OKM, Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituksen haku 2018, Urheilijoiden ammatillisen koulutuksen kehittäminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-004588
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 57
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

OKM, Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituksen haku 2018, Urheilijoiden ammatillisen koulutuksen kehittäminen

Hallintojohtaja

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hallintojohtaja päätti hakea
ammatillisen koulutuksen strategiarahoitusta 42 000,00 euroa urheilijoiden ammatillisen koulutuksen järjestämiseen ja kehittämiseen vuodelle 2019. Hakemus liitteineen on tämän asian liitteenä.

Lisäksi hallintojohtaja päätti valtuuttaa Stadin ammattiopiston apulaisrehtori ********** toimimaan pedagogisen toteutusmallin kehittämisen hankkeen asiointi- ja nimenkirjoittajaroolissa opetus- ja kulttuuriministeriön hankehakemuksen sähköisessä järjestelmässä.

Päätöksen perustelut

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 32 h §:n mukaista strategiarahoitusta voidaan myöntää ammatillisen koulutuksen järjestäjille em. lain 44 §:n 1 momentin mukaisena valtionavustuksena. Strategiarahoituksen tarkoituksena on tukea ja ohjata ammatillisen koulutuksen järjestäjiä toimintansa kehittämisessä ja uudistamisessa koulutuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti. Strategiarahoituksen myöntäminen perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön harkintaan.

Ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanon tuki voi kohdentua esimerkiksi koulutuksen järjestäjien toimintaprosessien uudistamiseen, toiminnan laadun tai tehokkuuden kehittämiseen, uusien yksilöllisten opintopolkujen toteuttamista tukevien pedagogisten toimintamallien ja digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen, työelämäyhteistyön kehittämiseen taikka järjestäjän toimintaprofiiliin liittyvän kehittämistehtävän tukemiseen. Toimien, joita strategiarahoituksella on tarkoitus toteuttaa, tulee tukea koulutuksen järjestäjän strategian ja siinä asetettujen tavoitteiden sekä ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteiden toteuttamista.

Strategiarahoituksella kehitetään Stadin ammattiopiston ja aikuisopiston toimintaa reformin mukaisesti.

Päätös tullut nähtäväksi 23.04.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Arja Wahlberg-Jauho, apulaisrehtori, puhelin: 09 310 84714

arja.wahlberg-jauho@hel.fi

Päättäjä

Kati Takanen
hallintojohtaja