tavaroineen (mm. hanskat ja kurahousut), jotka ovat hakemuksessa tarkemmin nimetty. Tavaroiden hankinta-ajoista ja hankintakustannuksesta on ilmoitettu osittain hakemuksessa, minkä lisäksi hakijalta on pyydetty lisäselvitys. Tositteita ei ole käytettävissä.

Hakijan mukaan esiopetuksessa olevan lapsen reppu hävisi/varastettiin iltapäiväulkoilun aikana. Reppuja säilytettiin ulko-oven edessä katoksessa, eikä ohjaajilla ollut näköyhteyttä reppuihin jatkuvasti. Aluetta ei ole aidattu ja ulkopuoliset pääsevät vapaasti liikkumaan alueella.

Esiopetuksen toimipisteestä saadun selvityksen mukaan repun katoamisen aikaan käytäntönä oli, että reput laitettiin katoksen alle esiopetuksen ulko-oven viereen klo 15.30 - 16.30 väliseksi ajaksi, koska koulun ovet pidetään lukittuina ja vanhempien sisälle pääsyä on rajoitettu. Hakutilanteessa lapset ovat ottaneet mukaansa ulko-oven vierestä reppunsa. Pihalla on iltapäivällä lasten kanssa kaksi aikuista, mutta näköyhteys ulko-ovelle ei ole joka suunnasta esteetön, eikä koulun piha ei ole aidattu. Sattuneeseen tilanteeseen ei osattu varautua, sillä aiemmin reppujen kanssa ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa. Tapauksen jälkeen (varkaus) käytänteitä reppujen säilytyksessä on muutettu selvityksessä tarkemmin kerrotun mukaisesti.

Korvausvelvollisuuden syntyminen vaatii vastuuperusteen, muutoin vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Saman lainkohdan 2 momentin mukaan työnantajan vastuu koskee myös julkisyhteisöä, kun vahinko on aiheutunut sellaisen yhteisön työntekijän tai yhteisöön virkasuhteessa tai siihen verrattavissa palvelussuhteessa olevan henkilön virheestä tai laiminlyönnistä toiminnassa, jota ei ole pidettävä julkisen vallan käyttämisenä. Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo. Esineen uushankintahintaa ei korvata, kun vahingoittunut esine on käytetty.

Esiopetuksen toimipisteestä saadun selvityksen perusteella voidaan katsoa, ettei reppujen säilyttämisestä ole vahinkotilanteessa riittävässä määrin huolehdittu, mikä on edesauttanut vahingon syntymistä. Tämän vuoksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialan voidaan katsoa olevan isännänvastuun perusteella korvausvastuussa vahingosta. Työntekijän viaksi jäävä huolimattomuus arvioidaan lieväksi. Kohtuulliseksi vahingon määräksi arvioidaan 36 euroa käytettävissä olevan selvityksen perusteella.

Päätös tullut nähtäväksi 13.04.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Jaana Iivonen, lakimies, puhelin: 09 31015036

jaana.iivonen@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö