Konalan Vuorikummuntien asemakaavan muutos (nro 12506)

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-007704
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 115 §

Konalan Vuorikummuntien asemakaavan muutos (nro 12506)

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 32. kaupunginosan (Konala) korttelin 32011 tontteja 1,2,3,5 ja 6 ja katualuetta koskevan asemakaavan muutoksen 4.9.2018 päivätyn piirustuksen numero 12506 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Asemakaavan muutos koskee Konalantien ja Vähäntuvantien risteyksen kaakkoispuolella sijaitsevaa asuinkerrostalojen korttelialuetta. Kaavaratkaisu mahdollistaa kahden uuden kuusi- ja seitsemänkerroksisen asuinkerrostalon rakentamisen. Alueella sijaitsevat asuinkerrostalot säilyvät. Osa Vuorikummuntien eteläpäähän sijoittuvan kääntöpaikan katualueesta muutetaan pysäköintipaikkojen korttelialueeksi. Osa Konalantien ja Vähäntuvantien risteykseen sijoittuvan tontin luoteisnurkasta muutetaan katualueeksi tulevaisuudessa mahdollisesti rakennettavaa liikenneympyrää varten. Uudisrakentamista ja pihajärjestelyjä ohjataan kaavamääräyksin.

Uutta asuntokerrosalaa tulee 5 500 k-m². Asukasmäärän lisäys on arviolta 140 asukasta. Alueen korttelitehokkuus kaavamuutoksen jälkeen on noin e = 0,70. Alueen korttelitehokkuus ilman kaavamuutosta on noin e = 0,40.

Sulje

Kaavaratkaisu edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista. Kaavaratkaisu on voimassa olevan uuden yleiskaavan mukainen.

Konalantien itäpuolen kerrostaloalue on rakennettu pääosin 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Lamellikerrostalot sijoittuvat väljästi toisiinsa nähden ja niiden väliin jäävät puoliavoimet piha-alueet. Alueen yleisilme on vehreä. Pysäköinti sijaitsee pääosin tonteilla maantasossa. Suunnittelualueelle sijoittuu viisi asuinkerrostaloa, joissa on kolme asuinkerrosta. Rakennukset ovat hissittömiä. Suunnittelualueen itäpuolelle sijoittuu Konalanpuisto ja Leikkipuisto Vähätupa.

Alueella on voimassa asemakaava vuodelta 1962.

Suunnittelun vaiheet

Korttelialueet ovat yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty hakemuksen johdosta ja kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.

Osallistuminen ja vuorovaikutus on järjestetty osallistumis- ja vuorovaikutussuunnitelman mukaisesti.

Asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävävillä 4.5.–4.6.2018. Ehdotuksesta saatiin yksi muistutus.

Muistutus

Muistutuksessa esitetyt huomautukset kohdistuivat uudisrakennusten korkeuteen, varjostavuuteen ja olemassa olevan ympäristön huomioimiseen kaavamuutoksen suunnittelussa.

Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenveto kaavaehdotuksesta saadusta muistutuksesta sekä vastine muistutuksessa esitettyihin huomautuksiin.

Lausunnot

Kaavaehdotuksesta saatiin Helen Sähköverkko Oy:n ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) lausunnot. Helen Sähköverkko Oy:llä ei ollut huomautettavaa kaavaehdotukseen. HSY totesi lausunnossaan, että aluetta palvelevat yleiset vesijohdot ja viemärit on rakennettu valmiiksi. Muutosehdotus ei edellytä vesihuollon lisärakentamista eikä rakennettujen vesihuoltolinjojen siirtämistä. Helen Oy ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä ilmoittivat, ettei niillä ollut lausuttavaa kaavaehdotukesta.

Kustannukset

Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kaupungille kustannuksia. Kaavaratkaisu nostaa alueen arvoa. Kaupungille kohdistuu tuloja yksityisessä omistuksessa olevien tonttien osalta maankäyttökorvauksina.

Asemakaavan muutosehdotukseen tehdyt muutokset

Kaavakartan määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin julkisen nähtävilläolon jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Muutokset on myös koottu Tehdyt muutokset -liitteeseen.

Tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten ehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.

Lopuksi

Maankäyttösopimus on allekirjoitettu 29.1.2019.

Päätösehdotus on kaupunkiympäristölautakunnan esityksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus 11.03.2019 § 172

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 32. kaupunginosan (Konala) korttelin 32011 tontteja 1,2,3,5 ja 6 ja katualuetta koskevan asemakaavan muutoksen 4.9.2018 päivätyn piirustuksen numero 12506 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.

Esittelijä
vs. kansliapäällikkö
Marja-Leena Rinkineva
Lisätiedot

Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuus Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit Tonttipäällikkö 08.11.2018 § 61

Päätös

Tonttipäällikkö päätti tehdä tonttien 91-32-011-1,91-32-011-2, 91-32-011-3, 91-32-011-5 ja 91-32-011-6 (Konala) omistajan Asunto Oy Vuorikummun (Y-tunnus 0221755-3) kanssa liitteen 2 mukaisen maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen.

Samalla tonttipäällikkö päätti oikeuttaa hallinto- ja tukipalveluiden kiinteistölakimiehen allekirjoittamaan edellä mainitun sopimuksen sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia.

