Valtuutettu Atte Harjanteen aloite Kumpulanmäen kävelyreitin parantamiseksi
Valtuutettu Atte Harjanteen aloite Kumpulanmäen kävelyreitin parantamiseksi
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Atte Harjanteen aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Valtuutettu Atte Harjanne ja 16 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki selvittää millä keinoin Kumpulan kampusalueelle johtava jalankulkureitti voidaan korjata turvalliseksi kävelyreitiksi yhdessä tontin omistajan kanssa.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.
Kaupunginhallitus viittaa kaupunkiympäristölautakunnan lausuntoon ja toteaa, että Kumpulan kampukselle johtava lyhin yhteys Kustaa Vaasan tieltä Pietari Kalmin kadun kautta kulkee Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n ja Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa olevan tontin läpi.
Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n oli tarkoitus toteuttaa tontille Kumpulan kampuksen seuraava rakentamisvaihe ja sen yhteydessä kävelyreitti sekä esteetön yhteys Kustaa Vaasan tien ja kampusalueen välille. Hankkeelle laadittiin asemakaavan muutos vuonna 2003. Hankkeesta on sittemmin luovuttu.
Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy on käynnistämässä tontin suunnittelua uudestaan vuoden 2018 aikana tavoitteenaan alueen käyttötarkoituksen muuttaminen asuin- ja toimitilapainotteiseksi. Mahdollisen kaavamuutoksen yhteydessä suunnitellaan sujuva kävelyreitti sekä esteetön yhteys Kustaa Vaasan tien ja Kumpulan kampuksen välille. Yhteyden toteuttaa hankkeeseen ryhtyvä. Kaavamuutos on mahdollista saada lainvoimaiseksi vuonna 2021.
Kaupunkiympäristölautakunta kehotti kaupunkiympäristön toimialaa neuvottelemaan yliopiston kanssa ja etsimään ratkaisua kävelyreitin turvallisuuden ja talvikunnossapidon parantamiseksi jo ennen kaavamuutoksen ja sitä seuraavan rakennushankkeen toteutumista.
HSL:n päätettyä siirtää linjan 55 pois Kumpulanmäeltä ensi syksynä, tarve paremmille kävelyreiteille jo ensi talvena korostuu.
Kaupunginvaltuusto 30.05.2018 § 157
Päätös
Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle.
16.05.2018 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550
Kaupunginhallitus 07.05.2018 § 289
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Atte Harjanteen aloitteen loppuun käsitellyksi.
Käsittely
Vastaehdotus:
Maria Ohisalo:
Esitämme perustelun loppuun lisäystä: ”HSL:n päätettyä siirtää linjan 55 pois Kumpulanmäeltä ensi syksynä, tarve paremmille kävelyreiteille jo ensi talvena korostuu.”
Kannattaja: Sanna Vesikansa
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Maria Ohisalon vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.
23.04.2018 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550
Kaupunkiympäristölautakunta 06.03.2018 § 124
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Kumpulan kampukselle johtava lyhin yhteys Kustaa Vaasan tieltä Pietari Kalmin kadun kautta kulkee tontin 24973/6 läpi. Tontilla on voimassa asemakaava nro 11095 (saanut lainvoiman 23.5.2003), jossa tontti on osoitettu opetus-, tutkimus- ja näihin verrattavaa toimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YOT). Nykyisen rinteeseen muodostuneen kävelyreitin kohdalle on asemakaavassa osoitettu yleiselle jalankululle varattu alueen osa. Tontin viheralueet ovat viherrakennetyypiltään ja kasvupaikaltaan lehtomaista kangasmetsää. Tontti on Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n ja Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa.
Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n oli tarkoitus toteuttaa tontille Kumpulan kampuksen seuraava rakentamisvaihe ja sen yhteydessä kävelyreitti sekä esteetön yhteys Kustaa Vaasan tien ja kampusalueen välille. Hankkeelle laadittiin asemakaavan muutos vuonna 2003. Hankkeesta on sittemmin luovuttu.
Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy on käynnistämässä tontin suunnittelua uudestaan vuoden 2018 aikana tavoitteenaan alueen käyttötarkoituksen muuttaminen asuin- ja toimitilapainotteiseksi. Mahdollisen kaavamuutoksen yhteydessä suunnitellaan sujuva kävelyreitti sekä esteetön yhteys Kustaa Vaasan tien ja Kumpulan kampuksen välille. Yhteyden toteuttaa hankkeeseen ryhtyvä. Kaavamuutos on mahdollista saada lainvoimaiseksi vuonna 2021.
Lisäksi lautakunta kehottaa toimialan neuvottelemaan yliopiston kanssa ja etsimään ratkaisua kävelyreitin turvallisuuden ja talvikunnossapidon parantamiseksi jo ennen kaavamuutoksen ja sitä seuraavan rakennushankkeen toteutumista.
Käsittely
Vastaehdotus:
Kaisa Hernberg: Lautakunta kehottaa toimialan neuvottelemaan yliopiston kanssa ja etsimään ratkaisua kävelyreitin turvallisuuden ja talvikunnossapidon parantamiseksi jo ennen kaavamuutoksen ja sitä seuraavan rakennushankkeen toteutumista.
Kannattaja: Risto Rautava
Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Kaisa Hernbergin vastaehdotuksen.
Esittelijä
Lisätiedot
Kirsi Rantama, arkkitehti, puhelin: 310 37207
Päätös tullut nähtäväksi 26.06.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550