Pohjois-Pasilan Eteläisen Postipuiston asemakaavan (nro 12565) muuttaminen oikaisukehotuksen johdosta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2014-000497
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 87 §

Pasilan Eteläisen Postipuiston asemakaavan muutos (nro 12565)

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 17. kaupunginosan (Pasila, Pohjois-Pasila, Keski-Pasila) kortteleiden 17097–17102 ja katu-, puisto- ja rautatiealueiden asemakaavan muutoksen 12.3.2019 päivätyn ja 25.2.2020 muutetun piirustuksen nro 12565 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein (muodostuvat uudet korttelit 17135-17142).

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Eteläisen Postipuiston alue koostuu asuin- ja työpaikkarakentamisesta. Kaavaratkaisu mahdollistaa asuntoja noin 3 800 asukkaalle ja toimistotilaa noin 2 000 työntekijälle. Kaava-alue on osa Pohjois-Pasilan nauhakaupunkia, joka jatkuu Metsäläntielle saakka. Alue sijaitsee Hakamäentien ja Rantaradan pohjoispuolella ja rajautuu pohjoisessa postinlajittelualueeseen, lännessä Keskuspuistoon ja idässä Ilmalan ratapihaan, jossa huolletaan junia.

Eteläinen Postipuisto on suunniteltu Helsingin yleiskaavan 2016 mukaisesti sekoittuneeksi liike- ja palvelukeskustaksi sekä asuntopainotteiseksi kantakaupunkialueeksi.

Asemakaava-alueen eteläosassa on alueen liikekeskusta. Alueen päivittäistavarakauppa sijaitsee Sähketorin laidalla, ja sen päällä on asuinrakentamista. Lähinnä asemaa sijaitsevissa rakennuksissa tulee maantasokerroksessa olla liiketiloja. Tuleva toimitilarakentaminen sijoittuu tiiviisti aseman yhteyteen ja radan varteen.

Asuinkorttelit sijoittuvat alueen keskiosaan ja Keskuspuiston reunaan. Lähes umpinaiset korttelit henkivät kantakaupunkimaisuutta. Rakennukset ovat vaihtelevan korkuisia korostaen katutilan näkymiä ja päätteitä. Asuinkortteleissa on kansipihoja, joiden alla on pysäköintiä. Kortteleissa on myös maanvaraisia pihan osia, joille voi istuttaa suuria puita.

Alueen keskellä kulkee kävelypainotteinen katu (Kustinpolku), joka ulottuu Ilmalan asemalta koko Pohjois-Pasilan nauhakaupungin halki pohjoiseen.

Kustinpolulta johtaa hoidettu puistoakseli, Eckerönpuisto, Keskuspuistoon. Puiston eteläreunalla on päiväkoti, jonka leikkipiha rajautuu puistoakseliin. Ympäröivät korkeammat korttelit reunustavat puistoa, matalaa päiväkotirakennusta sekä leikkipihaa.

Kaavaratkaisun yhteydessä on laadittu liikennesuunnitelma (piir.nro 6923). Sen mukaan alueen katuverkko rakentuu ratapihan reunaa kulkevan alueellisen kokoojakadun eli Postiljooninkadun, asemalle ja palveluihin johtavan paikallisen kokoojakadun eli Sähkekadun ja alueen sisäosassa kiertävän Filatelistinkatu-Postisoudunkatu -tonttikatulenkin varaan. Alueella varaudutaan raitiotiehen Sähkesiltaa ja Sähkekatua pitkin Postiljooninkadulle. Alueen eteläreunalla on pyöräilyn laatukäytävä, joka johtaa etelästä Rantaradan vartta kohti Haagaa ja Pitäjänmäkeä.

Postin toimistotalo säilyy nykyisellä paikallaan. Kaavamerkintä muuttuu Y-1:stä KTY:ksi, joka sallii talon käyttötarkoituksen nykyisten postitoimintojen sijaan laajemmin kaikkeen toimistotyyppiseen käyttöön.

Asemakaava-alueen eteläosassa Sähketorin ja Ilmalan aseman kohdalla on kiinnitetty erityistä huomiota luontevien jalankulkuyhteyksien järjestämiseen asemalaiturille, samoin kuin Sähketorin ja Postiljooninkadun välille.

Kaava-alueen pinta-ala on noin 14,4 ha, josta kaupunki omistaa 48 %, Posti Kiinteistöt Oy 43 % ja VR-Yhtymä Oy 9 %. Tonttien keskimääräinen tehokkuusluku on AK-tonttien osalta e=3,0 ja KTY-tonttien osalta e= 5,5. Asukasmäärän lisäys on noin 3 800 uutta asukasta.

Päätökset kaavaratkaisun pohjana

Helsingin yleiskaavassa 2016 alueella on merkinnät kantakaupunki C1 ja kantakaupunki C2. Alueen eteläisin kärki on merkitty liike-ja palvelukeskustaksi merkinnällä C1 ja pohjoisempi osa toiminnallisesti sekoittuneeksi kantakaupunkialueeksi. Alueelle on merkitty myös radan viertä seuraileva pyöräliikenteen nopea runkoverkko (baana) ja viheryhteystarve Ilmalan aseman suunnalta Keskuspuistoon. Helsingin maanalaisen yleiskaavan 2021 mukaan alue on suurelta osin esikaupunkien pintakallioaluetta (0-20 m). Maanalaisessa yleiskaavassa alueella ei ole tilavarauksia. Kaavaratkaisu on em. yleiskaavojen mukainen.

Kaavaratkaisu edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista tiivistämällä kaupunkirakennetta ja huolehtimalla asuntotuotannon edellytyksistä tuottamalla lisää asuntokerrosalaa hyvien raideliikenneyhteyksien varrelle.

Alueen lähtökohdat ja nykytilanne

Alueella sijaitsee nykyisin Postin pääkonttori ja matalia varastohalleja. Alue on nykyisin pääosin asfaltti- ja sorakenttää.

Alueella sijaitsi vuosina 1949–1963 Helsingin puhtaanapitolaitoksen pääkaatopaikka ja ennen vuotta 1949 VR:n kaatopaikka. Alueen maankäytön kehittäminen asuinpainotteiseksi keskusta-alueeksi edellyttää maaperän perusteellisia puhdistustöitä.

Alueella on voimassa asemakaava vuodelta 2010, joka ei ole toteutunut. Kaavan mukaan alue on toimitilarakennusten korttelialuetta KTY. Asemakaavaan on toimitilatonttien lisäksi merkitty katuja ja puisto. Postin pääkonttorin kaavamerkintä on voimassaolevassa asemakaavassa postitoimintojen korttelialuetta.

Kaavoitus on tullut vireille maanomistajien aloitteesta. Alueen suurin maanomistaja on kaupunki. Muut maanomistajat ovat Posti Kiinteistöt Oyj, VR-Yhtymä Oy. Kaupunki on myöhemmin hankkinut omistukseensa Senaattikiinteistöt Oy:n omistuksessa kaavamuutosta haettaessa olleet olevat maa-alueet. Kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijoiden kanssa.

Yhdyskuntataloudelliset vaikutukset

Asemakaavan toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia (01/2019, Alv 0 %) seuraavasti:

Katualueet ja aukiot 16 milj. euroa
Julkiset palvelut / rakennukset 7 milj. euroa
Sillat ja kansirakenne yhteensä 15–20 milj. euroa
Puistot sekä virkistysalueet 2 milj. euroa
Kaatopaikan kunnostus 20–25 milj. euroa
Yhteensä 60–70 milj. euroa

Katu-alueet ja aukiot sisältävät kaava-alueen katujen sekä aukioiden kustannukset. Julkiset palvelut sekä rakennukset sisältävät kaavoitettavalle alueelle toteuttavan päiväkodin kustannukset.

Sillat ja kansirakenne sisältävät Sähkekadun sillan, Sähketorin kansirakenteen, baanan pyöräilysillan sekä Ilmalan asemansillan toteuttamisen arvioidut kustannukset.

Puistot sekä virkistysalueet sisältävät kaava-alueelle toteutettavien puistojen sekä virkistysaluevyöhykkeiden kustannukset.

Väliaikaisjärjestelyt sekä raitiotien kustannukset eivät sisälly kustannusarvioon. Kustannusarvio ei myöskään sisällä Keskuspuistossa sijaitsevan hulevesiputken eikä huleveden viivytysrakenteen kustannuksia, niiden kustannukset tarkentuvat myöhemmin.

Kaupungille aiheutuu lisäksi vähäisiä kustannuksia yhdyskuntateknisen huollon johtosiirroista.

Maaperän pilaantuneisuuden kunnostuksesta johtuvat kustannukset on kaavaa laadittaessa arvioitu olevan noin 50 miljoonaa euroa. Kustannukset jakaantuvat maanomistuksen mukaisesti, jolloin kaupungin osuus maaperän kunnostuskustannuksista on yhteistyösopimuksen perusteella noin 22,1 milj. euroa.

Kaavaratkaisusta aiheutuu maanomistajille merkittävää arvonnousua, joten sen johdosta on käyty maapoliittiset neuvottelu. Kaupungin ja VR:n kesken neuvoteltu maankäyttö- ja kiinteistökaupan esisopimus on hyväksytty kaupunginhallituksessa 12.12.2022 § 864 ja sopimus on allekirjoitettu ehdollisena 7.12.2022. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaupungin ja Posti-Kiinteistöt Oy:n välisen maankäyttö- ja kiinteistökaupan esisopimuksen 18.1.2023 § 10 ja tämä sopimus on allekirjoitettu ehdollisena 2.12.2022. Osapuolten kesken on neuvoteltu lisäksi erillinen yhteistyösopimus, joka on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 18.1.2023. Sopimuksia koskevat päätökset ovat lainvoimaisia.

Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (MRL 65 §)

Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 19.3.–17.4.2019.

