Vahingonkorvaus, palkanmaksun ongelmat

HEL 2024-002943
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 8
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Palkanmaksua koskeva vahingonkorvausvaatimus

Hallintojohtaja

Päätös

Hallintojohtaja päätti hylätä vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

********** on vaatinut vahingonkorvauksena yhteensä 335,05 euroa. Vaatimuksen mukaan vaatimuksen esittäjälle on myönnetty aikuiskoulutustukea hänen opintovapaalleen ajalle 1.8.-31.12.2023. Vaatimuksen mukaan vaatimuksen esittäjälle oli maksettu tuloja Helsingin kaupungilta syyskuussa 554,47 euroa. Vaatimuksen esittäjän mukaan kyse on ollut kesäkuun palkankorotuksesta, joka olisi virheellisesti maksettu hänelle vasta syyskuussa. Syyskuussa maksettu palkankorotus oli johtanut siihen, että vaatimuksen esittäjä oli saanut aikuiskoulutustukea syyskuun ajalta 277,23 euroa vähemmän. Lisäksi hän on vaatinut vahingonkorvausta verotuksen vaikutuksesta sekä viivästyskorkoa.

Korvausvaatimuksen johdosta tulee arvioitavaksi, onko vaatimuksen esittäjälle aiheutunut palkanmaksun virheellisyyden johdosta sellaista vahinkoa, josta Helsingin kaupunki on vastuussa.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijoista annetun lain (304/2003) 3 luvun 11 §:n mukaan työnantajan on huolehdittava siitä, että viranhaltijalle annetaan virkasuhteesta johtuvat etuudet ja oikeudet sellaisina kuin ne hänelle kuuluvat.

Vahingonkorvauslain (1974/412) 2 luvun 1 § mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä vahingonkorvauslaissa säädetään, muuta johdu.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 § mukaisesti vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä 4 a ja 6 §:ssä säädetyin edellytyksin kärsimyksestä. Jos vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin korvaamiseen on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Riidatonta on, että vaatimuksen esittäjälle on maksettu syyskuussa palkankorotukseksi katsottava summa. Palkankorotuksessa on ollut kyse järjestelyeristä maksettavasta henkilökohtaisesta lisästä.

Kyseisiä palkankorotuksia koskevan aikataulun mukaisesti, ne on voitu maksaa vielä syyskuussa. Aikataulusta on tiedotettu myös kaupungin intrassa (otsikolla ”Tietoa kesän tulevista palkankorotuksista ja lomarahoista”, 27.6.2023): ”Valtakunnallisten virka- ja työehtosopimusten mukaan suurten työnantajien on mahdollista maksaa korotuksen viimeistään syyskuussa 2023 takautuvasti niille, joille maksaminen ei ole ollut mahdollista tätä ennen.”

Helsingin kaupunki on siten maksanut vaatimuksen esittäjälle vaatimuksessa tarkoitetun palkanlisän aikataulussa, eikä kyse ole Helsingin kaupungin tahallisesta tai tuottamuksellisesta menettelystä. Tämän vuoksi kaupungilla ei ole velvollisuutta suorittaa vaatimuksen esittäjälle vahingonkorvausta ja vaatimus on näin ollen hylättävä.

Päätös tullut nähtäväksi 19.03.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Emmi Väisänen, HR-juristi, puhelin: 09 310 32391

emmi.vaisanen@hel.fi

Päättäjä

Kati Takanen
hallintojohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 23 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.