Hankinta, työmaatilojen vuokraus, Päiväkoti Longinoja

HEL 2022-007253
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 102 §

Otto-oikeuden käyttäminen rakennustekniikan yksikönjohtajan hankintapäätökseen 7.9.2022 § 21 koskien työmaatilojen vuokrausta

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti vuokrata työmaatilat Longinojan päiväkodin työmaalle Ramirent Oy:ltä.

Hankinnan arvo on enintään 59.000 euroa (alv 0 %).

Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan myöhemmin tehtävällä erillisellä tilauksella.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalain mukainen otto-oikeus ja toimivalta

Kuntalain 92 §:ssä säädetyn mukaan kunnanhallitus voi omalla tehtäväalueellaan ottaa käsiteltäväkseen yksittäisen asian, jossa alempi viranomainen on tehnyt päätöksen. Edelleen hallintosäännössä myös lautakunnalle ja liikelaitoksen johtokunnalle voidaan antaa oma otto-oikeus. Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 3 §:n mukaan liikelaitoksen johtokunta tai sen puheenjohtaja voi ottaa johtokunnan käsiteltäväksi asian, jossa sen alainen viranhaltija on tehnyt päätöksen.

Rakennustekniikan yksikönjohtaja teki hankintapäätöksen työmaatilojen vuokraamisesta päiväkoti Longinojan rakennustyömaalle 7.9.2022 § 21. Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta on ilmoittanut 7.9.2022 käyttävänsä otto-oikeutta rakennustekniikan yksikönjohtajan päätökseen.

Päätöksen tausta

Stara toimii pääurakoitsijan roolissa Longinojan päiväkodin työmaalla, jossa Longinojan ja Vilppulan päiväkotirakennuksista luovutaan ja tilalle rakennetaan uusi päiväkoti. Hanke toteutetaan kaupunkiympäristön toimialan hankesuunnitelman mukaisesti. Pääurakoitsija järjestää soveltuvat työmaa- ja sosiaalitilat työmaalle hankkeen ajaksi.

Rakennustekniikan yksikönjohtaja teki hankintapäätöksen työmaatilojen vuokraamisesta päiväkoti Longinojan rakennustyömaalle Ramirent Oy:ltä 7.9.2022 § 21. Hankinnan ennakoitu arvo oli päätöksentekohetkellä 70 000,00 € euroa (alv 0 %). Staran rakennustekniikan projektipäällikkö selvitti työmaan käynnistysvaiheessa saatavilla olevia työmaatiloja ja tuolloin ainoan tarjouksen kohteeseen soveltuvista työmaatiloista teki Ramirent Oy. Tarjouksen katsottiin olevan hinnaltaan kilpailukykyinen ja vastaavan samankaltaisten työtilojen kustannustasoa huolimatta siitä, ettei muilla toimijoilla ollut sillä hetkellä tarjota soveltuvia työmaatiloja.

Inhimillisen erehdyksen takia hinnan ei havaittu ylittäneen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (29.12.2016/1397, myöhemmin hankintalaki) 25 §:ssä mainittua tavara- ja palveluhankintojen kansallista kynnysarvoa 60.000 euroa, sillä hankinnan arvon ennakoitiin alun perin jäävän kynnysarvon alle. Muuttuneesta maailmantilanteesta johtuen rakentamisessa tarvittavien tuotteiden hinta on lyhyessä ajassa noussut merkittävästi ja saatavuus heikentynyt. Tästä syystä tarjoussumma ja hankinnan ennakoitu arvo ylitti hieman kustannusarvion sekä hankintalain kansallisen kynnysarvon.

Hankinnan kohteen täsmentyminen

Rakennustekniikan yksikönjohtajan tekemän hankintapäätöksen 7.9.2022 § 21 jälkeen hankkeen aikataulua sekä työtilojen tarvetta on täsmennetty. Työmaatilojen hankinnan täsmentynyt enimmäisarvo on 59.000 euroa. Näin ollen kyse on hankintalain tavara- ja palveluhankintojen kansallisen kynnysarvon alittavasta pienhankinnasta, jota ei tarvitse kilpailuttaa hankintalain mukaisesti, sillä pienhankinnat eivät kuulu hankintalain soveltamisalaan.

Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan myöhemmin tehtävällä erillisellä tilauksella.

Sulje

Keskushallinto Rakentamispalveluliikelaitos Rakennustekniikka Yksikönjohtaja 07.09.2022 § 21

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 28.10.2022

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

vs. toimitusjohtaja
Hannu Halkola

Lisätietojen antaja

Kari Haapaniemi, yksikönjohtaja, puhelin: +358931039630

kari.haapaniemi@hel.fi

Tuulia Ollikainen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 36789

tuulia.ollikainen@hel.fi

Niko Halonen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 70836

niko.halonen@hel.fi