Kaavaehdotuksesta tehtiin yksi muistutus, jossa edellytettiin tutkimaan tarkemmin korttelin 17140 pysäköintilaitoksen, sen päälle sijoitettavan asuinrakennuksen sekä päivittäistavarakaupan, asumisen ja pysäköinnin toteutettavuutta sekä hallinnointia. Päivittäistavarakaupan vaatima pysäköinti esitettiin sijoitettavaksi Sähketorin tason alapuoliseen tilaan. Lisäksi tonttijakoon pyydettiin kiinnittämään huomiota vaiheistusta silmälläpitäen. Perheasuntovaatimuksesta haluttiin poikkeamismahdollisuutta mm. vuokra-asuntotuotannon osalta. Polkupyöräpaikkojen vapaammasta sijoittamisesta mm. pihakansien alle esitettiin toivomus ja huomautettiin, että julkisivujen materiaali- ja rakennevaatimuksia ei tulisi esittää liian sitovina.

Lausunnot saatiin seuraavilta tahoilta:

  • Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
  • Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY)
  • Väylävirasto
  • Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL)
  • sosiaali- ja terveystoimiala.

Lausunnoissa esitetyt huomautukset kohdistuivat maaperän pilaantuneisuuteen, meluntorjuntaan, raitiotieliikenteen luonteeseen ja toteutukseen, sujuviin kävely-yhteyksiin, jätevesihuoltoon sekä Ilmalan aseman liityntä- ja saattoyhteyksiin sekä palveluasumistarpeeseen.

Lisäksi seuraavat tahot ilmoittivat, ettei ole lausuttavaa: Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy ja Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala/kaupunginmuseo.

Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen

Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saadusta muistutuksesta ja viranomaisten lausunnoista sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Huomautuksissa esitetyt asiat on otettu huomioon, kaavan tavoitteet huomioon ottaen, tarkoituksenmukaisilta osin.

Kaava-alueesta on vuoden 2019 aikana teetetty hule- ja pohjavesiselvitys, jota on hyödynnetty kaavamääräyksissä ja selostuksessa.

Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin julkisen nähtävilläolon jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Ne on myös koottu tehdyt muutokset -liitteeseen.

Julkisen nähtävilläolon jälkeen tehdyistä muutoksista on neuvoteltu asianosaisten tahojen kanssa.

Tarkemmat perustelut

Kaavaratkaisun vaikutukset ja tarkemmat perustelut ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.

Sulje

Kaupunginhallitus 13.03.2023 § 164

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 17. kaupunginosan (Pasila, Pohjois-Pasila, Keski-Pasila) kortteleiden 17097–17102 ja katu-, puisto- ja rautatiealueiden asemakaavan muutoksen 12.3.2019 päivätyn ja 25.2.2020 muutetun piirustuksen nro 12565 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein (muodostuvat uudet korttelit 17135-17142).

Esittelijä
vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 25.02.2020 § 98

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle

  • 12.3.2019 päivätyn ja 25.2.2020 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen nro 12565 hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 17. kaupunginosan (Pasila, Pohjois-Pasila, Keski-Pasila) kortteleita 17097–17102 ja katu-, puisto- ja rautatiealueita (muodostuvat uudet korttelit 17135-17142).

Lisäksi lautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Sörnäistenkatu 1, sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko
  • ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.
Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat arkkitehti Sakari Pulkkinen ja projektinjohtaja Harri Verkamo. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

12.03.2019 Ehdotuksen mukaan

31.10.2017 Ehdotuksen mukaan

24.10.2017 Pöydälle

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Sakari Pulkkinen, arkkitehti, puhelin: 310 37276

sakari.pulkkinen@hel.fi

Anna-Maija Sohn, tiimipäällikkö, puhelin: 310 37448

anna-maija.sohn@hel.fi

Kaarina Laakso, diplomi-insinööri (teknistaloudelliset asiat), puhelin: 310 37250

kaarina.laakso@hel.fi

Harri Verkamo, projektinjohtaja (liikenne), puhelin: 310 37127

harri.verkamo@hel.fi

Lankiniemi Valtteri, insinööri, puhelin: 310 22467

valtteri.lankiniemi@hel.fi

Inka Lappalainen, aluesuunnittelija, puhelin: 310 21344

inka.lappalainen@hel.fi

Sosiaali- ja terveystoimiala 16.1.2020

Asemakaavoituspalvelu pyytää lausuntoa: Pohjois-Pasila, Eteläisen postipuiston asemakaavan muutosehdotus.

Sosiaali – ja terveystoimiala pyytää huomioimaan ikääntyneiden palveluasumisen tarpeen alueella. Tätä tarkoitusta varten tulisi varata kaavassa AKS-tontti tai tonttiryhmä jonka rakennusoikeus olisi n. 15 000 kem2. Perusteena tähän ovat ikäihmisten määrän kasvu, alueen saavutettavuus Ilmalan seisakkeen vieressä sekä keskuspuiston ulkoilualueen läheisyys.

Lisätiedot

Anne Jaakkola, arkkitehti, puhelin: 310 24504

anne.jaakkola@hel.fi

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Kulttuuripalvelukokonaisuus Kaupunginmuseo Kulttuuriperintöyksikkö 3.1.2020

Asemakaavoitus Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta on pyytänyt kaupunginmuseolta lausuntoa hankkeesta Pasilan (17.ko) Eteläisen Postipuiston asemakaavan muutosehdotus. Museo tarkastelee hanketta kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta ja lausuu kantanaan seuraavaa.