(MA132-7)

Päätöksen perustelut

Maankäyttösopimus ja esisopimus

Sopimuksen kohde ja maanomistus

Sopimus koskee Konalassa sijaitsevia rakennettuja asuinkerrostalojen korttelialueen tontteja 32011/1 - 3, 5 ja 6 (AK). Voimassa olevan asemakaavan mukaan tonteille on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 5 650 k-m².

Tontit omistaa Asunto Oy Vuorikumpu.

Vireillä oleva asemakaavan muutos

Tonteilla on vireillä asemakaavan muutosehdotus nro 12506, joka mahdollistaa kahden uuden asuinkerrostalon rakentamisen alueelle. Nykyiset asuinkerrostalot säilyvät ennallaan. Tontista 32011/1 osa muutetaan katualueeksi tulevaisuudessa mahdollisesti rakennettavaa liikenneympyrää varten.

Korttelin asuntokerrosala kasvaa muutoksessa 5 500 k-m² ja asukasmäärän lisäys on arviolta noin 140 asukasta.

Kaupungin omistamasta katualueesta osa muutetaan autopaikkojen korttelialueen tontiksi 32011/12, joka osoitetaan korttelin 32011 asukkaiden käyttöön.

Kaavamuutos korottaa tontin arvoa merkittävästi, joten maanomistajan kanssa on käyty kaupunginhallituksen 9.6.2014 tekemän maapoliittisen päätöksen mukaiset neuvottelut.

Neuvottelujen tuloksena on laadittu liitteenä 2 oleva maankäyttösopimus ja esisopimus.

Maankäyttökorvaus

Sopimuksen mukaan maanomistaja suorittaa osallistumisena yhdyskuntarakentamisen kustannuksina kaupungille korvausta 805 000 euroa sekä luovuttaa korvauksetta kaupungille noin 67 m²:n suuruisen yleisen alueen osan.

Rahakorvaus tulee maksaa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun asemakaavan muutos on saanut lainvoiman.

Rahakorvausta korotetaan sen nykyarvon säilyttämiseksi sopimuksen allekirjoittamishetkestä maksupäivään saakka kahdella prosentilla vuodessa.

Kaupunki sitoutuu vuokraamaan pysäköintitontin

Kaavan toteuttamiseksi kaupunki on sitoutunut vuokraamaan maanomistajalle tai määräämälleen katualueesta 91-32-9901-0 noin 206 m²:n suuruisen, tulevan kaavamuutoksen mukaisen LPA-tontin 32011/12. Tontti tullaan vuokraamaan vuokraushetkellä vallitsevien ja kaupungin hyväksymien autopaikoitusaluetta koskevin vakioehdoin.

Alueluovutus

Maanomistaja luovuttaa kaupungille kiinteistöstä 91-32-011-1 rasitteista vapaana noin 67 m² suuruisen, asemakaavan muutoksessa katualueeksi osoitetun liitekartan mukaisen määräalan korvauksetta kaupunginhallituksen 9.6.2014 §685 perusteella.

Lopullinen kauppakirja on allekirjoitettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun kaavamuutos on saanut lainvoiman.

Toimivalta

Kaupunkiympäristölautakunnan 26.9.2017 (115§) tekemän päätöksen mukaan tonttipäällikkö päättää maankäyttösopimuksen hyväksymisestä ja siihen liittyvistä aluejärjestelyistä 1 500 000 euron kokonaisarvoon saakka.

Lisätiedot

Kirsi Federley, vs. tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 36451

kirsi.federley@hel.fi

Tom Qvisén, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 34201

tom.qvisen@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 04.09.2018 § 417

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle

  • 4.9.2018 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12506 hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 32. kaupunginosan (Konala) korttelin 32011 tontteja 1, 2, 3, 5 ja 6 sekä katualuetta.

Lisäksi lautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet valmisteluaikana esitettyihin mielipiteisiin, kannanottoihin sekä julkisena nähtävilläoloaikana saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2, sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko.
  • ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.
  • kehottaa asemakaavoituspalvelua laskuttamaan hakijoilta kaavan hyväksymisen jälkeen kaavan laatimis- ja käsittelykustannukset seuraavasti:
    • YIT Rakennus Oy, c/o Asunto Oy Vuorikumpu:
      5 000 euroa
Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Minna Koskinen, arkkitehti, asemakaavoitus, puhelin: 310 37469

minna.koskinen@hel.fi

Taina Toivanen, liikenneinsinööri, liikennesuunnittelu, puhelin: 310 37433

taina.toivanen@hel.fi

Jarkko Nyman, insinööri, teknistaloudelliset asiat, puhelin: 310 37094

jarkko.nyman@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 06.03.2018 § 13

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12506 pohjakartan kaupunginosassa 32 Konala.
Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan:

Asemakaavan numero: 12506
Kaupunginosa: 32 Konala
Kartoituksen työnumero: 4/2018
Pohjakartta valmistunut: 24.1.2018
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000

Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.

Lisätiedot

Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31967

merja.kyyro@hel.fi

Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883

timo.tolkki@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 05.04.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
  • maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
  • rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai ehyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi