Virkasuhteen täyttäminen, pohjoisen gerontologinen sosiaalityö, vs. sosiaaliohjaaja, SOTEPE-03-426-24

HEL 2024-008352
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 2

Sosiaaliohjaajan viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, Pohjoisen gerontologinen sosiaalityö, työavain Sotepe-03-426-24

Johtava sosiaalityöntekijä

Päätös

Johtava sosiaalityöntekijä päätti jättää täyttämättä sosiaaliohjaajan vuorotteluvapaan viransijaisuuden (vakanssi 031207, toimintayksikkö 397150, työpiste 100045) ajalle 1.7.2024 - 8.10.2024 kelpoisuusehtojen täyttävien hakijoiden puuttumisen vuoksi.

Päätöksen perustelut

Pohjoisen gerontologisen sosiaaliohjaajan vuorotteluvapaan sijaisuus on ollut haettavana ajalle 1.7.2024 - 8.10.2024.

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan tekemän henkilöstöhallinnon delegointipäätöksen 22.12.2022 § 199 mukaan sosiaaliohjaajan viransijaisuuteen ottaa johtava sosiaalityöntekijä.

Gerontologisen sosiaalityön sosiaaliohjaajan tehtävänä on tehdä pitkäjänteistä ja intensiivistä sosiaaliohjausta paljon palveluja tarvitsevien iäkkäiden asiakkaiden kanssa. Sosiaaliohjaaja auttaa asiakkaita kompleksissa taloudellisten asioiden selvittelyssä ja mm. perustoimeentulotuen ja täydentävän ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen hakemisessa sekä asumiseen ja palveluihin ohjautumisen tilanteissa. Myös päihde- ja mielenterveysongelmaisia asiakkaita tuetaan avun saamisessa. Sosiaaliohjaaja tekee psykososiaalista tukemis- ja muutostyötä paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden kanssa. Sosiaaliohjaaja tekee moniammatillista yhteistyötä mm. vammaispalvelujen, kotihoidon, päihdehuollon, mielenterveyspalvelujen työntekijöiden kanssa.

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8 §) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi, geronomi).

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa.

Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §) mukainen rikosrekisteriote.

Vuorotteluvapaan sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on ollut työttömänä yhtäjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuuden alkamista edeltäneiden 14 kuukauden aikana.

Yhden päivän työttömyys riittää, jos sijainen on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias tai alle 30-vuotias, jonka ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään yksi vuosi.

Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Tehtävässä tarvitaan lisäksi itsenäistä työotetta sekä taitoa tehdä moniammatillista yhteistyötä.

Sosiaaliohjaajan vuorotteluvapaan sijaisuuden haku on ollut julkisesti haettavana ajalla 21.5 - 5.6. 2024 kaupungin sähköisen rekrytointipalvelun ulkoisessa haussa ja työhallinnon avoimet työpaikat -internet-sivuilla.

Määräajassa hakemuksen jätti 3 hakijaa. Yksi perui hakemuksensa. Yhteenveto hakemuksen jättäneistä on tämän asian liitteenä 1.

Kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita ei ollut.

Sosiaaliohjaajan vuorotteluvapaan viransijaisuus jätetään täyttämättä kelpoisten hakijoiden puuttumisen vuoksi.

Päätös tullut nähtäväksi 12.06.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Anu Poikela, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: 09 310 24398

anu.poikela(a)hel.fi

Päättäjä

Anu Poikela
johtava sosiaalityöntekijä

Liitteet (pdf)

1. Hakijalistaus
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.