Eteläisen Postinpuiston aluetta suunnitellaan Helsingin yleiskaavan mukaisesti sekoittuneeksi liike- ja palvelukeskustaksi sekä asuntopainotteiseksi kantakaupunkialueeksi.

Alue rajoittuu pohjoisessa Postin lajittelukeskukseen, lännessä Keskuspuistoon, idässä ratapihaan ja etelässä Hakamäentiehen ja Rantarataan. Alueella sijaitsee Postin 1990-luvulla rakennettu ja 2000-luvun alussa laajennettu pääkonttori, sekä Pohjolan liikenteen entinen pääkonttori.

Aiemmin alueella on sijainnut Helsingin puhtaanapitolaitoksen kaatopaikka vuosina 1949-1963 ja sitä ennen 1949 VR:n kaatopaikka. 1900-luvun alkupuolella Pohjois-Pasilan alueella oli ampumarata.

Avonainen maisema Hakamäentien, Rantaradan, ratapihan ja Keskuspuiston kainalossa tulee rakentamisen myötä voimakkaasti muuttumaan. Rakennusten rivistö tulee reunustamaan alueen ulkoreunoja. Korkeimmat asuinrakennukset ovat kaavaratkaisussa 12-kerroksisia, eteläkärjen hotelli 14-kerroksinen.

Suhteuttaen esitettyä kaavaehdotusta paikan historialliseen käyttöön ja luonteeseen, sekä alueen sijaintiin kaupunkirakenteessa, ei hankkeella ole sellaisia vaikutuksia kulttuuriympäristöön ja maisemaan, että kaupunginmuseolla olisi Eteläisen Postipuiston asemakaavan muutosehdotuksesta huomautettavaa.

Lisätiedot

Juha Vuorinen, tutkija, puhelin: 310 36940

juha.h.vuorinen@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 01.02.2019 § 4

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12565 pohjakartan kaupunginosassa 17 Pasila. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan:

Asemakaavan numero: 12565
Kaupunginosa: 17 Pasila
Kartoituksen työnumero: 44/2018
Pohjakartta valmistunut: 13.12.2018
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000

Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.

Lisätiedot

Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911

merja.kyyro@hel.fi

Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883

timo.tolkki@hel.fi

Pelastuslautakunta 29.08.2017 § 5

Lausunto

Pelastuslautakunta antoi seuraavan lausunnon Eteläisen Postipuiston (17.ko, Pasila) asemakaavan muutosehdotuksesta:

Asemakaavassa tulee huomioida riittävä sammutusveden saanti alueella. Alueen sammutusvesijärjestelyissä tulisi tukeutua maanpäällisiin paloposteihin ja/tai vesiasemiin.

Alueen Lounaiskulmassa oleva "baana" tulisi merkitä myös pelastustiereitiksi (pp/pel). Tämä monipuolistaisi pelastustoiminnan edellytyksiä alueella.

Pelastusteiden nostopaikkojen sijoittelussa tulee huomioida puiden ja raitiolinjan ajolankojen aiheuttamat "katvealueet". Havainnekuvan perusteella voidaan olettaa, että varsinaisessa rakennussuunnittelussa saattaa tulla haasteita nostopaikkojen riittävän kattavassa sijoittelussa.

Esittelijä
pelastuskomentaja
Simo Wecksten
Lisätiedot

Joonatan Suosalo, vanhempi palotarkastaja, puhelin: 31030222

joonatan.suosalo@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuus Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit Maa- ja kallioperä 19.6.2017

Eteläinen Postipuisto sijaitsee Ilmalan aseman pohjoispuolella ratapihan ja Keskuspuiston välissä. Suunnittelualue on pinta-alaltaan noin 0,16 km².

Alue sijaitsee pääasiallisesti Pasilan entisen kaatopaikan alueella. Sinne on tuotu mm. kreosootilla kyllästettyjä ratapölkkyjä, yhteiskuntajätettä ja ilmeisesti myös teollisuus ja ongelmajätettä. Vuonna 2000 alueen eteläosassa havaittiin syanidilla pilaantuneita maa-aineksia.

Alueen maanpinta on suhteellisen tasaista ja vaihtelee välillä noin +21…+27. Korkeimmillaan maanpinta on alueen eteläisimmässä osassa. Entisen kaatopaikan alueella on noin 0,5…2 m paksuinen puhdas pintamaakerros, jonka alla on jätetäyttöä noin 1…4 m ja tämän alla 0…1 m paksu, tiivistänyt turvekerros. Turvekerroksen alla on paksuimmillaan noin 9 m savikerros. Savikerroksen alapuolella on 1…4 m paksu hiekka- tai moreenikerros. Kallionpinnan taso vaihtelee välillä +4…+25, ollen korkeimmillaan etelässä ja lännessä.

Alueella on saven yläpuolella orsivesikerros sekä savikerroksen alapuolella varsinainen pohjavesikerros. Orsivesikerros on osittain nykyisessä jätetäytössä. Alueella on pohjatutkimuksia ja rakenteita tehdessä puhkaistu orsi- ja pohjavettä erottava savikerros, jolloin vedet ovat mahdollisesti päässeet sekoittumaan keskenään. Pohjavedenpinta on vaihdellut vuosina 2011 - 2017 välillä noin +19...+21.

Alueella rakennusten arvioitu perustamistapa on paaluperustus. Etelässä ja lännessä pienillä alueilla anturaperustus. Maan pilaantuneisuus tulee ottaa huomioon ja mm. alapohjat tulee toteuttaa koneellisesti tuuletettuina.

Lisätiedot

Asko Aalto, projektinjohtaja, puhelin: 310 31830

asko.aalto@hel.fi

Nimistötoimikunta 05.04.2017 § 29

Nimistötoimikunta käsitteli Pohjois-Pasilassa sijaitsevan nk. Postipuiston eteläosan nimistöä ja päätti esittää alueelle seuraavia uusia nimiä:

Eckerönpolku–Eckeröstigen
(jalankulku- ja pyöräily-yhteys)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); liitynnäinen, Eckerönpuiston mukaan;

Eckerönpuisto–Eckeröparken
(puisto)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); Ahvenanmaalla Eckerön kunnan länsilaidalla Storbyssä sijaitsevan Eckerön posti- ja tullitalon mukaan, jonka ovat suunnitelleet Carl Ludvig Engel ja Charles Bassi. Posti- ja tullitalo valmistui Tukholmasta Turkuun johtaneen postitien etapiksi vuonna 1828. Puistonnimi on vahvistunut vuonna 2010 asemakaavassa 11395;

Filatelistinkatu–Filatelistgatan
(katu)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); filatelisti = postimerkkeilijä;

Filatelistinkuja–Filatelistgränden
(katu)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); liitynnäinen, Filatelistinkadun mukaan;

Kustinpolku–Gustensstigen
(jalankulku- ja pyöräily-yhteys)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); perinteisesti postinkulkuun liittyvästä sanonnasta ja riimityksestä "Kusti polkee ja posti kulkee". Ruotsin kielessä Gusten on eräs Gustaf- tai Gustav-nimestä muodostetuista lempinimistä. Polunnimi on vahvistunut alueen pohjoisosassa vuonna 2010 asemakaavassa 11395;

Postiljooninkatu–Postiljonsgatan
(katu)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); postiljooni (rinn. posteljooni) = vanh. postinjakaja. Kadunnimi on vahvistunut alueen pohjoisosassa vuonna 2010 asemakaavassa 11395;

Postiljooninkuja–Postiljonsgränden
(katu)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); liitynnäinen, Postiljooninkadun mukaan;

Postisoudunkatu–Postroddsgatan
(katu)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); Eckerönpuiston mukaan. Tukholman ja Turun välinen vanha postitie kulki Ahvenanmaalla Eckerön kautta 1500-luvulta aina 1900-luvun alkuun saakka. Postiruotulaiset huolehtivat postin säännöllisestä kuljetuksesta. Kadunnimi on vahvistunut alueen pohjoisosassa vuonna 2010 asemakaavassa 11395;

Sähkekatu–Telegramgatan
(katu)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); sähke = telelaitoksen ja postin sähköisesti siirtämä viesti, joka toimitetaan vastaanottajalle lomakkeelle kirjoitettuna tai puhelimitse saneltuna;

Sähkesilta–Telegrambron
(silta)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); liitynnäinen, Sähkekadun mukaan;

ja

Sähketori–Telegramtorget
(aukio)
Perustelu: Ryhmänimi (posti ja postinkulku); liitynnäinen, Sähkekadun mukaan.

Sanojen selitteet on poimittu Kielitoimiston sanakirjasta.

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 310 37386

johanna.lehtonen@hel.fi

Yleisten töiden lautakunta 31.01.2017 § 47

Lausunto

Yleisten töiden lautakunta antoi kaupunkisuunnitteluvirastolle seuraavan lausunnon:

Ilmalan asemanseudulle Eteläiseen Postipuistoon suunnitellaan asuntoja, toimistoja ja palveluita.

Asuinrakentamisen kerrosalatavoite on 130 000 k-m2 ja uuden toimitilan kerrosalatavoite on 40 000 k-m2. Suunnitteluperiaatteilla ohjataan muun muassa alueen eri toimintojen sijoittumista ja volyymia, katuverkon rakennetta, palveluiden sijoittumista, pysäköinnin perusratkaisuja, alueen suhdetta Keskuspuistoon sekä alueen liittymistä ympäröivään kaupunkirakenteeseen.

Yleiset viheralueet tulee varata ensisijaisesti yleiseen käyttöön. Mahdollisesti alueelle tuleville yleisille palveluille tulee tehdä riittävät tilavaraukset kortteleihin. Ensisijaisesti päiväkotitoimintaan tarkoitettuja alueita ei tule esittää yleisinä alueina, koska päiväkotitoiminta rajoittaa merkittävästi yleisen alueen käyttöä ja vaatii erillisratkaisuja.

Pelastusreittien- ja paikkojen vaikutukset yleisten alueiden käyttöön tulee tutkia. Pyrkimyksenä tulee olla mahdollisimman vähäiset vaikutukset katu- ja puistoympäristöön. Myös maanalaisen infran sijoitussuunnittelussa tulee ottaa huomioon tavoitteet esimerkiksi hyvän ja miellyttävän kävely- ja muun ympäristön saavuttamiseksi.

Alueen hulevesien hallintaan liittyvä viivyttävän kosteikkorakenteen tilavarauksen tulee perustua mitoitussateen asettamiin vaatimuksiin, jotta rakenne toimii tehokkaasti. Mitoituksellisesti kosteikossa tulee varautua vähintään kerran 10 vuodessa esiintyviin rankkasateisiin. Tilavarauksessa tulee ottaa huomioon myös koneellisen kunnossapidon vaatimukset tilan ja saavutettavuuden suhteen.

Alueen muutokset vaikuttavat suuresti ympäröivien alueiden käyttöön: maankäytön muutos vaikuttaa myös ympäröivien alueiden luontoarvoihin ja ekosysteemipalveluihin. Jotta nämä maankäytön muutoksen epäsuorat vaikutukset ympäröiviin alueisiin voidaan selvittää, tulee koko Pohjois-Pasilan alueelle laatia julkisten ulkotilojen yleissuunnitelma asemakaavatyön pohjaksi. Suunnitelmassa tulee tutkia laajemmalla vaikutusalueella Pohjois-Pasilan maankäytön muutoksen vaikutuksia Keskuspuiston sekä lähialueiden luontoarvoihin ja ekosysteemipalveluihin. Yleissuunnitelma avulla näitä vaikutuksia voidaan ohjata suunnitelmallisesti sekä turvata luontoarvojen ja ekosysteemipalveluiden osittainen säilyminen.

Esittelijä
vs. kaupunginarkkitehti
Jussi Luomanen
Lisätiedot

Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38440

petri.arponen@hel.fi

Heikki Takainen, suunnitteluinsinööri, puhelin: 310 38977

heikki.takainen@hel.fi

Pelastuslautakunta 17.01.2017 § 5

Lausunto

Pelastuslautakunta antoi seuraavan lausunnon Ilmalan asemanseudun Eteläisen Postipuiston asemakaavan muutoksen suunnitteluperusteista:

Pelastuslautakunnalla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutoksen suunnitteluperusteista. Jatkosuunnittelussa tulee kuitenkin kiinnittää huomiota pelastustoiminnan edellytysten mahdollistamiseen (mm. pelastusajoneuvojen reitit ja sammutusveden saanti alueella). Näiltä osin suunnittelua tulee tehdä yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa.

Esittelijä
pelastusjohtaja
Jorma Lilja
Lisätiedot

Joonatan Suosalo, vanhempi palotarkastaja, puhelin: 31030222

joonatan.suosalo@hel.fi

Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Infra- ja kalustoyksikkö 12.12.2016

HKL-liikennelaitos lausuu asiasta seuraavaa:

Alueelle mahdollisesti tulevan raitiotieyhteyden aiheuttamat melu- ja tärinähaitat tulee ottaa huomioon suunnittelussa. Lisäksi mahdollinen raitiotielinjaus tulee suunnitella siten, että suunnitelmilla mahdollistetaan raitiotien tehokas ja häiriötön kulku.

Lisätiedot

Simo Karjalainen, ratatöiden valvoja, puhelin: 310 36888

simo.karjalainen@hel.fi

Kaupunkisuunnittelulautakunta 22.11.2016 § 402

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti

  • hyväksyä seuraavat Eteläisen Postipuiston suunnitteluperiaatteet 1–9 laadittavan asemakaavatyön pohjaksi:
  1. Alueelle suunnitellaan Ilmalan asemaan tukeutuvia asuntoja ja työpaikkoja.
  2. Keskitetään toimitiloja aseman välittömään läheisyyteen.

    Edellytykset työpaikkarakentamiselle täyttyvät parhaiten aseman välittömässä läheisyydessä, toimitilavaranto suunnataan todennäköisimmän kysynnän alueille.
  3. Suunnittelualueen saavutettavuutta parannetaan kehittämällä alueen liikenneyhteyksiä.

    Alueen yhteydet ovat: Ilmalanrinne-Postiljooninkatu, Televisiokatuun liittyvä katu ja raitiotie, hyvät jalankulkuyhteydet asemalaiturille, pyöräilyn laatukäytävä eli baana.
  4. Kustinpolku

    Luodaan sellaista ympäristöä, jossa on miellyttävää kulkea jalan. Alueen keskelle tulee kävelykatu, Kustinpolku, joka yhdistää Ilmalan aseman Pohjois-Pasilan nauhakaupunkiin. Tärkeimmät toiminnot ovat Kustinpolun varrella.
  5. Volyymi ja sijainti

    Uuden asuinrakentamisen kerrosalatavoite on 130 000 k-m2 ja uuden toimitilan kerrosalatavoite on 40 000 k-m2. Tutkitaan mahdollisuutta tehokkaampaan rakentamiseen. Yleiskaavan toteuttamisohjelman yhteydessä selvitetään koko kaupungin tasolla tulevaisuuden toimitilatarve sekä toimitilojen tarkoituksenmukainen sijoittuminen kaupungissa. Toteuttamisohjelman tarkastelu saattaa aiheuttaa tarkistuksia asumisen ja toimitilojen määrien suhteeseen alueen jatkosuunnittelussa.

    Asuminen painottuu Keskuspuiston laitaan ja Kustinpolun varrelle.Toimitilarakentamisen paikka on alueen eteläosassa, jossa se muodostaa vastaparin Ilmalanrinteelle. Noudatetaan AM-ohjelman mukaista hallintamuotojakaumaa. Postin pääkonttorin olemassa olevat rakennukset säilyvät alueella. Alueen kärjessä on paikka maamerkille.
  6. Puistot

    Alueen reunoilla Keskuspuisto ja ratapiha rajataan selkeästi rakentamisella. Alueen sisällä on pieni paikallinen puisto, joka palvelee päiväkotia ja toimii siirtymänä kävelykadulta (Kustinpolulta) Keskuspuistoon.

    Alueen hulevesien purkureittinä toimii keskuspuistossa kulkeva Haaganpuroon laskeva uoma. Keskuspuiston maisemaan sovitetaan viivyttävä kosteikkorakenne.
  7. Palvelut

    Kaupalliset palvelut sijoittuvat reittien risteyksiin kivijalkaan. Alueelle mitoitetaan päivittäistavarakauppa (noin 2000 k-m2). Liiketilan kokonaismitoitus alueella on noin 5000 k-m2. Alueelle mitoitetaan päiväkoti Keskuspuiston tuntumaan.
  8. Pysäköinti

    Keskitetty pysäköinti osin pysäköintitaloissa ja osin pihakansien alla. Hyödynnetään massanvaihdosta syntyvää kellarikerrosta. Pysäköinnin laskentaohje asunnoille: Kun etäisyys linnuntietä lähimmälle metro- tai juna-asemalle on alle 400 metriä. Autopaikkoja tulee rakentaa vähintään 1 ap / 145 k-m2. Muille alueille autopaikkoja tulee rakentaa vähintään 1 ap / 135 k-m2. Pysäköinnin laskentaohjetta toimistoille päivitetään kaavaprosessin kuluessa vastaamaan kaupunkisuunnitteluviraston uusia ohjeita.
  9. Kaatopaikan puhdistustyöt

    Pilaantuneet maat poistetaan kokonaan useammassa osassa rakentamisen edetessä. Alueen reunalle rakennetaan pysyvä pystyeristysseinä ja vaiheittain poistettavien massanvaihtoalueiden välille tilapäiset pystyeristysseinät.  
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta esitettyihin mielipiteisiin ja kannanottoihin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2, sekä kaupunkisuunnitteluviraston internet-sivuilla: kohdassa Päätöksenteko
  • että kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää suunnitteluperiaatteista tarvittavat lausunnot.
Esittelijä
asemakaavapäällikkö
Olavi Veltheim
Lisätiedot

Anna-Maija Sohn, arkkitehti, puhelin: 310 37448

anna-maija.sohn@hel.fi

Sakari Pulkkinen, arkkitehti, puhelin: 310 37276

sakari.pulkkinen@hel.fi

Dan Mollgren, projektipäällikkö, puhelin: 310 37326

dan.mollgren@hel.fi

Harri Verkamo, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37127

harri.verkamo@hel.fi

Pekka Leivo, diplomi-insinööri, puhelin: 310 37388

pekka.leivo@hel.fi

Kiinteistövirasto Geotekninen osasto 18.3.2016

Kohde sijaitsee Pohjois-Pasilassa, Helsingissä, Ilmalan asemasta luoteeseen. Alueen sijainti on esitetty liitteessä 1. Alueen koko on noin 222 400 m².

Alue sijaitsee osittain Pasilan entisen kaatopaikan alueella. Sinne on tuotu mm. kreosootilla kyllästettyjä ratapölkkyjä, yhteiskuntajätettä ja ilmeisesti myös teollisuus ja ongelmajätettä. Vuonna 2000 alueen eteläosassa havaittiin syanidilla pilaantuneita maa-aineksia. Kaatopaikan arvioitu rajaus on esitetty liitteessä 1.

Alueen maanpinta vaihtelee välillä noin +20…+33. Korkeimmillaan maanpinta on etelässä Hakamäentiellä (Metsämäentien silta). Pohjoisosan päällystetty pysäköintialue on tasolla noin +21…+24. Entisen kaatopaikan alueella on noin 0,5…1,5 m paksuinen puhdas pintamaakerros, jonka alla on jätetäyttöä noin 1…3 m ja tämän alla 0…1 m paksu, tiivistänyt turvekerros. Turvekerroksen alla on paksuimmillaan noin 9 m savikerros. Savikerroksen alapuolella on 1…4 m paksu hiekka- tai moreenikerros. Kallionpinnan taso vaihtelee välillä +4…+30, ollen korkeimmillaan etelässä ja luoteessa. Alimmillaan kallionpinta on koillisessa. Maaperäkartta on esitetty liitteessä 2.

