Ohje, monipaikkainen työ Helsingin kaupungilla, keskushallinto, kaupunginkanslia

HEL 2021-005996
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 34

Ohje monipaikkaisesta työstä Helsingin kaupungilla

Henkilöstöjohtaja

Päätös

Henkilöstöjohtaja päätti antaa liitteen mukaisen ohjeen monipaikkaisesta työstä Helsingin kaupungilla.

Ohje korvaa aikaisemman 19.12.2018 päivätyn ohjeen etätyöstä.

Päätöksen perustelut

Vuosien 2020 ja 2021 aikana on tehty huomattavan paljon etätyötä koronapandemian johdosta. Lisääntyneen etätyön aikana on opittu uusia työn tekemisen tapoja ja käytäntöjä, joilla etätyö on voitu ottaa osaksi tavanomaista työskentelyä niissä tehtävissä, joihin etätyö soveltuu. Etätyöskentely on saanut myös henkilöstöltä myönteistä palautetta. Etätyö on keino lisätä työelämään liittyviä joustoja.

Uudella ohjeella uudistetaan aikaisempia etätyöohjeistuksia ja otetaan huomioon lisääntyneen etätyön aikana saadut kokemukset etätyöstä. Uudessa ohjeessa huomioidaan myös työelämän muuttuminen yhä monimuotoisemmaksi. Nykyään työtä tehdään yhä useammin monipaikkaisesti. Uudella ohjeella ohjeistuksen soveltamisalaa laajennetaan yleisesti myös monipaikkaiseen työhön.

Päätös tullut nähtäväksi 27.05.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Iikka Avela, johtava asiantuntija, puhelin: 09 310 28669

iikka.avela@hel.fi

Päättäjä

Nina Gros
henkilöstöjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Monipaikkanen työ Helsingin kaupungilla
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.