Aamukouluasia, tilannekatsaus, Asema-aukion taksiasema

HEL 2024-003624
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 159 §

Aamukouluasia: Asema-aukion taksiaseman kilpailutuksen tilannekatsaus

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi saadun selvityksen tiedoksi.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Asema-aukion taksiaseman ongelmat liittyvät ennen kaikkea taksia käyttävien matkustajien turvallisuuteen, matkustajien saamaan palveluun ja palvelun laatuun sekä yleisemmin turvallisuuden tunteeseen alueella.

Asema-aukion taksiasemalla esiintyy taksitolppien omimista ja reviirimäistä jakamista. Epäasiallisella toiminnalla on vaikutuksia myös taksikuljettajien turvallisuuteen ja mahdollisuuteen harjoittaa ammattiaan. Tilanne ei ole kaupunkilaisten, vierailijoiden eikä palvelun tarjoajien edun mukainen.

Pormestari Vartiainen käynnisti joulukuussa 2023 valmistelun Asema-aukion taksitilanteen selkeyttämiseksi. Kaupungin tarkoituksena on kilpailuttaa alue taksiyritysten kesken.

Kaupunginhallituksen kokouksessa kaupunginhallitukselle esitetään tilannekatsaus valmistelun etenemisestä ja jatkosta. Asiantuntijana kokoukseen osallistuu liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 22.03.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

pormestari
Juhana Vartiainen

Lisätietojen antaja

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi