Pysyväisluonteisten rakenteiden ja laitteiden sijoittamisesta perittävät maksut ja sovellettavat sopimusehdot 1.1.2019 alkaen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-008036
Asialla on uudempia käsittelyjä
19. / 639 §

Pysyväisluonteisten rakenteiden ja laitteiden sijoittamisesta perittävät maksut ja sovellettavat sopimusehdot 1.1.2019 alkaen

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä pysyväisluonteisten rakenteiden ja laitteiden sijoittamisessa yleisille alueille noudatettavat yleiset ehdot sekä sijoittamiseen sovellettavat maksut liitteiden nrot 1 ja 2 mukaisesti.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti, että päätös on voimassa 1.1.2019 lukien toistaiseksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Yleistä

Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta.

Helsingin kaupunki on perinyt muusta kuin maankäyttö- ja rakennuslaissa erikseen määriteltyjen rakenteiden sijoittamisesta yleiselle alueelle maksun perustuen kulloinkin voimassa olevaan taksaan. Sijoittamiseen sovelletaan kulloinkin hyväksyttyjä ja voimassa olevia yleisiä ehtoja, ellei kaupunki ole tehnyt yrityksen kanssa erillistä yhteistoimintasopimusta, jossa määritellään sopimuksessa tarkoitettujen laitteiden sijoittamista koskevat ehdot usein toistuvaa laitesijoittamista koskien. Kaupunki on tehnyt tällaiset yhteistoimintasopimukset teleoperaattoreiden, HSY:n sekä kaasunjakeluyritysten kanssa, mitkä sopimukset on vahvistettu Helsingin kaupungin kaupunginhallituksessa. Kaupunki on myös käynnistänyt neuvottelut Helen Oy:n ja Helen Sähköverkko Oy:n kanssa yhteistoimintasopimuksen laatimiseksi.

Sijoittamisesta laaditaan sopimus kunnan ja sijoittamista hakeneen yrityksen tai yksityisen tahon välillä. Lisäksi sijoittamisesta laaditaan kunnassa toimivaltaisen päättäjän hallintopäätös, jossa määritellään kunnan myöntämälleen suostumukselle asettamat ehdot, joissa ei tule poiketa sopimuksessa määritellyistä ehdoista. Päätökset tekee kaupunkiympäristön toimialalla alueiden käyttö ja valvonta -yksikön yksikön päällikkö. Kunnan toimivaltaisen viranhaltijan päätökseen voi hakea muutosta kuntalain mukaisesti. Sijoittamista koskevat päätökset ja sopimukset laaditaan kaupunkiympäristön toimialan alueiden käytön ja -valvonnan yksikössä, jossa otetaan syksyn 2018 aikana käyttöön oma asianhallintajärjestelmä sijoittamista koskevien päätösten, sopimusten ja alueiden seurantaa varten.

Edellisen kerran yleisten töiden lautakunta on päättänyt pysyväisluonteisten rakenteiden ja laitteiden sijoittamiseen sovellettavista maksuista ja ehdoista päätöksellään 11.11.2014, § 431. Yleisten töiden lautakunta päätti tällöin, että ko. päätöksellä hyväksyttyjä maksuja ja periaatteita noudatetaan kauintaan 31.12.2018 asti.

Esitettävät muutokset maksuissa ja sijoittamista koskevissa ehdoissa

Tarkistettavaksi esitettävät maksut koskien yleisille alueille sijoitettavia johtoja, laitteita ja muita rakennelmia on esitetty päätösehdotuksen liitteessä 1. Esityksen liitteessä 3 on esitetty voimassa olevat maksut, johon on merkitty ne kohdat, joita esitetään muutettavaksi. Maksutaulukkoon on lisätty uutena sopimusta edellyttävänä sijoittamisena imeytyskentät, joista peritään maksua 72 euroa/m² sekä routalevyt, salaojat ja vastaavat rakenteet, joista ei peritä maksua. Muut muutokset maksutaulukkoon ovat terminologisia täsmennyksiä.

Maksua ei päivitetyssäkään taksassa peritä maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:ssä tarkoitetun yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon ja siihen liittyvän vähäisen laitteen, rakennelman tai laitoksen sijoittamisesta eikä maankäyttö. ja rakennuslain 161a §:ssä tarkoitetusta vesijohdon ja siihen liittyvä vähäisen laitteen tai rakennelman sijoittamisesta. Sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa säädetystä teleyrityksen telekaapelien sijoittamisesta yleiselle alueelle ei niin ikään peritä maksua.

Tarkistettavaksi esitettävät yleiset sopimusehdot koskien yleisille alueille sijoitettavia johtoja, laitteita ja muita rakennelmia on esitetty päätösehdotuksen liitteessä 2. Lisäksi liitteessä 4 on esitetty voimassa olevat sopimusehdot, johon on merkitty ne kohdat, joita esitetään muutettavaksi.

Koska yleisille alueille sijoitettavien rakenteiden sijoittaminen perustuu osapuolten väliseen sopimukseen, on laitteiden sijoittamista koskevia yleisiä ehtoja täsmennetty siten, että sijoittamisluvan sijasta yleisissä ehdoissa käytetään termiä sijoitussopimus. Lisäksi sopimuksen raukeamisen määräaikaa, kun töitä ei ole aloitettu ilmoitetun mukaisesti, on lyhennetty kolmesta vuodesta yhteen vuoteen. Esitettyjä sopimusmuutoksia noudatetaan kaikissa uusissa sijoittamista koskevissa sopimuksissa 1.1.2019 alkaen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.01.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Lisätietojen antaja

Iiro Grönberg, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37192

iiro.gronberg@hel.fi

Heli Hietala, lakimies, puhelin: 09 310 21642

heli.hietala@hel.fi