Alueella on saven yläpuolella orsivesikerros sekä savikerroksen alapuolella varsinainen pohjavesikerros. Orsivesikerros on osittain nykyisessä jätetäytössä.

Alueella on pohjatutkimuksia ja rakenteita tehdessä puhkaistu orsi- ja pohjavettä erottava savikerros, jolloin vedet ovat mahdollisesti päässeet sekoittumaan keskenään.

Orsivedessä olevien liuenneiden aineiden määrät ovat jätetäytöstä johtuen koholla. Pohjaveteen liuenneiden yhdisteiden kokonaismäärät vain hieman koholla.

Pohjavedenpinta on vaihdellut vuosina 2011 - 2016 välillä noin +19.1…+22.8.

Lisätiedot

Asko Aalto, projektinjohtaja, puhelin: 310 31830

asko.aalto@hel.fi

Rakennusvirasto 2.3.2016

Kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää rakennusviraston kannanottoa Pohjois-Pasilan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 1147-01/16 (Eteläinen Postipuisto, asemakaavan muutos) 18.3.2016 mennessä.

Muutosalue sijaitsee Hakamäentien ja rantaradan pohjoispuoleisella alueella, joka rajoittuu pohjoisessa postinlajittelukeskukseen, lännessä Keskuspuistoon ja idässä ratapihaan.

Alueelle on suunnitteilla asumista, toimistoja sekä kaupallisia ja julkisia palveluita. Asuminen painottuu alueen länsiosaan, lähelle Keskuspuistoa. Uudet toimisto- ja liiketilat sijoitetaan lähelle Ilmalan asemaa. Alueen keskelle suunnitellaan puisto- ja aukiosarjaa, joka johtaa Ilmalan asemalta Keskuspuistoon. Tavoitteena on, että alue muodostaa yhdessä maaliikennekeskuksen alueelle ja myöhemmin postinlajittelukeskuksen alueelle suunniteltavien osien kanssa yhtenäisen nauhakaupungin. Alueiden läpi voisi tulevaisuudessa kulkea raitiotie.

Rakennusviraston mielestä raitiotievarauksen linjaus Hakamäentien eteläpuolelle on muuttunut paremmaksi. Tämäkin vaihtoehto edellyttää edelleen toteutuessaan kalliiden siltojen rakentamista. Rakennusviraston mielestä tulee tutkia myös ratkaisua, jossa tukeudutaan nykyiseen katuverkkoon.

Postintaipaleen nykyinen Ilmalan varikolle johtavan yksityisen sillan hallinta-, rakentamis- ja ylläpitovastuut tulee selvittää ennen asemaehdotuksen laatimista. Mahdollisille katupuukujanteille tulee määrittää ja jättää riittävät kasvualustatilavaraukset.

Mahdollisesti alueelle tuleville yleisille palveluille tulee tehdä riittävät tilavaraukset kortteleissa. Pelastusreittien- ja paikkojen vaikutukset yleisten alueiden käyttöön tulee tutkia.

Alueen muutokset vaikuttavat suuresti ympäröivien alueiden käyttöön. Sitä kautta maankäytön muutos vaikuttaa myös ympäröivien alueiden luontoarvoihin ja ekosysteemipalveluihin. Jotta nämä maankäytön muutoksien epäsuorat vaikutukset ympäröiviin alueisiin voidaan selvittää ja ohjata, tulee koko Pohjois-Pasilan alueelle laatia julkisten ulkotilojen yleissuunnitelma asemakaavatyön pohjaksi. Suunnitelmassa tulee tutkia laajemmalla vaikutusalueella Pohjois-Pasilan maankäytön muutoksien vaikutukset Keskuspuiston sekä lähialueiden luontoarvoihin ja ekosysteemipalveluihin, jotta näitä vaikutuksia voidaan ohjata suunnitelmallisesti. Yleissuunnitelma on laadittava yhteistyössä rakennusviraston ja liikuntaviraston kanssa.

Rakennusvirastolla ei ole tällä hetkellä muuta huomautettavaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.

31.3.2014 Lausunto annettu

Lisätiedot

Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38440

petri.arponen@hel.fi

Heikki Takainen, suunnitteluinsinööri, puhelin: 310 38977

heikki.takainen@hel.fi

Helsingin Energia -liikelaitos 7.4.2014

Alueen jatkosuunnistelussa on huomiotavat maanalaisen infran kokonaisuus ja alueen rakentuminen erilaisilla ajoitusvaihtoehdoilla, jotta operaattorit, ml. Helsingin energiaan kaukolämmitys ja kaukojäähdytys välttyvät tilapäisiltä ratkaisuilta mutta kuitenkin ilman ylisuuria etupainotteisia investointeja.

Jatkosuunnittelua onkin vietävä eteenpäin erittäin vahvan yhdessä suunnittelun hengessä kaikkien osallisten kesken.

Lisätiedot

Jouni Kivirinne, Kehityspäällikkö, puhelin: +358 9 617 2936

jouni.kivirinne@helen.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 18.04.2023

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
  • maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
  • rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:   
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai ehyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Liitteet (pdf)

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.