Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustus vuodelle 2022, Pakolaiset turvaan ry

HEL 2022-008245
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 19

Pakolaiset turvaan ry:n projektiavustushakemus vuodelle 2022

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö ei myönnä projektiavustusta Pakolaiset turvaan ry:lle Autetaan pakolaisia turvaan Suomeen -hankkeelle 3.- 30.6.2022.

Hylkäysperuste: hakija ei ole nuorisoyhdistys eikä yhdistyksen nuoriso-osasto tai vastaava. Lisäksi yhdistysten vuosittaista toimintaa ei tueta projektiavustuksin.

Päätöksen perustelut

Helsingissä nuorisotoimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto, liikunta- ja urheilujärjestöjen tukemisesta sen liikuntajaosto, kulttuurijärjestöjen tukemisesta sen kulttuurijaosto ja sosiaali- ja terveystoimialaa tukevien järjestöjen toimintojen tukemisesta sosiaali- ja terveystoimiala. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Projektiavustusta ei myönnetä järjestön toimintasuunnitelman mukaiseen ja varsinaisen toiminnan piiriin kuuluviin hankkeisiin. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua helsinkiläisiin lapsiin tai nuoriin. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Pakolaiset turvaan ry on vasta perustettu yhdistys, jonka sääntöjen mukaisena tavoitteena on tukea ja edistää kansalaisten ja jäsenten hyväntekeväisyyden tekemisen ja vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia. Yhdistyksen tavoitteena on tehdä hyvää ja auttaa apua tarvitsevia heikommassa asemassa yhteiskunnassa olevia pakolaisia.

Hakemuksessaan yhdistys kertoo nuorten olevan ahdistuneita vallitsevasta sotatilanteesta ja sen vaikutuksista pystymättä vaikuttamaan asiaan. Yhdistys haluaa tarjota mahdollisuuden osallistua ja auttaa konkreettisesti. Tämän vuoden toimintasuunnitelman mukaisina tavoitteina ovat esimerkiksi pakolaisten tuominen kriisialueelta Suomeen turvaan, majoitusten järjestäminen yhteistyössä eri toimijoiden, kuten maahanmuuttoviraston kanssa, pakolaisten opastaminen omankielisen paikallisten toimijoiden tarjoaman avun ja tuen piiriin sekä yhteistyön tekeminen muiden pakolaisia auttavien tahojen kanssa.

Yhdistys haki avustusta avustusmatkaprojektilleen, jonka tarkoituksena on hakea kahdeksan pakolaista Puolan kautta turvaan Suomeen. Kyseessä on ensimmäinen avustusmatka yhdistyksen nimissä. Projektin kustannukset, 1 000 euroa, koostuvat autovuokrasta, polttoaineista, majoituksista, ruokailuista ja muista matkatarvikkeista.

Yhdistyksen edustajaa on tavattu valmisteluvaiheessa. Keskustelua käytiin hankkeesta, yhdistyksen toiminnasta sekä Helsingin kaupungin avustuksista ja muista tukimahdollisuuksista.

Pakolaiset turvaan ry haki 1 000 euron projektiavustusta 24.5.2022 saapuneella hakemuksellaan.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. (luku 17, § 4 kohta 3 ja 4)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 14.12.2021 § 202)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston päätöksen mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 20.6.2017, § 4)

Päätös tullut nähtäväksi 02.08.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Virpi Talasmäki, suunnittelija, puhelin: 09 310 89132

virpi.talasmaki@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö