Terveyskeskuslääkäreiden paikallisen sopimuksen mukaisten euromääräisten palkkioiden ja korvausten tarkistaminen 1.4.2021

HEL 2021-004256
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 23

Terveyskeskuslääkäreiden paikallisen sopimuksen mukaisten euromääräisten palkkioiden ja korvausten tarkistaminen 1.4.2021

Henkilöstöjohtaja

Päätös

Henkilöstöjohtaja päätti, että sosiaali- ja terveystoimialan terveysasemilla työskentelevien lääkäreiden palkkausta koskevan paikallisen sopimuksen mukaisia euromääräisiä palkkioita ja korvauksia korotetaan 1.4.2021 alkaen päätöksen liitteessä 1 todetulla tavalla.

Päätöksen perustelut

Kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan mukaan terveyskeskusten lääkärien (LS liite 1) liitteen piiriin kuuluvien viranhaltijoiden tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa korotettiin 1.4.2021 lukien yleiskorotuksella, jonka suuruus oli 1,0 %. Allekirjoituspöytäkirjan mukaan myös suoriteperusteisia palkanosia tulee korottaa samalla yleiskorotusprosentilla.

Päätös tullut nähtäväksi 07.04.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Matti Heiskanen, Johtava asiantuntija, puhelin: 09 310 27923

matti.heiskanen@hel.fi

Annamari Rinne, Työnantajapolitiikan päällikkö, puhelin: 09 310 24044

annamari.rinne@hel.fi

Päättäjä

Nina Gros
henkilöstöjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Tk-lääkäreiden paikallissopimusliite 1.4.2021_korjattu
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.