Valtuutettu Ville Jalovaaran aloite juoksuportaista Vuosaaren täyttömäelle

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-012162
Asialla on uudempia käsittelyjä
16. / 154 §

Valtuutettu Ville Jalovaaran aloite juoksuportaista Vuosaaren täyttömäelle

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Ville Jalovaaran aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Ville Jalovaara ja 16 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Vuosaaren täyttömäelle toteutetaan juoksuportaat.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että Vuosaarenhuipun alueelle valmistuu vuoden 2018 aikana hoito- ja kehittämissuunnitelma ja aluekortti, joissa määritellään pitkän aikavälin kehittämis- ja hoitotavoitteet. Vuosaarenhuipulle on tarkoitus toteuttaa reittejä opasteineen ja sisääntuloalueet pysäköintipaikkoineen vuoteen 2021 mennessä.

Kaupunkiympäristön toimiala selvittää juoksuportaiden soveltuvuutta Vuosaaren täyttömäelle edellä mainitun suunnitelman ja aluekortin valmistelun yhteydessä. Juoksuportaiden rakentamismahdollisuuksiin vaikuttavat mm. topografia ja maaperäolosuhteet alueen luontoarvojen lisäksi. Alueelle tehdään myös turvallisuuskartoitus vuoden 2018 aikana.

Kaupunkiympäristön toimiala kartoittaa juoksuportaille sopivia paikkoja Helsingissä muutoinkin vuoden 2018 aikana. Vuosaarenhuippu on mukana myös tässä kartoituksessa.

Sulje

Kaupunginvaltuusto 16.05.2018 § 121

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle.

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi

Kaupunginhallitus 23.04.2018 § 236

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Ville Jalovaaran aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 06.02.2018 § 61

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Juoksuportaat ovat kannatettava hanke. Porrasjuoksu on liikuntamuoto, jonka suosio kasvaa. Juoksuportaat ovat leveydeltään 2,5 metriä. Portaiden vieressä olevan käytävän leveys on 4,5 - 5 metriä. Portaat myös valaistaan ja hoidetaan niin, että ympärivuotinen käyttö on mahdollista.

Vuosaarenhuippu sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella laajojen asuinalueiden läheisyydessä. Huippu palvelee monipuolisesti sekä lähivirkistystä että seudullisia virkistystarpeita.

Vuoden 2018 aikana valmistuu Vuosaarenhuipun hoito- ja kehittämissuunnitelma ja aluekortti, joissa määritellään pitkän tähtäimen kehitys- ja hoitotavoitteet. Alueelle on tarkoitus toteuttaa puuttuvat reitit opasteineen ja sisääntuloalueet pysäköintipaikkoineen. Tavoitteena on, että Vuosaarenhuippu avautuu virallisesti virkistyskäyttöön vuoden 2020 aikana.

Käynnissä olevan suunnittelun yhteydessä tutkitaan juoksuportaiden soveltuvuutta alueelle. Luontoarvojen, topografian ja maaperäolosuhteiden takia juoksuportaiden rakentaminen voi olla hankalaa. Jyrkimmät itärinteen kohdat, jonne portaat voisivat kaltevuuden osalta soveltua, ovat tällä hetkellä turvattomia irtokivien ja mahdollisen maanvyöryvaaran takia. Alueelle tehdään turvallisuuskartoitus vuoden 2018 aikana.

Vuosaarenhuippu on myös luontokohde, joka korostuu alueen luontoa säästävissä ja kulkua ohjaavissa ratkaisuissa. Perinteisiä rakennettujen viheralueiden palveluita, kuten leikkipaikkoja, alueelle ei tulla toteuttamaan. Alueella voi harrastaa liikuntaa, muuan muassa ylämäki- ja maastojuoksua, hiihtämistä ja ratsastusta.

Useiden asukastoiveiden perusteella on aloitettu kartoitus juoksuportaille sopivista paikoista Helsingissä. Vuosaarenhuippu on mukana kartoituksessa yhtenä kohteena. Työ valmistuu tämän vuoden aikana.

Tähän mennessä Helsinkiin toteutetut juoksuportaat ovat ensisijaisesti liikuntapalvelua, ja kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan tulisi nostaa juoksuportaat esiin hankepriorisoinneissaan.

Juoksuportaita hoidetaan myös talvisin. Portaiden hoidosta seuraa kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialalle käyttötalousvaikutuksia. Kaupunkiympäristön toimialan vastuulla olevat portaat ovat kulkuportaita, joista vain osasta luodaan lumi pois ja hiekoitetaan. Myös näitä portaita voi käyttää porrasjuoksuun lumettomana aikana.

30.01.2018 Pöydälle

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Nina Mouhu, aluesuunnittelija, puhelin: 310 39838

nina.mouhu@hel.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30.01.2018 § 22

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää kannatettavana esitystä kuntoportaiden saamiseksi Vuosaaren täyttömäelle. Helsingistä löytyy kuntoportaita Malminkartanon ja Paloheinän täyttömäiltä. Luonteva ja kannatettava paikka kolmansille portaille olisi Vuosaaren täyttömäki, jolloin kuntoportaita sijaitsisi eri puolilla Helsinkiä. Vuosaaren täyttömäki on kaupunkiympäristön toimialan hallinnoimaa maa-aluetta, jolloin portaiden ylläpitämisvastuu olisi kaupunkiympäristön toimialalla.

Malminkartanon täyttömäki ja mäen huipulle johtavat portaat ovat kaupunkiympäristön toimialan hallinnoimia ja ylläpitämiä. Paloheinän kuntoportaat ovat kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnoimalla alueella ja liikuntapalveluiden ylläpitämiä.

Malminkartanon portaissa on 426 askelmaa ja ne ovat pidemmät kuin Paloheinän portaat, Paloheinän portaissa on 254 askelmaa.

Paloheinän portaat valmistuivat lokakuussa 2017 ja ne saavuttivat heti suuren suosion. Portaisiin on asetettu laskurit joiden mukaan, portaissa on mitattu yhteensä 186 862 kpl nousua 6.10.–6.12.2017 välisenä aikana. Portaat suunniteltiin leveämmiksi kuin Malminkartanon portaat, jotta portaissa mahtuu hyvin liikkumaan samanaikaisesti, niin ylös- kuin alaspäin. Kuntoportaiden toteutus maksoi lähes 180 000 euroa. Portaiden valaistus on suunniteltu toteutettavaksi vuonna 2018.

Paloheinän portaiden saaman julkisuuden myötä kaupungille on tullut useita ehdotuksia kuntoportaiden rakentamiseksi eri kaupunginosiin.

Vuosaaren täyttömäelle on hyvät joukkoliikenneyhteydet ja Vuosaaressa asuu lähes 40 000 ihmistä, joten siltä osin portaiden toteutuspaikaksi Vuosaaren täyttömäki soveltuu hyvin. Aloitteessa mainittu Niinisaarentien kupeessa sijaitseva paikoitusalue ei ole virallinen P-alue. P-alue on muodostunut kyseiseen paikkaan vuosikymmenien aikana ja alue on aivan riittämätön talviaikaan, kun alueelle kunnostetaan latuja. Mikäli portaat päätetään rakentaa Vuosaaren täyttömäelle, olisi hyvä huomioida myös Niinisaarentien paikoitusmahdollisuuksien kehittäminen.

Esittelijä
liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen-Jormakka
Lisätiedot

Stefan Fröberg, ulkoilupalvelupäällikkö, puhelin: 310 87901

stefan.froberg@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.06.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi