Selostus opetustoimea koskevasta väärinkäytösepäilystä

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-010019
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 66 §

Selostus opetustoimea koskevasta väärinkäytösepäilystä

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi johtavan kaupunginasiamiehen selostuksen opetustoimea koskevasta väärinkäytösepäilystä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Opetustoimessa (entisessä opetusvirastossa) tuli loppuvuodesta 2016 ilmi väärinkäytösepäily, josta aloitettiin poliisin esitutkinta. Epäily koski viraston palveluksessa ollutta henkilöä, jonka epäiltiin saaneen vuosien aikana merkittävän henkilökohtaisen taloudellisen hyödyn viraston tietotekniikkahankintoihin liittyen.

Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 21.6.2017 § 289 vuoden 2016 arviointikertomusta, tilintarkastuskertomusta ja vastuuvapautta vuodelta 2016. Valtuusto ei, tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti, myöntänyt vastuuvapautta opetusviraston tietohallintopäällikkönä tammikuuhun 2016 saakka toimineelle viranhaltijalle, vuoden 2016 toukokuuhun saakka toimineelle kehittämisjohtajalle ja opetustoimen johtajalle. Tilintarkastaja antoi tilikautta 2016 koskevassa tilintarkastuskertomuksessaan muistutuksen väärinkäytösepäilyn johdosta.

Kokoukseen on kutsuttu johtava kaupunginasiamies Päivi Kuusjärvi kaupunginkanslian hallinto-osaston oikeuspalveluista esittelemään aihetta. Aikaa asian käsittelyyn on varattu noin 30 minuuttia.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 08.10.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Liisa Kähkönen, johtava tuloksellisuustarkastaja, puhelin: 09 310 36606

liisa.kahkonen@hel.fi