Henkilötietojen luovutus säätiöitymistilanteessa HAM Helsingin taidemuseosäätiölle

HEL 2022-015004
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 61

Henkilötietojen luovutus HAM Helsingin Taidemuseosäätiölle

Henkilöstöjohtaja

Päätös

Henkilöstöjohtaja päätti luovuttaa liitteiden mukaiset henkilötiedot HAM Helsingin Taidemuseosäätiölle.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunginvaltuusto on tehnyt 16.112022, §278 päätöksen Helsingin kaupungin taidemuseon säätiöimisestä. Päätöksen ja sen liitteenä olevan Luovutussopimuksen mukaan Helsingin kaupungin taidemuseon toiminta luovutetaan ja toimintaan kuuluva henkilöstö siirretään 1.1.2023 HAM Helsingin Taidemuseosäätiölle.

Siirrettävään toimintaan kuuluvat, Helsingin kaupunkiin 1.1.2023 voimassa olevassa palvelussuhteessa olevat henkilöt siirtyvät Luovutuksensaajan palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä liikkeenluovutusta koskevien periaatteiden mukaisesti.

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 5 luvun 25 § 2 momentin mukaan luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista virkasuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle omistajalle tai haltijalle. Työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 10 § 2 momentin mukaan luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät luovutuksen saajalle.

HAM Helsingin Taidemuseosäätiö on tietopyynnöllä 15.12.2022 (liite 1) pyytänyt kaupunkia luovuttamaan siirtyvän henkilöstön henkilötietoja. Työnantajan oikeuksien ja velvollisuuksien täyttämiseksi Helsingin kaupunki luovuttaa HAM Helsingin Taidemuseosäätiölle siirtyvää henkilöstöä (liite 2) koskevat henkilötiedot (liite 3).

Päätös tullut nähtäväksi 27.12.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Nina Suursalmi, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 43927

nina.suursalmi@hel.fi

Päättäjä

Nina Gros
henkilöstöjohtaja

Liitteet (pdf)

1. HAM Taidemuseosäätiön tietopyyntö 15.12.2022
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Nimilista HAM Taidemuseosäätiöön siirtyvä henkilöstö
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Luovutettavat henkilötiedot
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.