Valtuustoaloite, Suurmetsäntien ja Malminkaaren saattaminen turvallisemmaksi

HEL 2018-009102
Asialla on uudempia käsittelyjä
17. / 50 §

Valtuutettu Heimo Laaksosen aloite Suurmetsäntien ja Malminkaaren turvallisuudesta

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Heimo Laaksosen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Heimo Laaksonen ja 15 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Suurmetsäntien ja Malminkaaren risteystä parannetaan nykyistä turvallisemmaksi.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa saatuun lausuntoon ja toteaa, että kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 12.6.2018 Suurmetsäntien katusuunnitelman välillä Tapanilankaari–Malminkaari. Suunnitelman mukaan Suurmetsäntien eteläpuolelle rakennetaan uusi jalkakäytävä ja pyörätie ja Malminkaaren liittymään liikenneturvallisuutta parantavia suojatie- ja saarekejärjestelyjä. Suurmetsäntien nopeusrajoitus lasketaan keväällä 2019 nykyisestä 60 km/h:sta 50 km/h:in kaupunginhallituksen päätöksen 9.4.2018 mukaisesti.

Alueen katuverkon muutostarpeita tarkastellaan laajemmin Malmin lentokenttäalueen suunnittelun edetessä.

Sulje

Kaupunginhallitus 14.01.2019 § 17

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Heimo Laaksosen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 27.11.2018 § 605

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Valtuustoaloitteessa esitetty huoli Suurmetsäntien ja Malminkaaren turvallisuusriskeistä on perusteltu. Risteyksessä on sattunut viimeisen vuosikymmenen aikana 21 tilastoitua liikenneonnettomuutta, joista seitsemän on johtanut henkilövahinkoihin. Lähes kaikissa tapauksissa loukkaantunut on ollut joko pyöräilijä tai moottoripyöräilijä.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 12.6.2018 Suurmetsäntien katusuunnitelman välillä Tapanilankaari–Malminkaari (piirustus 30884/2) osana Fallkullan kiilan alueen asemakaavan mukaisia katusuunnitelmia. Suunnitelman mukaan Suurmetsäntien eteläpuolelle rakennetaan uusi jalkakäytävä ja pyörätie. Malminkaaren liittymään tehdään suojatie- ja saarekejärjestelyjä, jotka parantavat liikenneturvallisuutta. Muita toimenpiteitä Suurmetsäntien ja Malminkaaren liittymään ei toistaiseksi ole suunnitteilla.

Alueen katuverkkoa tullaan tarkastelemaan laajemmin ja perusteellisemmin Malmin lentokenttäalueen suunnittelun edetessä. Malmin lentokentän kaavarunkosuunnitelmissa Suurmetsäntien ja Malminkaaren linjaukset muuttuvat niin, että nykyinen risteys siirtyy merkittävästi nykyisestä sijainnistaan.

Suurmetsäntien ja Malminkaaren liittymään suunniteltiin liikenneympyrä osana Tapanilankaaren ja Suurmetsäntien liikennesuunnitelmaa (piirustus 5392-1), joka hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa 6.10.2005. Vuonna 2012 liikenneympyräsuunnitelmaan kohdistui uusi valtuustoaloite ja kaupunkisuunnittelulautakunta lausui 14.08.2012, että investointiohjelmaehdotuksessa liikenneympyrä on aikataulutettu rakennettavaksi vuonna 2013. Liikenneympyrän rakentamista jouduttiin kuitenkin edelleen lykkäämään talousarviossa liikennejärjestelyihin osoitettujen määrärahojen niukkuuden vuoksi. Vuodesta 2015 lähtien liikenneympyrä ei enää ole ollut mukana investointiohjelmassa, koska koko laajemman alueen katuverkko on muuttumassa.

Suurmetsäntien nopeusrajoitus tullaan keväällä 2019 laskemaan nykyisestä 60 km/h:sta 50 km/h:iin kaupunginhallituksen 9.4.2018 tekemän päätöksen mukaisesti. Alhaisempi nopeusrajoitus lisää kyseisen liittymän liikenneturvallisuutta ja samalla hieman helpottaa Suurmetsäntielle liittymistä Malminkaaren suunnasta.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Juha Ruonala, liikenneinsinööri: 310 37416

juha.ruonala@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.02.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi