Hankinta, hoiva-avustajien kansainvälinen rekrytointi, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

HEL 2023-007104
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 40

Hoiva-avustajien kansainvälisen rekrytoinnin pienhankinta

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja

Päätös

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja päätti hankkia 24 filippiiniläisen hoiva-avustajan kansainvälisen rekrytoinnin Healthcare Staffing Solutions Oy:ltä (myöhemmin HSS).

Hankinnan sopimuskausi alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta. Sopimuskausi päättyy 19.4.2026.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on 259 200 euroa. Kyseessä on lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) liitteen E mukaisen sosiaali- ja terveyspalvelujen kansallisen kynnysarvon alle jäävä pienhankinta, johon ei sovelleta hankintalakia.

Päätöksen perustelut

Hankinnan kohteena on 24 filippiiniläisen hoiva-avustajan tai lähihoitajan tutkintovalmiudet omaavan henkilön kansainvälinen rekrytointi. HSS rekrytoi, kouluttaa, ohjaa ja avustaa kotiutumisessa Suomen ulkopuolelta Suomeen tulevia hoitoalan opiskelijoita. Kaikki Filippiineiltä rekrytoidut hoiva-avustajat ovat opiskelleet suomen kieltä useita kuukausia lähtömaassaan, ja heidät on haastateltu ja hyväksytty oppisopimusopiskelijoina työntekijöiksi sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluissa. Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala solmii työsopimukset rekrytoitujen kanssa, eikä HSS ole osapuolena työsuhteessa. Hankinnalla pyritään varmistamaan lain mukaisen henkilöstömitoitusvaateen toteutuminen ympärivuorokautisessa hoidossa, henkilöstön saatavuuden ollessa haasteellista.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala käynnisti talven 2023 aikana sopimusneuvottelut kansainvälisestä rekrytoinnista HSS:n kanssa. Palveluntarjoajana HSS pystyi tuottamaan tarvittavan määrän työntekijöitä ripeällä aikataululla olemassa olevan henkilöstöreservin johdosta.

Huhtikuussa 2023 saapuneet filippiiniläiset aloittavat keväällä hoiva-avustajaopiskelijoina sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan kymmenessä seniorikeskuksessa, ja tavoitteena on, että he etenevät kevään aikana oppisopimuskoulutuksen myötä hoiva-avustajiksi. Kesän jälkeen rekrytoitujen on mahdollista jatkaa opintojaan kohti lähihoitajan tutkintoa.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla on valmistelussa hoitajien kansainvälisen rekrytoinnin kilpailutus, jonka valmistelussa hyödynnetään tästä pienhankinnasta kertynyttä kokemusta ja asiantuntemusta kansainvälisestä rekrytoinnista.

Kyseessä on lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) liitteen E mukaisen sosiaali- ja terveyspalvelujen kansallisen kynnysarvon alle jäävästä pienhankinnasta, johon ei sovelleta hankintalakia.

Osapuolia sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet asiasta sopimuksen.

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtajan oikeus toteuttaa hankinta perustuu sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätökseen hankintavaltuuksista sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla 14.2.2023 § 28.

Päätös tullut nähtäväksi 29.05.2023

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun
asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaa-
    timus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvit- tavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaa- timuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoi- tettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi-
saannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloa- jan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaati- musajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700 

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyt- tää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Maritta Haavisto, seniorikeskusten johtaja, puhelin: 09 310 44450

maritta.haavisto@hel.fi

Päättäjä

Seija Meripaasi
sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja